Julkaisut


  • Haukkumispostaus.

    Haukkumispostaus.

    Tuli mieleen sellainen asia, kuin some ja kommenttikentät. Ehkä vielä enemmän tässä kohtaa keskustelupalstat ja anonyymit mielipiteet. Aikuiset ihmiset, jotka niin kovin rohkeina huutelevat nimimerkin takaa. Se on kovin surullista. Mielestäni kuitenkin kaikki se, minkä oksentaa itsestänsä solvauksena pihalle pitäisi olla munaa sanoa myös ihan naamatusten. Jos kerran on mielipide tai asia, jonka haluaa ilmaista, Read more

  • Kirje joulupukille.

    Kirje joulupukille.

    Rakas joulupukki. Tämä vuosi on taas mennyt vähän niin ja näin, mutta senhän sinä jo tiesitkin. Olen ollut aika tuhma poika, enkä nyt yritä peitellä sitä mitenkään, koska eihän joulupukille saa valehdella. Olen hirvittävän pahoillani, jos sinun tonttusi ovat nähneet jotain, mitä ei ole tarkoitettu tonttujen silmille. Toisaalta, vittuako he tulevat kurkkimaan makuuhuoneeseen. Mielestäni se Read more

  • Viinaa ja sitä peiton heilutusta.

    Viinaa ja sitä peiton heilutusta.

    Känni. Hyvin perinteistä. Hyvin suomalaista, vaikka emme me todellakaan ainoa viinalle perso kansa ja kulttuuri olekaan. Vahvasti se on silti iskostunut takaraivoon, että kun juhlimaan kerran lähdetään, niin mukana pitäisi olla vähintään sen Tokmannilta jonotetun ämpärin verran sitä vaapukka-mehua. Ihan vain, jotta voisimme Kummelin vitsiä myötäillen pitää huolen siitä, että muillekin tulee selväksi meneillään oleva Read more

  • Nettikiusaaminen.

    Nettikiusaaminen.

    Sain tällaisen toiveen tekstin aiheeksi rakkaalta lukijaltani. Tämä on postaus, joka ei syntynytkään ihan tuosta vaan. Moneen kertaan palailin tuijottamaan tätä tekstin aihetta. Sitä, mitä tuo sana nettikiusaaminen minussa herättää. Mitä se laittaa minut pukemaan sanoiksi. Tätä aika pitkään pohdiskelin, aika moneltakin kantilta, kunnes tulin siihen tulokseen, että en oikeasti tiedä tästä kovin paljoa. Nettikiusaaminen Read more

  • Sänkypeuhuhommia.

    Sänkypeuhuhommia.

    Otsikko ei varmaan jätä kovinkaan paljon epäselvää, että mitä liukkaan mieleni päälle on taas pyörähtänyt. Näin oli tarkoituskin. Sinulla on varmaan kotona joku huone tai tila, joka ajaa sitä makuuhuoneen virkaa ja siellä tilassa on myös yleensä jonkinlainen sänky. Sänky itsessään on kai tarkoitettu alunperin nukkumiseen, mutta se on toisaalta hieman tylsää hommaa. Siinä kun Read more

  • Peli nimeltä elämä.

    Peli nimeltä elämä.

    Tää on mun elämä. Niin me sanotaan. Onko sinulla joskus sellainen olo, että vaikka tiedät että tämä on sinun elämä, niin et hetkittäin oikein tiedä mitä sillä teet. Tässä se on. Nyt. Sitä se oli eilenkin. Samalla kun elät sitä , niin silti joskus voi tuntua, että olet menettämässä sen. Että se vain luistelee johonkin. Read more