Avainsana: Huumori

  • Vuoden päivät vakavuutta ja kiimantuoksua.

    Vuoden päivät vakavuutta ja kiimantuoksua.

    Kylläpä aika kiitää. Vuosi. Vakava vuosi. Rakkauden vuosi. Rietas vuosi. Blogini on ollut kaiken kansan ihasteltavana jo kokonaisen vuoden. Niin pitkä, ja joskus myös melko lyhyt aika. Vuoteen on mahtunut paljon. Niin iloa kuin suruakin. Haikeutta ja tuhmia juttuja. Epävarmuutta, käsien tärinää ja hetkiä, joista saa olla ylpeä. Niin paljon, ja niin suuria tunteita, että…

  • Kaikki nuo ihanat huulet.

    Kaikki nuo ihanat huulet.

    Suudelma. Huulille. Pysähdy. Mieti sitä hetki. Rauhallinen, ehkä varovainen ja hellä. Aluksi hieman jopa kuiva, mutta mitä syvemmäksi suutelu muuttuu sen kosteammaksi se käy. Kiihkeäksi. Ote tiukentuu ja huulet painautuvat toisiaan vasten aina vain tiukemmin ja ahnaammin. Hieman kieltä mukaan, pieni ripaus riettautta. Sitten uskallat tarjota kieltä jo suoremmin. Se tuntuu koko vartalossa, saa selän…

  • Sielussa olevien kivien kääntämistä.

    Sielussa olevien kivien kääntämistä.

    Joskus on tullut vastaan kielikuvia siitä, että elämässä on kiviä, joita käännellessään sieltä saattaa löytyä ratkaisuja tai vain tyhjä kuoppa. Jotkut toitottavat, että ei niitä kiviä kannata loputtomiin käännellä. Mietin tuossa hieman tätä asiaa. Kivi on melko usein käytetty termi ja vertauskuva asialle, joka jotenkin vaivaa tai painaa ihmisen elon tietä. Voi olla niitä kiviä…

  • Naaman täydeltä sukupuolielimiä.

    Naaman täydeltä sukupuolielimiä.

    Aihe tuli vastaan erään blogin päivityksessä. Blogin pitäjää oli kommenttikentässä haukuttu Kyrpänaamaksi. Täytyy ensinnäkin todeta kommentoijasta sen verran, että on ehkä naurettavin asia mennä haukkumaan ilman kunnon perusteita. Tai edes ylipäätään haukkumaan ja huutelemaan asiattomuuksia kommenttikenttään. Hieman lapsellista, sanoisin. Jos haluaa ilmaista oman mielipiteensä ja saattaa sen muidenkin tietoon julkisesti, niin aikuisen ihmisen tulisi käyttää…

  • Uhmalla siirrettyjä vuoria, rakkaudella sulatettuna sydämiä.

    Uhmalla siirrettyjä vuoria, rakkaudella sulatettuna sydämiä.

    Lapset. Lapset. Lapset. Ne maailman ihanimmat lutuiset höpönassut, jotka saa välillä veren kiehumaan niin että ihan meinaa vituttaa. Varsinkin tuo nuorimmainen. Hän pistää välillä isän hermot melkoiselle koetukselle, ja joskus tekisi mieli vain viedä ipana tuohon tien varteen myytäväksi. Kovin epäsoveliasta se toki olisi, ja melko suoraviivaista ihmiskauppaa, joten taidan jättää sen vain ajatuksen tasolle…

  • Heppahommia ja raipaniskuja.

    Heppahommia ja raipaniskuja.

    Päivän kiperä kysymys: Mitä yhteistä on hevosella ja panemisella? Niin. Aivan. Tiedän, että sinun perverssi mieli piirsi heti kuvan, jossa neito leikkii vähän turhankin tuhmia leikkejä ihan oikean ratsun kanssa. Minä en halua viedä tätä juttua sitten yhtään pidemmälle tuohon hieman inhaan taiteenalaan, jossa ihmiset ja eläimet tekevät jotain, mitä heidän ei kuuluisi tehdä. Seksi…

  • Iloisen rietasta ajatuksenjuoksua.

    Iloisen rietasta ajatuksenjuoksua.

    Pimppiä siellä ja mulkkua täällä, karvoihin katsomatta. Näillä sanoilla on hyvä aloittaa. Karvaa, tai ei karvaa. Ajeltua, kasvatettua tai vaikka vahattua. Monenlaisia, sukupuolesta riippumatta, verhoiltuna kiharaan turkkiin tai ihan vaan ilkosillaan. Nakuna. Omat, hennon karvaiset käteni ja lipevät sormeni meinaavat taas ihan väkisin tuottaa tuhmien juttujen rajoilla heiluvaa tekstiä. Mitäpä sitä estelemään sen enempää, antaa…

  • Hieman liian kepeää juomista, taas.

    Hieman liian kepeää juomista, taas.

    Kävin perkele muutama viikko sitten kaupungilla vähän viihteellä. Eipä mennyt taas ihan kuin Strömsössä. Henkinen puoli minussa sai jälleen hieman pureskeltavaa ja sulateltavaa. Mielestäni osoitin kyllä varsin suurta reippautta ja ripeyttä toimissani sen hetken jälkeen, kun ensin sain idean, että tässähän voisi käydä vaikka hieman kaupungilla. Olin siis ollut hyvin aikaisesta aamuyöstä iltaan asti työreissulla,…

  • Läp Läp Läp.

    Läp Läp Läp.

    Nyt on panemisen meininki. Mennään tällä kertaa tekstissä reippaina sinne vesirajan tuhmemmalle puolelle, herkän ja niin ihanan hikisen ihon sekaan. Vedetään syvään henkeä ja sukelletaan vielä syvemmälle. Niin syvälle, että pääsemme jo ihan rehellisen pornon pariin. En siis todellakaan ole mikään pornon suurkuluttaja, mutta ei tuo taiteenlaji mitenkään vieras ole. Miksi olisikaan. Yhtä asiaa olemme…

  • N*ssimisen positiivinen ongelma.

    N*ssimisen positiivinen ongelma.

    Jos tekstissä haisee seksi, niin silloin siinä haisee seksi. Piste. Mieluummin minä kirjoitan kiimanhajuista kuin pullantuoksuista. Vaikka pulla kyllä hyvää onkin. Nyt tallotaan ehkä hieman niitä oman häveliäisyyden rajoja ja astutaan vähän rajan toisellekin puolelle. Varovaisin ja uteliain askelin. Ikä tuo mukanaan kaikenlaisia huolia. Mieli toki pysyy samanlaisena vekkulina pikkupoikana, mutta se ei vain osaa…