Monogamisen suhteen suojakupla?

Otin taas kohmeisen kepin käteen ja päätin sörkkiä sillä hieman heikkoa jäätä. Silläkin uhalla, että se jää säröilee ja pettää alta. Aihe kun on sellainen, että siitä yleensä aina joku suuttuu. Jotenkin. Eikä siinä mitään, sehän on vain tunne. Oma mielipide muiden joukossa. Niinkuin minunkin.

Mutta mistä minä nyt sitten oikein päätin kirjoittaa. Miksi tuo otsikko on sellainen kuin se on.

Noo, tämä liittyy aika vahvasti tuonne avoimien suhteiden pelikenttään. Ehkä ihmisten hauskoihin olettamuksiin tai mielikuviin.

Mietitäänpä hetki avointa suhdetta. Noin niinkuin yleisellä tasolla. Mitä se ehkä mahtaa tarkoittaa. Ensimmäisenä mielipiteenä yleensä ilmaistaan, että sen varjolla voi juosta häntä suorana sängystä toiseen ja vilistää kuin estoton sinkku villissä maailmassa.

Ehkä tuo oli hieman julmasti tokaistu, mutta suurinpiirtein näin niitä mielipiteitä jaellaan netin kommenttikentillä. Ja tuo taisi kuitenkin olla aika kevyttä mielipidettä, mitä minä juuri esimerkkinä annoin. Valitettavasti.

Avoin suhde taitaa kuitenkin olla aika helvetin paljon muutakin, kuin vain sitä mahdollisuutta harrastaa seksiä oman parisuhteen ulkopuolella. Vai olenko väärässä.

Ensinnäkin, avoin suhdehan on juuri sellainen, miten suhteen osapuolet ovat sen sopineet, ja tästä päästäänkin siihen seuraavaan pointtiin. Toisin sanoen, mitä se vaatii, että tämä suhdemuoto luodaan. Ei voi tulla kenellekään yllätyksenä, että se vaatii puhetta. Sopimista ja keskustelua. Ehkä kompromisseja. Lisää puhetta, rehellisyyttä, rohkeutta ja luottamusta.

Nuo samat puhumiset, luottamukset ja rehellisyydet kuuluvat toki kaikkiin muihinkin suhdemuotoihin. Muutenhan siinä lopulta kusettaa sekä itseään, että myös toista. Ja jos nyt nostetaan vielä se pettämisen iso musta kissa pöydälle, niin mielestäni siihen kirjoon mahtuu aika paljon muutakin kuin vain se, että harrastaa seksiä toisen ”selän takana”. Mutta enempää en nyt tässä tekstissä käsittele tätä pettämis-teemaa. Mennään eteenpäin.

Ilman sitä avointa keskustelua ei oikein pysty muodostamaan mitään yhteisiä pelisääntöjä mihinkään suhteiluun. Kukaan ei osaa lukea toisen ajatuksia niin, että voisi tietää mitä toinen haluaa. Siksi pitää puhua, ja yllätys yllätys, myös ne vaikeat asiat.

Avoin suhde on siis sellainen, minkälaiseksi suhteessa eläjät ovat sen määritelleet. Toisilleen. Ei siihen oikein ole mitään kiinteää kaavaa tai muottia, johon sen voisi sulavasti istuttaa.

Entä vaikka mustasukkaisuus.

Ei kai kukaan uskalla väittää, etteikö avoimessa suhteessa elävät voisi tuntea vaikka mustasukkaisuutta tai epävarmuutta. Eihän se ole kuitenkaan mikään tunteeton suhdemuoto, vaikka tätäkin joskus väläytellään niillä anonyymeillä kommenttikentillä. Aika raaka ajatus. Avoin suhde taitaa kuitenkin olla melko kaukana vaikka siitä ”tunteettomasta kulissisuhteesta”, jossa yhdessä ollaan näennäisesti, mutta ne ihmisen omat ydintarpeet haetaan sieltä suhteen ulkopuolelta. Eikä sekään mikään väärä malli ole silloin, jos se on molempien yhdessä sovittu tapa toimia ja siihen ollaan tyytyväisiä. Valitettavasti niitä enemmän ja vähemmän kulissimuotoisia suhteita taitaa useammin olla kuitenkin siellä monogamisella suhdekentällä, kuin avointen suhteiden puolella. Minulla on tällainen pieni epäilys, mutta toki se on vain minun mielipide ja tunne.

Palataan tuohon otsikkoon ”Monogamisen suhteen suojakupla”.

Sitä kuulee sanottavan, että eikö avoimessa suhteessa ole riski rakastua toiseen. Voi luoja kuinka typerä kysymys. Totta helvetissä siinä on mahdollisuus. Miksi ei olisi. Mutta eikö siinä monogamisessa, ”perinteisessä” suhteessa ole ihan sama mahdollisuus. Kuten tässä tekstin otsikossa juuri kyseenalaistin, niin eihän monogaminen suhde poista sitä, etteikö suhteen toinen osapuoli voisi rakastua. Ei kai tuo suhdemalli luo mitään suljettua kuplaa parin ympärille, joka maagisesti hajauttaa kaikki mahdolliset ihastumisen tai rakastumisen tunteet ja sulkee maailman tämän pariskunnan ympäriltä.

Hypätään siis takaisin ihan peruskysymysten ääreen. Eikö jokaisen pitäisi olla parisuhteessa omasta tahdostaan. Siksi, että haluaa olla toisen kanssa. Suhdemuodosta riippumatta. Koska jos tuntuu, että ei halua olla, tai jos ei ole omasta tahdostaan, niin ihan saatanan varmasti sitä rakastuu toiseen. Tai sitten vaihtoehtoisesti valitsee sen sinnittelyn suhteessa, joka on lopulta oiva alkusysäys vaikka katkeroitumiseen. Ja sehän onkin sitten mukavaa.

Valitettavasti ikinä ei voi tietää, koska eteen tulee se, joka viekin ne jalat alta. Se toinen, joka saakin sydämen läpättämään ja ajatuksen harhailemaan. Se, joka vie sinut jokaista solua myöten mennessään. Niin kun voi tapahtua kenelle vaan. Koska vaan. Ja onko se lopulta edes niin kovin väärin, jos näin käy ja elämä muuttuu. Se on vain hetki, jossa sinun todennäköisesti tarvitsee tehdä jokin valinta. Astua eteen, taakse tai pysyä paikallaan. Kenenkään ei pitäisi silloin työntää, vetää tai pitää kiinni. Se on sinun päätös, hetki, elämä. Mitä siihen lopulta on kenelläkään muulla oikein mitään sanottavaa.

Ehkä se, että antaa itsensä rakastua, on myös uskallusta. Sydämen seuraamista ja rohkeutta. Rohkeutta. Sitä se ainakin vaatii, että uskaltaa kysyä myös toiselta, että mitä hän haluaa. Et voi toki tietää, mitä saat vastaukseksi, mutta voit olla iloinen, että kysyit.

Niin.

Siksi haluankin ehkä tämän pohjalta esittää yhden kysymyksen, jota voit vaikka mielessäsi pohtia tähän tekstiin liittyen.

Haluaisitko sinä elää suhteessa, jossa toinen haluaa olla sinun kanssa. Juuri sinun. Suhteessa , jossa hän jakaa omaa arvokasta elämäänsä vapaaehtoisesti sinun kanssasi. Ja vain siksi koska hän haluaa tehdä niin.

VAI

Haluatko elää suhteessa, jossa toinen kokee, että hänen tarvitsee olla sinun kanssa, tai että hänen pitäisi olla sinun kanssa. Saati vielä, jos hän kertoo tarvitsevansa sinua ja pitää kiinni.

Suhdemuodosta riippumatta ensimmäinen vaihtoehto kuulostaa paljon ihanammalta, ja tuo toinen ennen pitkää huonosti päättyvältä tilanteelta.

Eikö vain?