Oletko joskus ollut tilanteessa, jossa tiedät, että hän ei ole sinulle hyväksi, mutta samalla hän on sinulle juuri se, mitä sinä kaipaat. Tiedät, että sinuun sattuu, ja tulee sattumaan, mutta et ole varma, että sattuuko enemmän, jos päästätkin irti. Rimpuilet välitilassa, vedät itseäsi kauemmas, ja samalla sielu punoo jo uutta köynnöstä, jotta ote olisi tiukempi.
Halestorm on luonut tilanteesta aivan sairaan hienon kappaleen nimeltä Familiar Taste of Poison.
”Drink the wine, my darling” you said, ”Take your time, and consume all of it”. But the roses, were only to drain my inspiration, the promises, were spoiled before they left your lips
Järjettömän hieno kokonaisuus. Se, miten tunneskaalaa on kuvailtu, kierrelty ja sanoitettu. Se, kuinka vahvasti laulussa on sitä repaleista ja kaipaavaa sydäntä. Tuosta fiiliksestä saa kuunnellessa todellakin kiinni. En tiedä, kuinka paljon kappaleessa on esittäjän tai bändin todellista elämää taustalla, mutta on vaikea uskoa, että tämä kappale olis täysin hatusta keksitty tarina. Jotenkin siinä välittyy se, että kaikki on oikeasti eletty, koettu ja tunnettu. Siltä se ainakin tuntuu. Lzzy tulkitsee kappaleen niin, että ihan kylmät väreet menevät rankaa pitkin. Tämä on juuri sellainen, joka pitää kuunnella silmät kiinni. Niin paljon, ja niin hienoja kohtia, jotka laittavat sydämen väreilemään, jos vain antaa itselleen luvan uppoutua kappaleen tunnelmaan.
Kappale jättää toki omalla tavallaan tietysti tilaa tulkinnalle, niinkuin monilla biiseillä on tapana. Itse sain kyllä tästä heti melko vahvan kuvan omaan päähän. Joku muu saa olla sitten eri mieltä, jos siltä tuntuu.
Olen blogissani useasti aiemminkin antanut tunnustusta artisteille siitä, että he osaavat sanoittaa tavalla, joka luo tunteen ja laittaa ihmisen miettimään. Koska on lopulta aika helppoa vain kertoa asiat niinkuin ne on, mutta se ei ole aina mitenkään kaunista luettavaa. Ei runollista tai tunteellista. Toki kylmälle ja suoralle puheelle tai tekstille on paikkansa, mutta musiikissa on paljon hienompaa, kun osaa sanoittaa hieman sieltä ”sivusta”. Juuri sopivasti, jotta saa luotua sanoilla sen sielun ja merkityksen kappaleelle.
Itse olen bändihommissa aikanaan melko paljon kirjoittanut juuri sanoituksia, ja täytyy todeta, että se ei ole helppo taiteenlaji. Tällaisen blogitekstin kirjoittaminen ja tässä sanoilla leikkiminen on jotenkin paljon helpompaa kuin pukea ajatukset lyriikoiksi. Ehkä ongelma on siinä, että sanoituksissa haluaisi aina kertoa niin paljon, mutta tilaa sanoille on niin vähän. Ei biiseissä voi jaaritella ja sanankääntein fiilistellä mitään, vaan niitä sanoja pitää käyttää harkiten, ja asetella hyvin tarkkaan.
Tuli mieleen, että pitäisiköhän sitä joku päivä kaivella hieman sitä kirjoituspöydän laatikkoa. Pöyhiä niitä musiikillisia luurankoja sieltä kansioiden seasta. Kaikenlaista siellä on meinaan pölyttymässä. Jos siellä olisi vaikka jotain, mitä julkaisisin sinun iloksesi. Jos ei siitä muuta iloa olisi, niin ainakin päivän parhaat naurut. Tai myötähäpeä. Katsotaan, kehtaisiko sitä.
Mennään takaisin Halestormin pariin.
The sweet escape, is always laced with a, familiar taste of poison
Niin hienoa lyriikkaa. Voiko sitä raadollisemmin enää sanoa.
Se asia, joka tuntuu niin hyvältä ja pitää sinut elämässä kiinni, sisältää myös sen tutun tunteen kivusta, jota et haluaisi enää kokea. Mutta et pääse irti.
Mitä tuohon voisi enää mitään lisätä. En minä ainakaan osaa sanoa enempää.
toffeeKolli 