Sain tällaisen toiveen tekstin aiheeksi rakkaalta lukijaltani. Tämä on postaus, joka ei syntynytkään ihan tuosta vaan. Moneen kertaan palailin tuijottamaan tätä tekstin aihetta. Sitä, mitä tuo sana nettikiusaaminen minussa herättää. Mitä se laittaa minut pukemaan sanoiksi.

Tätä aika pitkään pohdiskelin, aika moneltakin kantilta, kunnes tulin siihen tulokseen, että en oikeasti tiedä tästä kovin paljoa.

Nettikiusaaminen varmasti kohdistuu hyvin vahvasti nuoriin, joiden elämä pyörii niin paljon vahvemmin älylaitteiden varassa. Jos siis vertailee heitä meihin dinosauruksiin. Itse kun olen sitä saapumiserää, joka ei tiennyt lapsuudessaan mitään sanasta ”netti”. Ja kun jatketaan tätä paasaamista, niin eipä ollut niitä kännyköitäkään. Siihen en kuitenkaan lähde, että alkaisin muistelemaan tuota aikaa parempana kuin tätä nykyhetkeä. Jätetään tuo muisteleminen niille, jotka ovat jääneet kiinni sinne menneisyyteen.

Mutta se nettikiusaaminen. Voin vain kuvitella, kuinka kova paikka se voi olla kasvavalle nuorelle. Jos mietitään vaikka sitä, kuinka suurta osaa esimerkiksi sosiaalinen media näyttelee nuoren elämässä, ja sillä kentällä kun joutuu syrjityksi tai suljetuksi ulos ”piireistä”, niin se varmasti sattuu. On se brutaalia, ja tuo oli ehdottomasti melko kaunis ilmaisu asiasta. Vaikea sitä on ehkä käsittää, kun se ei osu omalle kohdalle. Some on ainakin helvetin julma paikka, ja internetin syövereitä voisi verrata pahimmillaan synkkään ja pimeään Mariaanien hautaan. Paine on kova ja puristaa kasaan, ja aivan kuten merten syvyyksissä, niin myös netin ja somen kentällä itsensä esiin tuomisella on riskinsä. Koska heti kun siellä pimeydessä alat loistamaan, niin on vaarana, että joku tulee ja syö sinut perkele elävältä.

Netissä tapahtuvan kiusaamisen pelottavin puoli on omasta näkökulmasta se, että tieto liikkuu aivan saatanan nopeasti. Ihan vain yksi ilkeä kuva tai video voi olla sekunneissa kymmenien, satojen, tuhansien jne. nähtävissä. Ja kun sellainen materiaali päätyy viraaliksi, niin helvetti on irti. Onhan se raakaa.

Maailma on hektinen ja asioita tulee ja menee silmien ohi melkoisella tahdilla. Vain harva niistä oikeasti jää mieleen. Mutta entäs ne, jotka oikeasti jää rullaamaan pitkin netin virtaa. Ne, joista muodostuu lopulta meemejä tai niitä ”ikivihreitä” videoklippejä ja kuvia. Ajatuskin pelottaa, jos päätyisi juuri sellaiseen omalla naamalla. Kaukaa haettua, tiedän, mutta teoriassa mahdollinen scenaario. Teoriassa. Siinä suhteessa maailma on tässä ajassa aika raadollinen.

Jos asioihin voisi edes hieman vaikuttaa, niin haluaisin itsestäni sitten sellaisen kuvan tai videon, johon olisi helppo liittää jotain pervoa sisältöä. Jos valita pitää, niin mieluummin kannattelisin omalla naamalla sellaisia härskejä meemejä. Valitettavasti sitä ei varmaan pääse itse valitsemaan, että mihin se oman pärstä sattuu päätymään. Noo, epätodennäköistä, mutta omalla sekoilun määrällä toki mahdollista.

Ehkä todennäköisin vaihtoehto sille huumoria tihkuvalle kuvalle minusta olisi silloin, kun yritän matkustaa viikonloppuna pilkun jälkeen bussilla kotiin. Muille se tuntuu olevan kovin helppoa, mutta villi sieluni on ilmeisesti päättänyt, että tämä on mahdotonta. Viimeksi kun tein tuttavuutta linja-auton kanssa, niin se päättyi siihen, että kävin katsomassa, miltä siellä päätepysäkillä mahtaa tällä kertaa näyttää. Mutta, kerrankin en ollut aivan yksin. Seurassani olivat erinomaiset ystäväni nimeltä Makkaraperunat, jotka ostin juuri ennen autoon nousemista. Siististi siinä minun vieressä olivat istumassa. Ilmeisesti nukahtaneet myös, koska eivät minua herättäneet oikealla pysäkillä. Teki mieli syyttää heitä, mutta näyttivät jo valmiiksi niin kypsiltä ja lässähtäneiltä, etten tohtinut enempää heidän mieltänsä pahoittaa. Yhdessä siinä matkasimme nakit silmillä takaisinpäin kohti oikeaa pysäkkiä.

Lyödään stoppi tähän kohtaan ja hypätään hieman takaisin päin. Palataan aiheeseen. Mietin, mutta en keksinyt yhtään syytä, miksi nettikiusaamisesta aloitettu aihe sai yhtäkkiä humoristisen sävyn. Koska aiheessa ei ole mitään hauskaa. Silti, näin epäkorrektina ihmisenä minä onnistuin vääntämään tästäkin jotain näennäisen hauskaa. Vaikka ei ollut tarkoitus leikitellä vakavalla asialla.

Oikeastaan, en minä tainnut itse aiheesta vitsiä vääntää. Minä vain eksyin aiheesta. Taas. Niinkuin aina.

Mutta nettikiusaaminen on vakava paikka, kuten kiusaaminen ylipäätään. Siinä hyväksytty toleranssi on pyöreä nolla.

Ei yhtään enempää! Piste.