Avainsana: Lapset

  • Tuhma kirahvi ja haitarihommia.

    Tuhma kirahvi ja haitarihommia.

    Hän juoksi pöytää ympäri ja lauloi. Pikkuhiljaa laulusta loppuivatkin sanat. Mutta mekkala ja pöydän ympärijuoksu vain jatkui. Ääni koveni ja vauhti kiihtyi. Koitin siinä imeä omaa hymyä pyllyyn, kun hän lopulta hyvin tahdikkaasti yritti imitoida haitarin ääntä ja tyhjällä kynäpenaalilla matki samalla haitarinsoittoa. Sitten hymyni hyytyi. Mietin että mitä helvettiä. Ei meillä ole haitaria. Eikä…

  • Taikasanoja ja höpöpuheita.

    Taikasanoja ja höpöpuheita.

    Saakeli se on hauskaa, kun pieni ihminen ”keksii” omia sanojaan asioille. Useimmiten ne ovat toki johdannaisia alkuperäisistä sanoista, jotka sitten jotenkin sykkyrässä olevissa pienissä aivoissa muuntuvat ihan uudenlaiseksi kirjainyhdistelmiksi. Kirjaimet pomppivat vähän eri paikoille ja ihan tavallisistakin asioista tulee jotenkin hauskan kuuloisia. On toki myös niitäkin sanoja, jotka ovat täysin lapsen itse keksimiä. Ne ovat…

  • Kulkuset heiluen kohti joulua.

    Kulkuset heiluen kohti joulua.

    Joulu. Tuo rakas ja lämmin koko perheen yhteinen juhla. On se toki sitä minullekin, silloin kun puhutaan muutamasta päivästä jouluaaton molemmin puolin. Muuten en oikein tunne kuuluvani siihen joulu-ihmisten siunattuun lahkoon. Ehkä eniten itseäni ahdistaa se kaikenlainen hössötys. Ja se tuntuu alkavan joka vuosi aikaisemmin. Tai sitten vain ahdistun siitä aina vaan herkemmin. Mutta sieltä…

  • Isänpäivä, joka päivä.

    Isänpäivä, joka päivä.

    Isänpäivä kolkuttaa ovella ja sen sormet hivelee jo niskavilloja. Se pisti pohdiskelemaan, että mitä tämä meille isä-ihmisille tarkoitettu päivä oikeastaan tarkoittaa. Onko isänpäivä sitä, että sinua tullaan halaamaan aamulla. Herätetään hellästi, annetaan suukkoja. Ja kuumia suudelmia. Sinulle lauletaan hymyillen, katseissa iloa ja lämpöä. Onko se sitä, että sinulle annetaan omin pikkukätösin tehty kuva tai kortti.…

  • Pienen lapsen iloinen mieli. Jotain niin aitoa.

    Pienen lapsen iloinen mieli. Jotain niin aitoa.

    Meillä asuu sellainen jo tuntuvasti vaahtosammutinta suurempi olento, jonka pienestä suusta tulee ääntä kokoajan. KOKO AJAN. Eikä siis mitään sekavaa älämölöä, vaan hyvin selkeää puhetta. Ja laulua. Tarinaa. Ihan tauotta. En välillä käsitä sitä. Eikö hän joudu missään kohdassa edes vähän miettimään mitä seuraavaksi sanoisi. Tai laulaisi. Välillä lausuu runoja. Hänellä on pakko olla jokin…

  • ”Se ainainen panetus”

    ”Se ainainen panetus”

    Polte. Halu. Himo. Se vangitsee ajatukset eikä päästä irti. Väitän, että panetuksen vallassa on maailman sivu tehty melko sankarillisia urotöitä. Suoriuduttu asioista, jotka ovat hiponeet jo mahdotonta. Niin se vain on. Eikä siinä toki mitään väärää ole. Se on ihan ok, jos vähän panettaa. Se on tila, jossa alkaa näkemään seksiä joka nurkan takana. Jos…