-
Litisevä suonsilmä. Luonnossa, ja peiton alla.
Suuret ovat taas ajatukset ja pohdinnat. Kaikkea tässä pienessä päässä liikkuu, kuten tämäkin teksti voi todistaa. Mutta kaiken sen pohdinnan tuloksena päädyin siihen, että suossa ja pimpissä paljon samaa. Samoja elementtejä, mutta toki myös eroavaisuuksia. Kun siellä aikansa luttaa ja polkee, niin se alkaa litisemään. Muuttuu aivan luttumäräksi. Se saattaa jopa roiskahtaa, kun osuu oikeaan…
-
Seks*ä ja sen tuputusta. Ihan hirveää, eikö vain?
On se kamalaa jos tuputetaan. Mainostetaan ja vielä puhutaankin siitä. Siis seksistä. Julkisesti. Mieti nyt. Eikä mitenkään häveliäästi peiton alla vaan reteästi kaikkien nähden. Sellainen on kuulemma luonnotonta ja epäsopivaa kenenkään katseltavaksi. On dildoja ja tekopimppejä. Suristimia, päristimiä ja kaiken maailman peräreiän vatkuttimia. Kuulemma perinteiseksi seksileluksi tavallisen perheen talouteen riittää pimeä huone ja peitto. Jos…
-
Panetus vs. sometus.
Ei se pieni sänkypuuhastelu muuten nyt niin kauan kestä, etteikö sille oikeasti löytyisi aikaa. Jos sille vain viitsii tehdä sen ajan. Kuitenkin esimerkiksi puhelimen ruutua pyyhkien saa helposti käytettyä vaikka tunnin verran. Noo, sitten voidaan miettiä, että jos tuosta tunnista käyttäisi osan ihan vaan nussimiseen, niin mikä on lopputulos. Kummasta tulee sellainen raukea, rento ja…
-
Viinaa ja sitä peiton heilutusta.
Känni. Hyvin perinteistä. Hyvin suomalaista, vaikka emme me todellakaan ainoa viinalle perso kansa ja kulttuuri olekaan. Vahvasti se on silti iskostunut takaraivoon, että kun juhlimaan kerran lähdetään, niin mukana pitäisi olla vähintään sen Tokmannilta jonotetun ämpärin verran sitä vaapukka-mehua. Ihan vain, jotta voisimme Kummelin vitsiä myötäillen pitää huolen siitä, että muillekin tulee selväksi meneillään oleva…
-
Kaksi tarinaa panemisen ilosta. Kumpi toimii sinulle, vai molemmat?
On lauantai-ilta. Lapset saatu nukkumaan ja vihdoin on rauhallista. Saunan lämmitystä ja hiljaista odottelua. Lauteille, ehkä joku juoma mukaan ja vettä kiukaalle. Silmät kiinni kuuntelet saunan ääniä, kiukaan sihinää, puiden palamista. Peseydyt. Ihollesi jää tuoksu erittäin hienosta suomalaisesta shampoosta. Olo on suihkunraikas, tai oikeastaan saunapuhdas. Peset hampaat ja hoidat iltatoimet loppuun. Laitat verhot kiinni, sammutat…
-
Ajansäästöseksi
Pikapano. Nopeat. Toisin sanoen siis sitä perusnussimista silloin kun aikaa on vähän. Eikä oikeastaan aina tarvitse olla edes tuli perseen alla, vaan voi vain suorittaa homman sillälailla nopeasti. Kyllä sinä sen tiedät, että välillä sitä ihan vaan panettaisi, mutta ei millään jaksaisi suorittaa sellaista pitkän kaavan nautiskeluhetkeä. Sellaista, jossa asiat etenevät hiljalleen. Sitä, jossa kosketukset…
-
Heppahommia ja raipaniskuja.
Päivän kiperä kysymys: Mitä yhteistä on hevosella ja panemisella? Niin. Aivan. Tiedän, että sinun perverssi mieli piirsi heti kuvan, jossa neito leikkii vähän turhankin tuhmia leikkejä ihan oikean ratsun kanssa. Minä en halua viedä tätä juttua sitten yhtään pidemmälle tuohon hieman inhaan taiteenalaan, jossa ihmiset ja eläimet tekevät jotain, mitä heidän ei kuuluisi tehdä. Seksi…
-
Tasajalkaa tampaten, neonvärien loisteessa.
Jysäri-festarit takana ja fyysinen puoli ihmisestä on pikkuhiljaa kerännyt palasensa paikoilleen. Keräillään tässä nyt vielä hieman niitä leijailevia henkisen puolen sielunhöyheniä, jotka pienen mielen untuvatyynystä pölähtivät basson tahdissa taivaalle. Kyllä Jysäri näytti taas sen kauniin puolensa, vaikka ysärimuistojen tulva olikin hetkittäin hieman jo fyysinen. Jälleen kerran mietin sitä ystäväni vertausta, että ysärin bassosoundi kuulostaa todella…
-
N*ssimisen positiivinen ongelma.
Jos tekstissä haisee seksi, niin silloin siinä haisee seksi. Piste. Mieluummin minä kirjoitan kiimanhajuista kuin pullantuoksuista. Vaikka pulla kyllä hyvää onkin. Nyt tallotaan ehkä hieman niitä oman häveliäisyyden rajoja ja astutaan vähän rajan toisellekin puolelle. Varovaisin ja uteliain askelin. Ikä tuo mukanaan kaikenlaisia huolia. Mieli toki pysyy samanlaisena vekkulina pikkupoikana, mutta se ei vain osaa…
-
Seksinnälkä (Panetus nussiotus)
Viheliäinen tauti. Sitä usein luonnehditaan yksilön pakottavana tarpeena saada suorittaa seksuaalista kanssakäymistä. Tämä liki kaikkia koskeva sairaus, joka puhjetessaan muuttaa ihmisen käytöksen ja kohdistaa yksilön mielenkiinnon vain ja ainoastaan yhteen asiaan. Tutkimusten mukaan tämä geneettinen sairaus on kulkenut ihmiskunnan perimässä jo silloin, kun vasta loimme sitä omaa oksaa kädellisten sukupuuhun. Yleensä ensimmäiset viitteet sairaudesta ovat…