En vihaa sinussa mitään, mutta en myöskään rakasta kaikkea sinussa.

Näinhän asioita ei varmaan näe siinä suuressa rakkauden ensihuumassa. Ensin on polskuteltu kuin kalat vapaassa vedessä, kunnes on yhdessä tarrattu siihen samaan syöttiin. Hieman keikuttu siinä haavin reunalla ja sitten päätetty hypätä pohjalle. Samaan verkkoon heilumaan. Siellä on ihana sätkiä ja olla toisessa kiinni. Ja näinhän se saakin mennä, ei kai sitä kukaan ole kieltämässä. Ja vaikka se maailman ihanin ihminen keittäisi sinulle sopan päivän jalassa olleista sukistaan, niin pidät siitäkin. Siinä hehkusi tunteessa et sitä huomaa. Janoat hänestä kaiken, etkä näe missään mitään väärää tai huonoa.

Mutta laantuu kai se into ja hattara-hyppely ajan myötä. Ei enää sukkasoppa kiinnosta.

Sukkien jaloissa pyöriminenkin vähentyy hieman. Tasaantuu. Teillä on muutakin syötävää kuin vain toisenne. Opitte pesemään niitä sukkia yhdessä, hakemaan niille pareja ja laittamaan lopulta paikoilleen.

Aikaa kuluu, ja jossain kohtaa pienistäkin asioista saattaakin tulla omituisia riitoja.

Kuten vaikka se, että tuo likainen sukka on heitettynä lattialle. Joskus se voi harmittaa. Onneksi se ei taida olla silti mikään oikea syy. Se lattialle jäänyt sukka vain otetaan syntipukiksi tilanteessa, jossa oikeasti pitäisi huomauttaa jostain ihan muusta. Haluaisi sanoa jotain muuta. Avata suun ja puhua. Mutta jos sitä oikeaa syytä ei ole itsellekään vielä pukenut sanoiksi, niin on paljon helpompi huutaa vaikka siitä sukasta.

Vitun sukka saatana!

Toisaalta. Ehkä sukkahuudon saanut viestin vastaanottaja ei takerru siihen, että miksi noin pienestä asiasta pitää tuolla tavalla raivota. Silloin olisi ehkä parasta kysyä, että mikä tuntuu pahalta. Sanoa, ettei usko tuon sukan olevan se oikea syy.

Ehkä huutajakin silloin havahtuu. Miettii itsekin. Ja asiassa päästäänkin eteenpäin.

Mutta. Jos se lattialla ollut likainen sukka on ihan oikeasti se todellinen huudon syy, niin silloin on parempi ehkä todeta, että tähän soppaan en halua enää omia sukkiani sekoittaa. Siinä kohdassa se toinen välittää ehkä enemmän siitä sukasta kuin sinusta.

Lopuksi vielä pieni ajatusleikki. Sitä voi toiselle sukasta mainitsemisen sijaan yhdessä pohtia, että miksiköhän se sukka muuten ylipäätään on lattialla. Koska onhan myös mahdollista, että se on pudonnut siihen jo edellisenä iltana. Silloin kun teillä oli niin kiire riisua, että vaatteet on vain heitetty johonkin. Ja tuo yksinäinen likainen sukka on vain jäänyt keräämättä.

Senhän voi jättääkin siihen lattialle. Riisua sille kiireesti kavereita. Ja koska ilman sukkia alkaa paleltamaan varpaita, niin te voitte mennä peiton alle lämmittelemään. Nyt lattialla on jo monta sukkaa, eikä tuohon enää huuto auta. Nyt voitte huutaa ihan muista syistä.

Sitä iloisempaa huutoa.

Sitä vain kaikkien vuosien jälkeen katsoo toista jotenkin erityisellä tavalla. Arvostaa toista niin paljon, että haluaa jakaa osan siitä omasta ja ainoasta elämästään toisen kanssa, eikä pidäkään kaikkea itsellä. Sitä se yhteiselo kai on. Aikamoinen soppa. Ilman sukkiakin.

Palataanpa alkuun ja tämän tekstin otsikkoon. Leipäteksti lähti taas harhailemaan vähän sinne sun tänne, vaikka aihetta liipattiinkin tavallaan koko ajan. Koitin keksiä jonkun hienon lopetuksen ja lisäyksen otsikon tekstiin, jolla olisin naulannut tämän tekstin päättyneeksi.

Mutta en keksinytkin enää mitään muuta lisättävää. Joten sanon vain tämän, vielä kerran:

En vihaa sinussa mitään, mutta en myöskään rakasta kaikkea sinussa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: