Ihminen on outo otus. Vaistojensa ja omien ajatustensa vanki. Luonnollistahan se on, sitä evoluution sekä käyttäytymismallien luomaa toimintaa, mutta siinä kohdassa kun joku ei osaa kontrolloida sitä, niin se aiheuttaa huvittavia tilanteita.
Ai vitsi, se on kyllä hiton hauskaa, kun ihmiset tekevät omia oletuksiaan ja arvelevat tietävänsä milloin mitäkin. Ja kaikki tämä tapahtuu tietenkin sellaisen nopean vilkaisun perusteella. Ennakkoluulot vain ovat joskus tosi vahvoja. Toiset pääsevät niistä nopeasti yli, ja toisilla ne omat oletukset vain istuvat kovinkin tiukassa.
No joo, tavallaan tässä puhutaan siis myös siitä ensivaikutelmasta. Eikä siinä mitään. Sehän on ihan luonnollinen reaktio ja osa meidän alkukantaista tapaa tehdä toisesta nopea päätelmä, että haluaako tuo olento tervehtiä, tappaa tai vaikka panna. (useimmiten kohtaamani ihmiset ovat halunneet vain tervehtiä. Ihme nössöjä). Mutta tämä pikainen päätelmä toisesta taitaa olla osa jotain primitiivistä selviytymisviettiä.
Sitten on se olettava taipumus, että koska tuo ihminen näyttää tai käyttäytyy noin, niin hänen on pakko siis olla sitä ja tätä. Olen elämässäni useasti osunut tilanteeseen, jossa ihminen on tehnyt jonkun oletuksen minusta, ja hiton usein se on kyllä mennyt päin helvettiä.
Ehkä kaikkein hauskin oletus liittyy aikaan, jolloin toimimme jonkin aikaa sijaisperheenä kiireellisissä sijoituksissa. Tästä on aikaa reilut 10 vuotta sitten. Siihen aikaan myös bänditoiminta oli itsellä vielä ihan aktiivisella tasolla, ja koska bändimme genre oli punk, niin se näkyi kyllä vahvasti myös omassa ulkoisessa habituksessani. Tässä tarinan kohtauksessa minulla oli siis n. 20 cm pitkä ja kirkkaanvihreä irokeesi sekä hihaton paita, joten myös tatuoinnit olivat myös melko selkeästi nähtävillä. Murullani oli tuolloin räikeän pinkit hiukset, ja minulla on melko vahva epäilys, että emme ehkä olleet siinä hetkessä se tavallisimman näköinen pariskunta sijaisperhe-kentällä.
No, kaikkien sijaisperheenä toimimiseen liittyvien kurssien sun muiden jälkeen olimme lopulta menossa kirjoittamaan työsopimusta. Siinä sitten reippaasti ovista sisään ja hissillä ylös. Kun pääsimme konttoriin sisälle ja tiskille ilmoittautumaan, niin virkailija melko silmiinpistävästi mittaili minua katseellaan. Eikä siis mitenkään kovin hyvällä tavalla. Ihan päästä varpaisiin silmäili, ja hieman olin aistivinani sellaista ihmetystä tuossa katseessa. Hän ehkä jopa hieman pyöritteli silmiään, kuin huokaisten, että tämäkin vielä. Lopulta hän päätyi sanomaan, että sijoitettujen lasten vanhempien asiointi on tuolla kerrosta alempana.
Noniin. Voi luoja että nauratti. Kiitos vaan tiedosta, onhan se meidänkin toki hyvä tietää, mutta olemme tulossa kirjoittamaan työsopimusta, joten ollaan kyllä vissiin ihan oikeassa kerroksessa.
Jos maailmassa on asioita, joista voi käyttää termiä ”priceless”, niin virkailijan ilme olisi ollut kyllä ihan kärkipäässä. Mielestäni melko massiivinen häpeän hetki paistoi kirkkaana hänen kasvoiltaan. Se on myös ilmiömäistä, kuinka nopeasti ihminen pystyy nostamaan punan poskilleen. Oli liki ihme, etteivät hänen poskipäät alkaneet tihkumaan verta, koska melko syvä oli tuo purppura hänen kasvoillaan.
Eikä siinäkään mitään. En minä siitä mitenkään pahastunut ja toisaalta ymmärrän aivan täysin hänen oletuksen. Hän teki pikaisen arvion, ja se ensivaikutelma jonka ihminen luo toisesta kantaa tosi vahvana. Mutta tällä kertaa koiran karvat antoivat kuitenkin väärän kuvan kapisen rakin todellisesta luonteesta.
Täytyy kyllä myöntää, että tuota ihmisten oletusta pystyy käyttämään elämässä myös hyödyksi. Sen voi ajatella omana vahvuutena, että poikkeaa joukosta.
Kyllähän se totta oli, että emme olleet aivan se stereotyyppisin sijaisperhe. Keskimäärin selkeästi nuorempia ja ehkä hieman…..no sanotaan nyt vaikka että värikkäämpiä.
Mieluummin minä silti erotun massasta kuin sulaudun siihen, jos pitää valita. Tärkeintä on varmaan, että itsellä on hyvä olla. Sillähän ei ole silloin mitään väliä, että mitä muut on mieltä.
Makuja on monenlaisia, ja minä ennemmin valitsen maistua joltain sen sijaan, että olisin mauton. Elämässä kun pitää olla vähän potkua.
Mitä taas juttuihin tulee, niin ne ovat kyllä usein melko mauttomia, ja silti niin herkullisen suussa sulavia.
Kuten olettaa saattaa.
toffeeKolli 