Tiedätkö. Riisutut ja pois heitetyt vaatteet, jonka jälkeen voi painaa ihon toiseen kiinni. Ehkä parasta, heti sen ”toisen” homman jälkeen. Ihostelu on toki monesti johtanut siihen toiseen hommaan. Mutta jotain siinä ihokosketuksessa on. Iho muistaa. Iho nauttii.

Joskus sitä kaipaa niin paljon, että voisi vain olla kokoajan iholla. Joskus ehkä olenkin hieman liikaa, ja vaikka se ei varmasti ole paha asia, niin ymmärrän kyllä tämän seuraavan kommentin:

”Menes nyt siitä kyhnyttämästä”

Entä jos en menekään. Tartunkin vain tiukemmin. Hikihän siinä tulee, se on varma. Mutta mieluummin minä olen hiessä toisen iholla, kuin vaikka lenkillä helteessä, kivutessani loputtomalta tuntuvia kuntoportaita, koska ei se ole niin kivaa. Sitäpaitsi, vaikka hiki kuinka valuisi hattuni alta siellä lenkillä, niin se ei vie minua todennäköisesti yhtään lähemmäksi sänkykamarihommia. Sen sijaan ollessani toisen iholla, niin vaikka siinä nahan välissä hieman hikiseltä alkaisi tuntuakin, niin siinä on edes teoreettinen mahdollisuus päästä kastamaan kärkeä. Tekemään lisää sitä hyvää hikeä, joka melan uittamisesta aiheutuu.

Joskus on kyllä niin kosteannihkeä olo jo ihan valmiiksi, että ajatuskin sängyssä möyryämisestä nostaa hieman hikikarpaloita otsalle. Mutta mitä sillä on väliä, ei se hiki ole ainakaan minua koskaan haitannut. Sen saa kyllä aina pesemällä pois, mutta panetus ei lähde suihkussa itseään kuuraamalla. Paitsi jos oikein huolella saippuoi etuvarustusta, erityisen vauhdikkaasti ja tarkkaan harkituilla, edestakaisilla liikkeillä.

Mutta ei se oman itsensä kanssa ihostelu ole taaskaan sama asia kuin toisen pehmeän, ja sormin hiplailtavan ihon koskettelu. Se, kun sängyllä pötkötellessä liu’uttelee reittä toisen jalkaa vasten ja tutkii varpailla jalkaterän sileää ihoa. Silittelee mahaa tai kävelyttää sormenpäitä pitkin lonkan kaarta.

Tässähän tulee ihan hiki miettiessä tuota. Nyt pitäisi tehdä valinta, että hankkisiko sitä hikeä lisää riipaisemalla itsensä peiton alle ja ottamalla sinne toisen mukaan ihostelemaan. Ei ole vaikea valinta, ei oikeastaan valinta ollenkaan. Mitä sitä ihminen muutakaan tekisi kuin ihostelisi, jos saisi valita.

Kääriytyisi toiseen kiinni. Kysyisi, että olisitko sinä minun peittoni, vai tulenko minä sinun päälle. Naamatusten, vierekkäin, lusikassa. Iho vasten ihoa. Pyörittäisi peiton alla, rullaisi petivaatteet myttyyn ja painaisi kynnet kiinni patjaan.

Lopuksi voisi lasketella hikeä siinä nihkeällä sängyllä, kurttuisten lakanoiden seassa ja palautua takaisin tähän maailmaan.

Olla siinä lähellä. Ihostella.