-
En vihaa sinussa mitään, mutta en myöskään rakasta kaikkea sinussa.

Näinhän asioita ei varmaan näe siinä suuressa rakkauden ensihuumassa. Ensin on polskuteltu kuin kalat vapaassa vedessä, kunnes on yhdessä tarrattu siihen samaan syöttiin. Hieman keikuttu siinä haavin reunalla ja sitten päätetty hypätä pohjalle. Samaan verkkoon heilumaan. Siellä on ihana sätkiä ja olla toisessa kiinni. Ja näinhän se saakin mennä, ei kai sitä kukaan ole kieltämässä.…
-
Joskus sitä pohtii, että pitäisi vain elää enemmän. Ja miettiä vähemmän.

Mikä siinä on, että asioiden pitää tuntua joskus niin monimutkaisilta ja vaikeilta. Onko näin siksi, että meillä on aikaa elämässä myös pysähtyä. Ajatella. Ihminen kun on vähän hassu otus. Meidän ei tarvitse tehdä suoraviivaisia ja nopeita päätöksiä hetkessä, koska olemme päässeet melko korkeaan asemaan ravintoketjussa. Meidän ei tarvitse ainakaan pääsääntöisesti pelätä, että jos nyt aikailen,…
-
Älä mee vielä, älä mee, hetkeks aikaa jää.

Tätä ja paljon muita vastaavanlaisia pyyntöjä useissa lauluissa toivotaan toiselta. Pyydetään rakkaalta ihmiseltä, että ei menisi vielä. Älä lähde vielä pois, pysy vielä hetki siinä. Pitäisi ehkä esittää vastakysymys, että koska sitten voi lähteä. Jos siis oli jo lähtökohtaisesti menossa. Kysyjä pyytää toista pysymään siinä, koska haluaisi hänen vielä jäävän. Ja tämä toinen osapuoliin jää…
-
Kaikki sitä katsoo.

Voi olla, että tämä on karkea yleistys. Joku voi myös kokea tämän jotenkin loukkaavana tai alentavana kommenttina. Voi myös olla, että osun täysin oikeaan, ja juuri se nostaa jonkun tekopyhän siveellisyyden sipulin hennot niskakarvat pystyyn. Ihan sama. Silti sanon, että kaikki aina välillä ja tietysti ihan ”vahingossa” eksyvät pornon syvään päätyyn. Toiset sitä kovasti peittelevätkin,…
-
Rakkausremppa.

Blogeja lueskellessani tein huomion, että tarjolla on jonkun verran raksa-/ remontti-blogeja. Ja paljon on myös parisuhde-blogeja. Siitä tulikin mieleen, että entä jos yhdistää parisuhteen ja remontoinnin. Toki ne usein kulkevatkin käsi kädessä, jos yhdessä touhutaan. Mutta käsitelläänpä sitä hieman eri kantilta. Koska parisuhteessa ja pikku remontoinnissa on myös jotain samaa. Toisaalta se ”pikku remppa” voi…
-
Rajallinen suhde, vai vihreämpää ruohoa.

Päädyin nyt varovasti puraisemaan hieman tätäkin aihepiiriä, koska siihen jälleen kerran törmäsin verkossa. Jäin sitä nyt hieman pohtimaan. Tähän linkitetyt tekstit tulivat minulle vastaan Sami Minkkisen blogissa Havaintoja parisuhteesta (hyvä blogi, suosittelen). Hän taas on kirjoittanut tekstinsä Riikka Suomisen (Me Naiset) kolumnin innoittamana. Näiden pohjalta tuli sylkäistyä myös jotain omasta suusta ulos. Toisin sanoen, aasina…