Otsikko muuten kuulostaa hieman sellaiselta kylmää hikeä puskevalta LSD-tripiltä. Onneksi tuon otsikon lähin, edes jollain tavalla päihteisiin yhdistettävä todellisuus on vain yksi saunaolut.
Mutta mennään itse tarinaan. Meillä asuva pieni ihminen haluaa aina leluja saunaa. Ja mitäs muuta sinne nyt voisikaan ottaa kuin nuo kyseiset otukset. Aina samat.
Hirvi nimeltä Aimo. Sellainen melko kovasta muovista tehty sonni, jolla oli joskus molemmat sarvet tallessa. Ajan myötä toinen sarvi putosi, jolloin Aimosta kuoriutui ehta yksisarvinen. Pikku-ihminen ei vain ottanut tätä taruolentoa kovinkaan tosissaan. Ei kuulemma näyttänyt yksisarviselta. Hän myös vakavalla naamalla kertoi, että jos toinen sarvista puuttuu, niin silloin ei muutu yksisarviseksi. No, nyt on jo se toinenkin sarvi pudonnut, joten näennäisestä taruolennolta kuoriutui siis ihan tavallinen ja sarveton hirvi.
Taruolentoihin kun päästiin, niin saunassa on siis mukana myös yksisarvinen ”kumiankka”, jolla on kyllä kovasti hevosta muistuttava pää. Sellainen söpön valkoinen, jossa on aavistus pinkkiä ja lilaa.
Näiden lisäksi mukaan lähtee aina tuo omituinen pitkäkaulainen pinkki koira, joka taitaa olla ihan oikeasti jostain 80-90 luvun taitteesta. En ole aivan varma, että onko se ollut alunperin lasten lelu, vai koiran purulelu, mutta hyvin on leikit kestänyt. Se kyllä näyttää kovasti purulelulta.
Sitten päästään itse asiaan, eli siihen, miksi tuo kummallinen seurue pitää aina kantaa saunaan mukaan. Aina. Joka ikinen kerta niillä pitää leikkiä koulua. Aimo on opettaja ja ankka ja koira ovat oppilaita. Tietysti minä saan aina olla se Aimoa liikuttava opettajahahmo.
Kohta alkaa jopa minulla mielikuvitus loppumaan, että mitä kaikkea sitä vielä voisikaan opiskella. Aika usein toiveena on matematiikkaa ja liikuntaa. Aimo Hirvi alkaa kyllä olemaan jo niin kyllästynyt noihin kouluaineisiin. Saunasta alkaa myös loppumaan ne uudet laskettavat asiat. Pitäisiköhän Aimon ostaa helmitaulu, ja opettaa koululaisille tuon muinaisjäänteen salat. Myös Aimon järjestämä liikuntatunti alkaa pikkuhiljaa toistamaan itseään. Ja vaikka sen kuinka koittaisi pitää mielenkiintoisena, niin lopulta pieni ihminen päättää, että nyt eläimet rupeaa riehumaan. Sitten alkaakin välitunti, riehuminen jatkuu ja vesi lentää.
Aina silloin tällöin lauteille lähtee mukaan myös poliisipukuinen kumiankka. Olen ristinyt tämän Konstaapeli Jariksi. Jari yleensä hieman koittaa pitää kuria, mutta kyllästyy herkästi ja lähtee lopulta aina sivummalle. Vaivihkaa Jari-ankka menee lauteen nurkkaan, eli ”metsään”, ja piilottaa siellä sammaleen kätköihin aarteen. Jari-ankan oman pienen salaisuuden. Jotain rikollista toimintaa, epäilen.
Pienen ihmisen saunareissu kestää yleensä juuri niin pitkään kuin mitä tuo leikki pysyy mielenkiintoisena, jonka jälkeen saunassa tuleekin välittömästi tosi kuuma ja sieltä pitää päästä pois. Varsinaisesti en sanoisi, että sauna olisi hänen paikalla ollessa mitenkään hiljainen ja rauhallinen paikka. En toki edes oleta, että pieni lapsi vielä ymmärtäisi saunan rauhoittavaa taikaa. Sitä, että siellä vain oltaisiin. Hiljaa.
Mutta sitä olen miettinyt, että kuinka kauan niitä eläimiä raahataan saunaan mukaan. Väistämättä jossain kohtaa tulee se hetki, että ne leikit jäävät. Se hetki, kun saunassa onkin ihan oikeasti rauhallisempaa ja seesteistä.
Todennäköisesti siinä kohdassa mietin, että kaipaankin niitä leikkejä. Sitä iloa ja riemua. Naurua, ja sekopäisiä pienen lapsen rajattoman mielen tuotoksia. Pitäisi osata antaa niille enemmän arvoa. Se vain aina arjen kiireessä ja hektisyydessä meinaa unohtua.
Niitä hetkiä kun ei saa sitten jälkikäteen. Eikä sitä rakkautta saa säilöttyä purkkiin. Silloin voi enää vain muistella. Ja kaivata.
Niin, ja entäs se saunajuoma. No sitä en tietenkään juo lapsen ollessa paikalla, vaan vasta sitten kun rakas kullanmuru on mennyt ensin nukkumaan.
Pitäisiköhän sitä laittaa sauna lämpenemään? Ja kerätä iloinen seurue mukaan lauteille.
Kyllä. Todellakin pitää.
Leikkiä niitä ihania leikkejä, vielä kun minulta sitä pyydetään.
toffeeKolli 