Liikaa kuulee tai näkee niitä tarinoita, joissa suhde päätetään lopulta kariuttaa helvetillisen hirmumyrskyn saattelemana. Tilanteeseen, jossa joko toinen tai molemmat osapuolet eivät pysty käsittelemään tilannetta, vaan eroprosessi tulehtuu pahemman kerran.
Tästä tuli mieleen yksi kappale, jonka sanoman halusin tuoda julki ja tavallaan pureutua aiheeseen. Koska tämä pitäisi soittaa kaikille, jotka ovat eroamassa tai ylipäätään jossain käännekohdassa suhteilunsa saralla. On liian paljon biisejä, joissa kerrotaan kahden ihmisen teiden eriytymisestä ja siitä syntyneestä parisuhteen loppumisen sotatilasta. Musiikkivideoita, joissa heitellään tavaroita ja poltetaan pihassa toisen osapuolen omaisuus. No, karrikoituja esimerkkejähän nuo ovat, mutta miksi sitä pitää lietsoa noin. Miksi pitää herkutella sillä, että revitään ne haavat lopullisesti auki ja ei edes yritetä hoitaa tilannetta järkevästi.
Nyt jos jokin biisi kannattaa kuunnella niin se on tämä! Halestorm tarjoaa kappaleella Here’s to us paljon sivistyneemmin ja asiallisen näkökulman aiheeseen. Miksi repiä maat ja taivaat. Hajottaa se viimeinenkin yhteinen sävel, kun ei se tilanteessa mitään auta. Pitäisi muistaa, että yhdessä on kuitenkin rakastettu ennen eroa. Jaettu elämä, pidetty toista lähellä. Miksi erotilanteessa unohtuu se, että tuo toinen ihminen on kuitenkin ollut aiemmin se maailman tärkein. Niin. Mailman tärkein. Miten se tunne muuttuukin pahimmillaan polttavaksi vihaksi toista kohtaan.
Vielä raadollisemmaksi homma käy, jos eroavalla parilla on yhteisiä lapsia, joista tulee pelinappuloita ja vallankäytön välineitä. He ovat kuitenkin viattomia ja rakastavat molempia vanhempiaan. On aivan hirveän surullista nähdä, kuinka lapset toimivat välikappaleina aikuisten omien erimielisyyksien selvittelyssä. Ja tätä tapahtuu aivan liikaa. He kun eivät itse pieninä ihmisinä voi tehdä mitään muuta kuin vain olla. NÄHDÄ, KOKEA ja TUNTEA. Ja nuo kolme asiaa soisi olevan mieluummin niitä iloisia asioita, koska noiden varaan pieni ihminen kuitenkin rakentaa itseään. Lapsuuttaan ja muistojaan. Identiteettiä ja paljon, paljon muuta.
Joten, jos nyt on ihan pakko pilata jokin elämä erotaistelussa ja myrskyissä, niin pilaa sitten vain se oma elämäsi. Älä ainakaan lapsen elämää ja muistoja.
Siksi halusinkin tuoda tuon Halestormin kappaleen esiin. Sen sijaan, että erosta tehdään riitaisa ja tulehtunut parisuhteen jälkituote, niin voisiko mieluummin muistella niitä hyviä hetkiä, mitä se on tuonut. Vaalia ja piirrellä niitä yhteisiä, kauniita kultareunuksia. Ne muistot ovat kuitenkin iso osa yhteistä ja omaa elämää, joka on kasvattanut myös sitä omaa tietä vuosien varrella.
Muovannut ihmistä, niin hyvässä kuin pahassa. Tehnyt ihmisestä sen, joka hän on. Eletty elämä kuitenkin koulii meitä kokemuksilla ja valinnoilla. Sillä mitä saamme ja mitä meiltä otetaan. Sillä mitä toinen antaa ja mitä hän vie. Sillä mitä annamme, ja mitä otamme. Mitä teemme ja mitä emme tee.
Stuck it out this far together, put our dreams through the shredder, let’s toast ’cause things got better.
And everything could change like that, and all these years go by so fast. But nothing lasts forever
Eroa siis kauniisti, jos sellainen tilanne eteen tulee. Pyydä myös toista tekemään niin. Kipeäähän se kaikki varmasti tekee, en minä sitä tarkoita. Sattuu, ja tietysti saakin sattua. Miksi ei sattuisi, kun luopuu siitä ihmisestä, joka on koskettanut sinua syvältä.
Kyllä minä silti uskaltaisin väittää, että vihaamalla se ero sattuu enemmän. Käy väkisinkin mielessä kysymys, että mikä on se juttu, mitä sillä vihalla saavutetaan. Paitsi paha olo kaikille osapuolille.
Noo, eihän minua tarvitse tietenkään kuunnella, en minä ole mikään eroasiantuntija.
Rakkaudesta minä vain aina välillä kirjoittelen. Siitä minulla on ehkä edes sellainen höyhenenkevyt aavistus, kai.
Kuten Forrest Gump sanoi:
”I’m not a smart man, but I know what love is.”
toffeeKolli 