-
Tunteiden myrskyä, ihastumista ja rakastamista.
Välillä tulee vastaan tilanteita, joissa et tiedä miten toimia. Tuntuu kuin sisällä olisi kaksi puolikasta minua, jotka yrittävät mennä eri suuntiin, mutta en minä voi keskeltä haljeta. Silloin jäljelle jää kysymys, että mikä on oikein ja mikä on väärin? Samalla kun tuntuu, että nyt en tee oikein, niin tiedän myös sen, etten tee mitään väärää.…
-
Sidontaa, mutta ilman niitä kukkasia.
Sidonta. Rietas ja likainen mieleni saa siitä jo yksittäisenä sanana heti paljon herkullisemman ajatusleikin, kun siihen ei mene sotkemaan kukkasia sekaan. Kukkien sidonta on siis varmasti mukavaa ja ihan terapeuttistakin toimintaan, mutta ei se oikein silti itseä sytytä. Paitsi, jos sidonnan kohteena on ihana lootuskukkansa kantaja. Sen kukkasen sitoo mielellään kauniisti. Ehkä hieman tuhmastikin. Pistää…
-
Ihostelu. Niin herkullista, välillä niin hikistä.
Tiedätkö. Riisutut ja pois heitetyt vaatteet, jonka jälkeen voi painaa ihon toiseen kiinni. Ehkä parasta, heti sen ”toisen” homman jälkeen. Ihostelu on toki monesti johtanut siihen toiseen hommaan. Mutta jotain siinä ihokosketuksessa on. Iho muistaa. Iho nauttii. Joskus sitä kaipaa niin paljon, että voisi vain olla kokoajan iholla. Joskus ehkä olenkin hieman liikaa, ja vaikka…
-
Vuoden päivät vakavuutta ja kiimantuoksua.
Kylläpä aika kiitää. Vuosi. Vakava vuosi. Rakkauden vuosi. Rietas vuosi. Blogini on ollut kaiken kansan ihasteltavana jo kokonaisen vuoden. Niin pitkä, ja joskus myös melko lyhyt aika. Vuoteen on mahtunut paljon. Niin iloa kuin suruakin. Haikeutta ja tuhmia juttuja. Epävarmuutta, käsien tärinää ja hetkiä, joista saa olla ylpeä. Niin paljon, ja niin suuria tunteita, että…
-
Uhmalla siirrettyjä vuoria, rakkaudella sulatettuna sydämiä.
Lapset. Lapset. Lapset. Ne maailman ihanimmat lutuiset höpönassut, jotka saa välillä veren kiehumaan niin että ihan meinaa vituttaa. Varsinkin tuo nuorimmainen. Hän pistää välillä isän hermot melkoiselle koetukselle, ja joskus tekisi mieli vain viedä ipana tuohon tien varteen myytäväksi. Kovin epäsoveliasta se toki olisi, ja melko suoraviivaista ihmiskauppaa, joten taidan jättää sen vain ajatuksen tasolle…
-
Parisuhteessa ollaan vain rakkauden vuoksi.
Otsikko on suora lainaus eräästä toisen blogin tekstistä. Sieltä kaikkien rivien seasta. Tuohon on tavallaan vaikea lisätä mitään muuta. Minä pidin tuosta ajatuksesta. Siitä, että on toisen kanssa vain rakkauden vuoksi. Parisuhteessa. Kaikki muu siinä ympärillä on lopulta vain sen parisuhteen luomaa extraa. Jotain, jonka olette toisianne halutessa luoneet ympärillenne. Vaikka sitä kaikkea ei olisikaan,…
-
Neiti takkutukka, lumpeenkukka, kompuroiva raitasukka.
En pystyisi itse keksimään kuvaavampaa luonnehdintaa kotona juoksevasta ja huutavasta pikku riiviöstä. Otsikko on siis lainaus Maija Vilkkumaan kappaleesta Hei tie. Muuten en tähän kappaleeseen pureudu, koska se ei mitenkään kerro tämän tekstin tarinaa. Tuosta riimittelyn pätkästä vain tuli vahvasti heti mieleen rakas pikku prinsessani, johon kuvaus sopii aivan täydellisesti. Hän kun on samaan aikaan…
-
Ajatuksia Yhtenä sunnuntaina.
Varmaan blogiani seuranneena olet huomannut, että aina välillä nappaan jonkun biisin, ja sitten pureudun siihen jollain tasolla. Puran sitä hieman palasiksi. Yleensä kappaleessa on ollut jotain, joka herättää minussa jonkunlaisen tunteen, kysymyksen tai sen sanomassa on jotain, mikä jää jotenkin mietityttämään. Tällä kertaa kohteeksi osuu artisti nimeltä Erin ja häneltä kappale Yhtenä sunnuntaina. Hyvin rakennettu…
-
Mikä tekee äidistä äidin.
Mitä on äiti? Outo ja kieliopillisesti hieman hassusti muotoiltu kysymys. Mutta en keksinyt parempaakaan tekstin aiheelle. Mainitsen heti tässä näin Äitienpäivän kunniaksi kiitoksen omalle rakkaalle äidilleni, sekä kaikenmaailman anopeille ja muille enemmän tai vähemmän tärkeille äideille, mitä elämässäni on. Mutta koska tekstini usein livahtavat vähän pikkutuhman seikkailun puolelle, niin en halua enää tässä tekstissä mainita…
-
Sekavia, mutta niin kauniita sanoja.
Imelyysmittarilla mitattuna tämä teksti kulkeekin jo melkoisen makealla asteikolla, mutta en anna sen häiritä. Ehkä mies on vain iän myötä pehmennyt, kun päätyy julkaisemaan tällaisia hattaranhajuisia juttuja. Kyllä pitäisi vaan puhua pillusta ja panemisesta, niin säilyisi edes jonkinlaiset miehisyyden rippeet. Mutta, vaikka minä kyllä erityisen paljon pidän noista edellämainituista kahdesta asiasta, niin en minä silti…