Kaikki nuo ihanat huulet.


Suudelma.

Huulille.

Pysähdy. Mieti sitä hetki.

Rauhallinen, ehkä varovainen ja hellä. Aluksi hieman jopa kuiva, mutta mitä syvemmäksi suutelu muuttuu sen kosteammaksi se käy. Kiihkeäksi. Ote tiukentuu ja huulet painautuvat toisiaan vasten aina vain tiukemmin ja ahnaammin. Hieman kieltä mukaan, pieni ripaus riettautta. Sitten uskallat tarjota kieltä jo suoremmin. Se tuntuu koko vartalossa, saa selän hieman kaarelle.

Pistä silmät hetkeksi kiinni ja mieti mitä äsken luit. Mieti hetki sitä intiimin ja kuuman suutelun tunnetta.

Mietitään lisää. Mietitään sitä, että mistä huulista tässä oli kyse. Mitkä huulet lopulta koskevat toisiaan. Sehän ei tavallaan ole vielä edes selvinnyt.

Huulet ovat vain koskettaneet ja kieli on tuonut siihen oman vivahteensa. Sekoittanut, ja parhaimmillaan ravistanut pakkaa. Nostanut sinussa tunteen, joka janoaa lisää. Tunteen, joka leijailee sisälläsi, kunnes se vie sinut mukanaan.

Antaa palan jotain, jota haluat lisää.

Lisää jotain ja kohta haluat antaa palaa.

Täysillä.

Voi miten paljon tapahtuu, kun huulet koskettavat toisiaan. Vaan eipä selvinnyt vieläkään, että mitkä huulet. Johdattelenko. Ehkä. Mutta sinun mielikuvitus luo sinulle sitä tarinaa. Hyi sinua.

Jatketaan. Huulten asettelulla voi myös viestiä tilannetta ja olotilaa. Tiukasti yhteen puristettuina ne antavat ymmärtää, että on ehkä parempi pysyä hieman kauempana. Avatut huulet puolestaan kutsuvat luokseen seireenin lailla, samoin ne huulet, jotka ovat jo töttöröllä. Sen, mitä huulet yrittävät kertoa pystyy tulkitsemaan kyllä myös katseesta.

Lopulta sen voi lukea huulilta.

Tiedän, että sinun mielikuvitus laukkaa jo ihan kohtuullista vauhtia, koska edelleenkin on mahdollisuus muutamiin erilaisiin huuliin tässä tarinassa. Nyt voin viedä tämän seuraavalle tasolle. Täytyy myöntää, että itsekin hieman kurtistin otsaa siinä kohdassa, kun mieleen tuli sanan huulenheitto. Piti oikein miettiä. Sitten mietin vielä hieman lisää.

Päädyin siihen lopputulemaan, että tässä kohtaa tarinaa asiat on pakko eritellä suuta reunustaviin suloisiin huuliin ja pehmeistäkin pehmeimpiin pimpinhuuliin.

Huulenheitto on siis ihan helppo termi silloin, kun puhutaan niillä ihan tavallisilla huulilla. Sen sijaan alapään herkkuhuulille en oikein keksinyt millään mitään järkevää asiayhteyttä huulenheittoon. Lukuunottamatta sitä kuuluisaa pimppipierua, joka toimikoon tässä kohtaa näiden huulien puheena ja höpötyksenä. Siitä tulikin mieleen, että olisi hienoa, jos saisi sellaisen huuliveikon maineen, koska se olisi kyllä melko mairitteleva kehu tuolla alapään suunnalla.

Huulia voi myös ”lopsutella”. Tiedät kyllä, se hauska ääni, joka tulee kun sormella nopeasti vetäisee vähän huulta sivuun ja kun se palautuu takaisin. Silloin kuuluu ”lops”. Koita sitä. Nyt. Olet varmasti tehnyt joskus niin. Sitä minun ei toki tarvitse tietää, että mitä huulia päädyit ensimmäisenä heiluttelemaan. Se on sinun oma asiasi. Taas kerran totean, että hyi sinua.

Pelle Miljoona lauloi: ”paina huules huulia vasten, kosketa mua joka paikkaan”. Mitähän huulia hän mahtoi tarkoittaa aikanaan. Muutenhan kappale ei jätä kovinkaan epäselväksi ajatuksia henkilöiden toiminnallisista toiveista.

Toki meillä on myös toimintamalli, jota voimme leikkisästi kutsua huulihölkäksi. Se on mielestäni lenkkeilyä sieltä parhaasta päästä. Jos et tiedä, mitä huulihölkkä tarkoittaa, niin eiköhän Google sen sinulle kerro, jos olet utelias.

Huulet. Ne ovat kyllä hieno kapistus ihmisen kehossa. Niillä voi näykkiä. Niitä voi näykkiä. Koskettaa, tunnustella ja tutkia toista. Siinä onkin sitten aivan eri vivahde, kun käyttää niitä toisia huulia kosketteluun ja tunnusteluun, saati sitten tutkimiseen. Mietipä sitä ja anna mielikuvituksen laukata. Ei muuta kuin huulipunaa huulille ja seikkailu voi alkaa.

Vielä kerran, hyi sinua. Tuhma.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: