Kategoria: Yleinen

  • Monogamisen suhteen suojakupla?

    Monogamisen suhteen suojakupla?

    Otin taas kohmeisen kepin käteen ja päätin sörkkiä sillä hieman heikkoa jäätä. Silläkin uhalla, että se jää säröilee ja pettää alta. Aihe kun on sellainen, että siitä yleensä aina joku suuttuu. Jotenkin. Eikä siinä mitään, sehän on vain tunne. Oma mielipide muiden joukossa. Niinkuin minunkin. Mutta mistä minä nyt sitten oikein päätin kirjoittaa. Miksi tuo…

  • Odotus osuu ja uppoaa. Silloin. Nyt. Varmaan aina.

    Odotus osuu ja uppoaa. Silloin. Nyt. Varmaan aina.

    Joskus sitä vain unohtaa joitain kappaleita. Se on outoa. Siinä tulee tavallaan tosi hölmö fiilis, koska kun sen biisin kuuntelee vuosien jälkeen uudestaan, niin muistaa kuinka paljon sitä on aikanaan luukuttanut stereoista. Elänyt sen mukana. Sitten miettii, että kuinka sitä ei ole tullut kuunneltua vuosiin. Kuinka sitä ei ollut oikein edes muistanut. Näin kävi tämänkin…

  • Seks*ä ja sen tuputusta. Ihan hirveää, eikö vain?

    Seks*ä ja sen tuputusta. Ihan hirveää, eikö vain?

    On se kamalaa jos tuputetaan. Mainostetaan ja vielä puhutaankin siitä. Siis seksistä. Julkisesti. Mieti nyt. Eikä mitenkään häveliäästi peiton alla vaan reteästi kaikkien nähden. Sellainen on kuulemma luonnotonta ja epäsopivaa kenenkään katseltavaksi. On dildoja ja tekopimppejä. Suristimia, päristimiä ja kaiken maailman peräreiän vatkuttimia. Kuulemma perinteiseksi seksileluksi tavallisen perheen talouteen riittää pimeä huone ja peitto. Jos…

  • Pinnan alle ja sielun syvyyksiin. Onko se susta kii?

    Pinnan alle ja sielun syvyyksiin. Onko se susta kii?

    Taas teki mieli pureutua yhden kappaleen tarinaan. Maisemaan, jota se hennosti ja kuitenkin niin raadollisella tavalla maalailee. Nyt on kyseessä biisi, joka antaa todellakin sitä tulkinnanvaraa. Tavallaan tässä on niin paljon sitä tarttumapintaa, että tästä pystyy varmaan jokainen luomaan oman mielipiteensä sen suhteen, mistä tässä lopulta on oikeasti kyse. Ehkä sitä ei halutakaan kertoa suoraan,…

  • Seksimatikkaa…

    Seksimatikkaa…

    Heti alkuun haluan kertoa, että käyttäessäni sanaa matikka en tarkoita nyt sitten madetta. Seksimatikka on kyllä kirjaimellisesti aika limainen ajatus, jos olisi kyse kalasta. Mutta ei kai siinä, jos tykkäät leikkiä mateen kanssa liukkaita leikkejä, niin siitä vaan. Tuosta ei nyt silti ole kyse. Lasketaan ihan muita asioita. Onko joku joskus laskenut, että montako kertaa…

  • Eläin minussa.

    Eläin minussa.

    Mihin se on mennyt? Onko sinulla joskus olo, että jotain siitä mitä olit, on kadonnut. Sitä voi olla vähän vaikea purkaa paloiksi tai eritellä, ja ehkä se on vain tunne. Tai en minä tiedä. Moni varmaan tulisi huutelemaan, että siellä se 40v-kriisi vaan kolkuttelee ovella, mutta en oikein allekirjoita tuota. Itseä ei niin nuo vuosirenkaat…

  • ”Mua itkettää kun en osaa lentää”

    ”Mua itkettää kun en osaa lentää”

    Mieti. Aika julmaa. Haluaisi osata, mutta vaikka kuinka heiluttaisi käsiä ylös ja alas, niin varpaat ei vain irtoa maasta. Vaikka juoksisi ympäri kämppää livertäen, niin lentotaito puuttuu. Kiukuttaahan se, kun ei osaa edes lentää. Perkele, sanon minä. ”Mua itkettää kun en osaa lentää”. Näin pikkuihminen siis totesi itkun seasta, kun häneltä tiedusteltiin, että mikäs sitä…

  • Tuhmien viestien ja sottaisten sanojen äärellä.

    Tuhmien viestien ja sottaisten sanojen äärellä.

    Kuinka paljon härskiä viestittelyä, ehdottelua ja tuhmia puheita on liikaa. Voiko sitä olla liikaa. En minä tiedä. Kyllä kai. Ainakin välillä se käy mielessä. Minkä minä sille voin, jos suu ei pysy supussa, ja sieltä pääsee milloin mitäkin pihalle. En toki tarkoita mitään limaisia ja inhottavia juttuja, vaan sellaista pikkuisen sottaista ja sopivasti likaista. Tai…

  • Luopumisen ja kaipaamisen rajatilassa.

    Luopumisen ja kaipaamisen rajatilassa.

    Oletko joskus ollut tilanteessa, jossa tiedät, että hän ei ole sinulle hyväksi, mutta samalla hän on sinulle juuri se, mitä sinä kaipaat. Tiedät, että sinuun sattuu, ja tulee sattumaan, mutta et ole varma, että sattuuko enemmän, jos päästätkin irti. Rimpuilet välitilassa, vedät itseäsi kauemmas, ja samalla sielu punoo jo uutta köynnöstä, jotta ote olisi tiukempi.…

  • Eron kipeät ja kauniit puolet.

    Eron kipeät ja kauniit puolet.

    Liikaa kuulee tai näkee niitä tarinoita, joissa suhde päätetään lopulta kariuttaa helvetillisen hirmumyrskyn saattelemana. Tilanteeseen, jossa joko toinen tai molemmat osapuolet eivät pysty käsittelemään tilannetta, vaan eroprosessi tulehtuu pahemman kerran. Tästä tuli mieleen yksi kappale, jonka sanoman halusin tuoda julki ja tavallaan pureutua aiheeseen. Koska tämä pitäisi soittaa kaikille, jotka ovat eroamassa tai ylipäätään jossain…