-
Millainen sinä olit teininä?

Tätä tulee välillä mietittyä omalla kohdalla. Sanotaan, että mikään ei ole niin itsekäs otus kuin pikkulapsi, mutta kyllä teini-ikä kaivaa monesta ihmisestä esiin sellaisen itsekeskeisen oman napansa nuolijan. Keskisormea heiluttelevan pienen kusipään. Se on toki melkoinen myllerrys, mitä siellä pääkopan sisällä tapahtuu, kun hormonikone alkaa käynnistymään ja sitä bensaa ammutaan liekkeihin paloletkulla. Itse olin teini-iässä…
-
100 julkaisua.

Nyt minun täytyy oikein hieraista näitä seksin ja pervoilun sumentamia, kiimasta lasittuneita silmiäni. Hetki sitten blogini saavutti yhden kokonaisen vuoden iän, ja nyt saan juhlia heti seuraavaa iloista merkkipaalua. Tämä päivitys on nyt järjestyksessään numero 100. Koitin oikein miettiä, että mistä näitä juttuja on saanut revittyä noin monta tässä suurinpiirtein vuoden sisällä. Itse en oikein…
-
”Voiko pettämistä antaa anteeksi?”

Hidasta elämää-sivu kysyi Facessa tuon kysymyksen, ja kansa reagoi. Silmät pyöreänä luin postauksen kommenttikenttää. Piti oikein kahlata niitä läpi ja samalla mietin, että kyllä ihminen on aika brutaali otus, koska parhaimmillaan kommentit oli osastoa ”ei vittu ikinä”. Hyvin jyrkkää kommenttia. Hyvin jyrkkää. Ja paljon. Väkisin jäin miettimään, että päteekö tuo ehdottomuus myös muilla elämän osa-alueilla,…
-
Haaveiden ja unelmien tuhmilla teillä.

”Fantasiat ja niiden toteuttaminen parisuhteessa, mikäli toinen osapuoli ei ole halukas toteuttamaan fantasioita yhdessä” Tämän tekstin synnystä saan kiittää rakasta lukijaani. Tämä on siis aihe, josta minun toivottiin kirjoittavan. Ja kirjoitanhan minä. Hieno aihe, tätä pohtii mielellään syvemmin. Lähdetään ihan alusta liikkeelle. Tämä ”alku” on tietenkin jokaiselle ihmiselle oma kokemuksensa ja tilanteena erilainen. Mutta jos…
-
Kun sielu on hieman ruhjeilla.

Luottamus on sellainen herkkä palanen ihmisessä, jonka olemassaolo voi joskus keikkua kuin veitsenterällä. Asia, joka ei synny itsestään tai tuosta vaan. Se vaatii usein aikaa, paljon aikaa syntyäkseen. Sanoja, kohtaamisia ja ennen kaikkea tekoja. Niillä teoilla on lopulta merkitystä. Enemmän kuin muilla. Instagramissa tuli joskus vastaan tällainen ajatelma, olisikohan ollut tililtä Motivaatiomenolippu: ”En ole vihainen…
-
Vuoden päivät vakavuutta ja kiimantuoksua.

Kylläpä aika kiitää. Vuosi. Vakava vuosi. Rakkauden vuosi. Rietas vuosi. Blogini on ollut kaiken kansan ihasteltavana jo kokonaisen vuoden. Niin pitkä, ja joskus myös melko lyhyt aika. Vuoteen on mahtunut paljon. Niin iloa kuin suruakin. Haikeutta ja tuhmia juttuja. Epävarmuutta, käsien tärinää ja hetkiä, joista saa olla ylpeä. Niin paljon, ja niin suuria tunteita, että…
-
Uhmalla siirrettyjä vuoria, rakkaudella sulatettuna sydämiä.

Lapset. Lapset. Lapset. Ne maailman ihanimmat lutuiset höpönassut, jotka saa välillä veren kiehumaan niin että ihan meinaa vituttaa. Varsinkin tuo nuorimmainen. Hän pistää välillä isän hermot melkoiselle koetukselle, ja joskus tekisi mieli vain viedä ipana tuohon tien varteen myytäväksi. Kovin epäsoveliasta se toki olisi, ja melko suoraviivaista ihmiskauppaa, joten taidan jättää sen vain ajatuksen tasolle…
-
Seksittömyys.

Aihe, jota jäin miettimään ja tuli tarve kirjoittaa. Seuraan melko aktiivisesti tuota Havaintoja parisuhteesta-blogia, jossa suhde-elämää, ja elämää ylipäätään katsotaan monelta kantilta ja kaikenlaisina variaatioina. Hyvä blogi, hitosti lukijoita ja paljon keskustelua eri näkökulmista. Siellä tämä parisuhteen seksittömyys-aihe oli taas tapetilla ja se teki minut ehkä hieman surulliseksi, kun sitä mietin. Puhun siis tilanteesta, jossa…
-
Nuoremman herkun ja kuuman puuman vanavedessä.

Toisen heleän pehmeä ääni saa korvat ja vähän muutakin minussa kehräämään, ja toisen vahva karisma pistää ihmisen hiljaiseksi. Nyt otetaan käsittelyyn kaksi aivan hillittömän hienoa kappaletta. Niputetaan niitä yhteen, sovitetaan sanoja elämän ympyröihin. Tämä saattaa sukeltaa nyt sinne henkilökohtaiselle puolelle, mutta niinhän tekstini muutenkin tuppaavat menemään. Kuten ole todennut, niin musiikki herättää tunteita ja ajatuksia.…
-
Parisuhteessa ollaan vain rakkauden vuoksi.

Otsikko on suora lainaus eräästä toisen blogin tekstistä. Sieltä kaikkien rivien seasta. Tuohon on tavallaan vaikea lisätä mitään muuta. Minä pidin tuosta ajatuksesta. Siitä, että on toisen kanssa vain rakkauden vuoksi. Parisuhteessa. Kaikki muu siinä ympärillä on lopulta vain sen parisuhteen luomaa extraa. Jotain, jonka olette toisianne halutessa luoneet ympärillenne. Vaikka sitä kaikkea ei olisikaan,…