-
Käsi kauhan varressa ja sormet piirakassa.
Nyt tulee aihe, joka ihan varmasti koskettaa jokaista. Minulla on se ongelma, ja myös sinulla on se ongelma. Ei ehkä joka kerta, mutta väitän että kuitenkin lopulta aika usein. Hitto kun se on aina yhtä vaikeaa, kun pitäisi päättää, että mitä sitä tänään syötäisiin. Tekisi mieli aina tehdä jotain hyvää ja hienoa. Ensin toiveikkaana selailet…
-
Iloisen rietasta ajatuksenjuoksua.
Pimppiä siellä ja mulkkua täällä, karvoihin katsomatta. Näillä sanoilla on hyvä aloittaa. Karvaa, tai ei karvaa. Ajeltua, kasvatettua tai vaikka vahattua. Monenlaisia, sukupuolesta riippumatta, verhoiltuna kiharaan turkkiin tai ihan vaan ilkosillaan. Nakuna. Omat, hennon karvaiset käteni ja lipevät sormeni meinaavat taas ihan väkisin tuottaa tuhmien juttujen rajoilla heiluvaa tekstiä. Mitäpä sitä estelemään sen enempää, antaa…
-
Kipu piirtää sinuun uusia linjoja.
Ihminen tuppaa elämään vahvasti tunteella. Tiedätkö sen tunteen, kun meinaa voimat loppua. Kun mietit, että kyllä minä jaksan, mutta et enää meinaa uskoa sitä itsekään. Patoaminen taitaa olla kansantauti. Pidetään asiat sisällä, kunnes viimeinen raja tulee vastaan ja jokin pettää. Vuotokohtaa voi yrittää paikata, mutta lopulta niitä paikkoja kertyy samaan kohtaan niin paljon, että se…
-
Oletko mennyt syvälle sisimpääsi. Niin, että se jo sattuu.
Kyseenalaistanut omat ajatukset. Tavat ja tottumukset. Kyseenalaistanut ajattelumallit. Hiton raadollista hommaa. Ja minähän en siis ole mikään ihmismieleen erikoistunut ja siihen koulutusta saanut henkilö, mutta kyllähän sitä jokainen voi omassa keittiössään itsekseen harrastaa niitä psykologin hommia. Tunnustella ja maistella uusia ajatuksia, uusia tunteita. Yrittää omaksua niitä. Hajota niiden alla. Ihmisen mieli on omituinen. Se välillä…
-
Mietitkö sinä koskaan, että mitähän siellä välissä on piilossa.
Se on hienoa, kuinka niinkin pieni asia kuin ”rivien väli” voi merkitä niin paljon. Niissä väleissä voi lukea paljon enemmän, kuin mitä itse tekstissä on sanomaa. Usein ne rivien välit ovatkin koko tekstin pohja. Kun sen vain ensin huomaa. Usein huomaan, että aloitan kirjoittamaan jonkun hyvin pienen asian pohjalta. Yhtäkkiä ne rivien välit ovat tunkeneet…
-
Kuka lopulta päättää sen, mitä sinä tarvitset. Paitsi sinä itse.
Tätä pohdin kuullessani Maija Vilkkumaan kappaleen Sä tarviit paremman kuin mä. Kävelin järven jäällä, aurinkoisena alkavan kevään aamuna. Sovittelin kuulokkeita korviin ja laitoin jotain minulle suositeltua musiikkia soimaan. Siinä rauhallisesti kulkiessani tämä kappale lähti soimaan. Hidastin hieman tahtia ja kuuntelin. Raastavan hieno kappale, mutta herättää paljon ajatuksia. En tiedä liittyykö tämä kappale mitenkään Maijan henkilökohtaiseen…
-
Aina ei vaan jaksa. Eikä huvita.
Välillä vituttaa. Välillä ei vaan jaksa. Sitten välillä on olo, että ei vaan jaksa ja vituttaa. Sitä tuntee aina joskus olonsa todella saamattomaksi, ei saa aikaiseksi oikein mitään järkevää. Vituttaa, tekisi vain mieli maata sohvan nurkassa ja märehtiä omassa pikkuisessa kuplassa. Vastata esitettyihin kysymyksiin ja toiveisiin tuhahtamalla. Käyttäytyä kuin teini. Ei toki kovin aikuismaista, mutta…
-
Ajatusten vuoristorataa, ilman jarrumiestä.
Liikaa vauhtia, pään sisällä. Liikaa ajatuksia. Liikaa asioita. Ehkä tämä on liioittelua, mutta tältä se välillä tuntuu. Eikä tämä vauhti välttämättä edes näy ulospäin. Paitsi ehkä sellaisena hetken kestävänä jäätymisenä. Pikkusen yskäisee pääkopassa ja silmät pysähtyy. Ehkä ajatukset virtaa niin kovaa, että se lamauttaa hetkeksi. Tai sitten pienet aivoni päättävät vain ottaa pakollisen aikalisän ja…
-
Taikasanoja ja höpöpuheita.
Saakeli se on hauskaa, kun pieni ihminen ”keksii” omia sanojaan asioille. Useimmiten ne ovat toki johdannaisia alkuperäisistä sanoista, jotka sitten jotenkin sykkyrässä olevissa pienissä aivoissa muuntuvat ihan uudenlaiseksi kirjainyhdistelmiksi. Kirjaimet pomppivat vähän eri paikoille ja ihan tavallisistakin asioista tulee jotenkin hauskan kuuloisia. On toki myös niitäkin sanoja, jotka ovat täysin lapsen itse keksimiä. Ne ovat…
-
Kun päässä kiertää tuhat perhosta.
Attention deficit hyperactivity disorder, eli aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö. Tuttavallisesti käytämme siitä nimitystä ADHD. Se on vahvasti mukana meidän taloudessa. Mutta eipä ole ainakaan tylsää ja seesteistä. On ennemmin jopa aivan erityisen mielenkiintoista ja vauhdikasta menoa. Hetkittäin sitä toivoo, että olisi joku päävirtakatkaisija, josta voisi päivän päätteeksi kääntää virran pois. Sitä aina ajattelee, että kai…
-
Seuraa
Seurataan
Already have a WordPress.com account? Log in now.
toffeeKolli 