Tuli mieleen sellainen asia, kuin some ja kommenttikentät. Ehkä vielä enemmän tässä kohtaa keskustelupalstat ja anonyymit mielipiteet. Aikuiset ihmiset, jotka niin kovin rohkeina huutelevat nimimerkin takaa.
Se on kovin surullista. Mielestäni kuitenkin kaikki se, minkä oksentaa itsestänsä solvauksena pihalle pitäisi olla munaa sanoa myös ihan naamatusten. Jos kerran on mielipide tai asia, jonka haluaa ilmaista, niin eikö silloin pitäisi pystyä myös seisomaan itse omien sanojensa takana. Olen sitä mieltä, että sellaista ihmisryhmää, joka tätä harrastaa voi aivan surutta haukkua raukkamaisiksi pelkureiksi, jotka välttelevät juuri sitä vastuuta, joka heidän pitäisi itse selkä suorassa kantaa.
Pahinta, mitä olen kuullut on se, että tehdään omia johtopäätöksiä ja arvostellaan ihminen kaikilta eri elämän osa-alueilta, mistä nyt vaan sattuu jotain keksimään. Haukutaan perhe, vanhemmuus, lapsi ja niin edelleen. Kuitenkaan niillä päänsä avaajilla ei taida todellisuudessa ole totuuspohjaa tai tietoa taustoista tai mistään muustakaan. Valitettavan usein kuvio taitaa mennä niin, että tyhmä ruokkii toista tyhmää, ja ajatellut lauseet muuttavat muotoaan jo ennen kuin ne ehtivät vaahtoa tursuavasta suusta sanoiksi asti.
Aina sitä jaksaa vaan ihmetellä, että mikä helvetti ihmisiä vaivaa. Toki pääosin ihmiset osaavat varmaan käyttäytyä, ja se taitaa olla prosentuaalisesti aika pieni osa ihmismassaa, joka tuota paskaa kommenttikentille syytää. Mutta silti.
Häpeäpaalu pitäisi ottaa takaisin käyttöön. Ja jalkapuu. Ehkä myös kieritellä ihmisiä torilla tervassa ja höyhenissä. Joku julkinen häpäisy hölmöstä ja törkeästä käytöksestä.
No, mutta jätetään tämä passaaminen, koska sain juuri idean. Jos tehdään tästä postauksesta sellainen, mihin sinä saat tulla huutelemaan ihan mitä haluat. Vaikka et normaalisti niin tekisikään, niin nyt olisi hyvä hetki siihen.
Nyt saa siis huudella ja haukkua. OLE LUOVA. Voit vaikka keksiä minun elämääni liittyviä fiktiivisiä asioita, joista rääpiä päätänsä. Ruotia ja solvata. Painaa maanrakoon. Mitä vaan!
Jos sinulla on ystäviä, jotka ehkä haluaisivat päästellä höyryjä, niin jaa ihmeessä tämä teksti myös heille. Voin ilomielin nyt toimia maalitauluna ja kohteena, johon purkaa hieman paineita, luvan kanssa. Eikä tätä tarvitse tehdä anonyyminä tai tekaistulla profiililla, vaan ihan omalla nimellä tietenkin.
Voin itse heittää tähän ensimmäisen esimerkin:
”Tämä on ehkä paskin blogi, mihin olen viime vuosina törmännyt. Jätkä luulee niin tietävänsä kaiken, vaikka todellisuudessa on varmaan joku munaton vässykkä, joka on viimeksi nähnyt pillun kun sukelsi sieltä pää edellä tähän maailmaan. Asuu varmaan edelleen äitinsä luona ja kellarissa muna pystyssä kirjoittaa ”seikkailuistaan”, samalla kun kääntelee pehmeäksi luettuja ja yhteenliimautuneita sivuja Ratto-lehdestä vuodelta -78. Voisko nyt vittu jo lopettaa, tukehtuisi vaikka toffeeseensa.”
Noin. Nyt on sinun vuoro. Ja muista, että nyt ei tarvitse säästellä sanoja!
Haluan tällä omituisella tavalla osoittaa tukeni kaikille niille, jotka oikeasti joutuvat kärsimään tästä ilmiöstä ja ikävästä kommentoinnista.
Respect!