-
Unien synkät pilvet ja kosteat laaksot.
Miksi ne kivat unet eivät pysy mielessä kuin pienen hetken. Sen sijaan, jos uniin tulee jotain ikäviä asioita, niin ne jäävät herkästi pyörimään mielen päälle. Se on hetkittäin tosi raskasta. Ainakin itsellä jää aika kevyestikin päälle se inhottava olotila, jonka unessa koki. Varsinkin, jos uni osuu ja koskettaa jotain herkkää haavaa, jota on joutunut käsittelemään…
-
Seksittömyys.
Aihe, jota jäin miettimään ja tuli tarve kirjoittaa. Seuraan melko aktiivisesti tuota Havaintoja parisuhteesta-blogia, jossa suhde-elämää, ja elämää ylipäätään katsotaan monelta kantilta ja kaikenlaisina variaatioina. Hyvä blogi, hitosti lukijoita ja paljon keskustelua eri näkökulmista. Siellä tämä parisuhteen seksittömyys-aihe oli taas tapetilla ja se teki minut ehkä hieman surulliseksi, kun sitä mietin. Puhun siis tilanteesta, jossa…
-
Heppahommia ja raipaniskuja.
Päivän kiperä kysymys: Mitä yhteistä on hevosella ja panemisella? Niin. Aivan. Tiedän, että sinun perverssi mieli piirsi heti kuvan, jossa neito leikkii vähän turhankin tuhmia leikkejä ihan oikean ratsun kanssa. Minä en halua viedä tätä juttua sitten yhtään pidemmälle tuohon hieman inhaan taiteenalaan, jossa ihmiset ja eläimet tekevät jotain, mitä heidän ei kuuluisi tehdä. Seksi…
-
Käsi kauhan varressa ja sormet piirakassa.
Nyt tulee aihe, joka ihan varmasti koskettaa jokaista. Minulla on se ongelma, ja myös sinulla on se ongelma. Ei ehkä joka kerta, mutta väitän että kuitenkin lopulta aika usein. Hitto kun se on aina yhtä vaikeaa, kun pitäisi päättää, että mitä sitä tänään syötäisiin. Tekisi mieli aina tehdä jotain hyvää ja hienoa. Ensin toiveikkaana selailet…
-
Iloisen rietasta ajatuksenjuoksua.
Pimppiä siellä ja mulkkua täällä, karvoihin katsomatta. Näillä sanoilla on hyvä aloittaa. Karvaa, tai ei karvaa. Ajeltua, kasvatettua tai vaikka vahattua. Monenlaisia, sukupuolesta riippumatta, verhoiltuna kiharaan turkkiin tai ihan vaan ilkosillaan. Nakuna. Omat, hennon karvaiset käteni ja lipevät sormeni meinaavat taas ihan väkisin tuottaa tuhmien juttujen rajoilla heiluvaa tekstiä. Mitäpä sitä estelemään sen enempää, antaa…
-
Neon, Punk & Dance’n Roll
Taas on se aika vuodesta, kun piti kaivaa varastosta ne kassit, joihin on piilotettu kaikki häpeällisimmät salaisuudet. Ne törkeät ja hirveät pussukat, jotka tursuavat neonvärejä ja vaatetuksen irvikuvia. On se aika vuodesta, kun Himoksessa on Jysäri. J-Y-S-Ä-R-I !!! Sitä kokonainen vuosi odoteltiin ja nyt se on jälleen kuin taikaiskusta nenän edessä. Tamppauksen tunnelma on suorastaan…
-
Nuoremman herkun ja kuuman puuman vanavedessä.
Toisen heleän pehmeä ääni saa korvat ja vähän muutakin minussa kehräämään, ja toisen vahva karisma pistää ihmisen hiljaiseksi. Nyt otetaan käsittelyyn kaksi aivan hillittömän hienoa kappaletta. Niputetaan niitä yhteen, sovitetaan sanoja elämän ympyröihin. Tämä saattaa sukeltaa nyt sinne henkilökohtaiselle puolelle, mutta niinhän tekstini muutenkin tuppaavat menemään. Kuten ole todennut, niin musiikki herättää tunteita ja ajatuksia.…
-
Kipu piirtää sinuun uusia linjoja.
Ihminen tuppaa elämään vahvasti tunteella. Tiedätkö sen tunteen, kun meinaa voimat loppua. Kun mietit, että kyllä minä jaksan, mutta et enää meinaa uskoa sitä itsekään. Patoaminen taitaa olla kansantauti. Pidetään asiat sisällä, kunnes viimeinen raja tulee vastaan ja jokin pettää. Vuotokohtaa voi yrittää paikata, mutta lopulta niitä paikkoja kertyy samaan kohtaan niin paljon, että se…
-
N*ssimisen positiivinen ongelma.
Jos tekstissä haisee seksi, niin silloin siinä haisee seksi. Piste. Mieluummin minä kirjoitan kiimanhajuista kuin pullantuoksuista. Vaikka pulla kyllä hyvää onkin. Nyt tallotaan ehkä hieman niitä oman häveliäisyyden rajoja ja astutaan vähän rajan toisellekin puolelle. Varovaisin ja uteliain askelin. Ikä tuo mukanaan kaikenlaisia huolia. Mieli toki pysyy samanlaisena vekkulina pikkupoikana, mutta se ei vain osaa…
-
Parisuhteessa ollaan vain rakkauden vuoksi.
Otsikko on suora lainaus eräästä toisen blogin tekstistä. Sieltä kaikkien rivien seasta. Tuohon on tavallaan vaikea lisätä mitään muuta. Minä pidin tuosta ajatuksesta. Siitä, että on toisen kanssa vain rakkauden vuoksi. Parisuhteessa. Kaikki muu siinä ympärillä on lopulta vain sen parisuhteen luomaa extraa. Jotain, jonka olette toisianne halutessa luoneet ympärillenne. Vaikka sitä kaikkea ei olisikaan,…