Kylläpä aika kiitää.

Vuosi. Vakava vuosi. Rakkauden vuosi. Rietas vuosi. Blogini on ollut kaiken kansan ihasteltavana jo kokonaisen vuoden. Niin pitkä, ja joskus myös melko lyhyt aika. Vuoteen on mahtunut paljon. Niin iloa kuin suruakin. Haikeutta ja tuhmia juttuja. Epävarmuutta, käsien tärinää ja hetkiä, joista saa olla ylpeä. Niin paljon, ja niin suuria tunteita, että niiden keskellä on sekä pakahtunut onnesta, että murtunut tuhansiksi palasiksi. Elämän raiteet eivät aina kulje kovinkaan suoraan, vaan poukkoilevat sinne ja tänne. Hetkittäin puuttuvat jopa ne kiskot, mutta karkean sepelin seassa on silti kynnetty aina vaan eteenpäin. Välillä kovin ristiriitaista ja sekavaa, mutta elämää silti. Eikö se vähän niin mene, että suuret tunteet eivät tunnu suurilta, jos ei välillä koe niitä huippuja ja aallonpohjia. Molempia.

On tämä viimeinen vuosi ollut myös melko härski. Ihanan limainen, likainen ja sottainen. Välillä on kutiteltu alapäähuumorin hyvän maun rajoja, uteliaana riisuttu vaatteet ja menty rohkeasti myös aidan ali. Ja miksi ei mentäisi. Kyllä seksi, porno, tuhmat jutut ja liukkarilla voidellut pimpinreunat ovat aina kiinnostavia aiheita. Hienointa on, jos sinä lukijana saat pervoista teksteistä jotain, joka tuntuu hyvältä sielussa. Oli se tunne sitten edes pieni punoitus poskipäillä tai hymyn tuoma loiste kasvoilla. Saati se, että huomaamattasi hieman puret huultasi kiimalta tuoksuvan tekstin äärellä. Mitä vaan, pääasia että tuntuu.

Joskus, kun oikoluen tekstejäni, niin laitan kättä suun eteen ja mietin, et voinko minä kirjoittaa noin. Sitten muistan, että juuri noinhan minä halusinkin sen kirjoittaa. Juuri niin perverssillä tavalla kuin minusta itsestäni tuntuu. Koska mä voin.

Kyllä minä tiedän, että osaan olla hieman tuhma. Tai siis paljon tuhma. Eikä se varmaan ole jäänyt myöskään sinulle epäselväksi, koska yllättävän moni vuoden aikana julkaistu teksti on kuitenkin pyörähtänyt vähän sinne pikkutuhmien juttujen puolelle. Eikä aina niin vähääkään.

Näinhän tapahtui jo heti ensimmäisellä tekstillä, jonka minä blogiini julkaisin. Tuo postaus kantaa nimeä ”Se ainainen panetus”. Tuolla teemalla onkin sitten sujuvasti sukkuloitu vuoden päivät ja tekstien muodossa kynnetty sitä lohenpunaista vakoa niin että kosteikko vaan litisee.

Näin ajattelin toimia myös jatkossa. Näyttää sievää pyllyäni kaikille siveyden sipuleille ja turmella heidän puhtaan valkeat ajatukset riettaalla ja pillunhajuisella tarinoinnilla. Tai vaihtoehtoisesti heilutella sitä verbaalista kullinvartta ja kuvainnollisesti läiskiä puolikovalla kangella pitkin poskia. Ai että, en malta odottaa.

Tuota saat siis odottaa jatkossakin. Toki välillä pään sisällä joku palanen hieman nyrjähtää ja sattumalta kirjoitankin jonkun vakavan tekstin, mutta sitä ei tarvitse säikähtää. Yleensä tuollaisen tekstin tuottava aivosolu saadaan melko nopeasti ruotuun ja takaisin häkkiinsä häpeämään. Rangaistukseksi hän saa hieman piiskaa ja suupallon. Ja jos sekään ei auta, niin sitten hänet valellaan toffeella ja pyöritellään tomusokerissa, jonka jälkeen tuo kaikki nuollaan pois hänen päältänsä. Siinä vakavamielisinkin aivosolu pehmenee, alkaa tuottamaan hattaranmakuista ja kiimantuoksuista huttua, jota myös minun blogiksi kutsutaan.

Mielenkiinnolla melkein itsekin odotan, että kuinka maaginen blogivuosi tästä seuraavasta tuleekaan, vai karkaako aivan lapasesta. Voi toki olla, että on jo karannut ja seksinhaju vain sakenee päivä päivältä. Täytyy kohtaa ostaa sellainen viidakkoveitsen kokoinen dildo, jolla voi sitten halkoa sitä makeaa ja paksua ilmaa kulkiessaan liukastetulla rietastelun tiellä.

Vuosi takana, ja seuraavat edessä. Minä yritän pitää tämän häiriintyneen veturini raiteilla ja puksuttaa eteenpäin. Sinä voit lukijana vain olla ja nauttia kyydistä. Kuunnella höyrykoneen pumppaavaa ääntä ja katsella, kuinka juna sukeltaa tunneliin.

Hienoa, että sinä olet matkustanut kanssani. Istunut kyydissä ja lukenut tarinoita matkan varrella. Kiitos!