Uhmalla siirrettyjä vuoria, rakkaudella sulatettuna sydämiä.

Lapset. Lapset. Lapset. Ne maailman ihanimmat lutuiset höpönassut, jotka saa välillä veren kiehumaan niin että ihan meinaa vituttaa. Varsinkin tuo nuorimmainen. Hän pistää välillä isän hermot melkoiselle koetukselle, ja joskus tekisi mieli vain viedä ipana tuohon tien varteen myytäväksi. Kovin epäsoveliasta se toki olisi, ja melko suoraviivaista ihmiskauppaa, joten taidan jättää sen vain ajatuksen tasolle minun pääni sisään.

Mutta voi luoja sitä kiukun määrää joka hänessä välillä asuu. Miten se kaikki voi edes mahtua niin pieneen otukseen. Ihan kuin hänen sisäisen pommin tulilanka olisi kokoajan loppunut ja sitä vain odottaa, että koska räjähtää. Se tulee todella yllättäen. Kesken ihanan lapsen lepertelyn ja laulun erehdyn kulkemaan ohi ja hän on näkevinään, että minä katsoin häneen päin. Onhan se toki hirveän vaarallista, jos näin sattuisi käymään, että oikein katsoisin. Silloin on ihan varmuuden vuoksi parasta suuttua. Ettei vain mene hyvä kiukunsiemen hukkaan.

Onneksi tuon vuoria siirtävän kiukun vastapainoksi hänestä löytyy sitä loputtoman rakkauden suoltamaa suloisuuden tulvivaa virtaa. Sellaista, joka heijastuu hänen katseesta ja näkyy hänen eleistään. Siihen päälle kun liimautuu vielä ne hänen puheet. Sydäntä sulattavat omituiset höpötykset, joissa edes mielikuvituksella ei ole rajoja.

Entä ne kysymykset. Ne, joita tuo suloinen olento miettii päänsä sisällä ja pukee ne sanoiksi. Nuo pienen ihmisen kysymykset tulevat välillä niin puun takaa, että sitä ihan häkeltyy. Nuorimmainen kysyi kauppakeskuksessa, kesken rauhallisen kävelyn, että ”Onko sulla ollut äidin kanssa koskaan sellaista rakkauden rasiaa”. Minä aloin sillä hetkellä välittömästi miettimään ”sitä” rakkauden rasiaa, mutta epäilen, että 5-vuotias ei nyt tarkoittanut kyseistä kosteaa ja lohenpunaista kapistusta. Meinasin tyttärelleni siinä jo vastata, että sinä olet tullut siitä siitä rakkauden rasiasta tähän maailmaan. Aivan kuten veljesikin. Ja kaikki muutkin ihmiset, mutta ei toki siitä samasta rasiasta kuin sinä. Jätin tämän kuitenkin kertomatta, koska taisin itse harhautua aiheesta. Harhaudun kyllä heti ja hyvinkin mielelläni, jos vain tulee mahdollisuus suoltaa jotain kaksimielistä juttua. Mutta se siitä.

Yritin kysellä tarkemmin, että mikä se sellainen rakkauden rasia oikein on. Vastaus sisälsi niin paljon sydämiä, hattaraa sekä pehmeää yksisarvisen tukkaa, että en oikein päässyt jyvälle siitä mitä hän haki. Mutta ilmeisen ihana juttu se rakkauden rasia kuitenkin on.

Ja onhan se. Ne molemmat. Se rasia, mitä tyttäreni tarkoitti ja myös se rasia, mitä minä ajattelin.

Minä ajattelen usein juuri sitä minun tarkoittamaa rakkauden rasiaa. Minun mielessäni se sisältää myös hyvin paljon sydämiä, hattaraa ja sitä pehmeää yksisarvisen tukkaa. Tai, no ainakin niitä sydämiä ja hattaraa. Tukan määrä on rasian kantajasta itsestään riippuvainen asia.

Ai että, olispa nyt rakkauden rasia käsien ulottuvilla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: