Rajallinen suhde, vai vihreämpää ruohoa.

Päädyin nyt varovasti puraisemaan hieman tätäkin aihepiiriä, koska siihen jälleen kerran törmäsin verkossa. Jäin sitä nyt hieman pohtimaan. Tähän linkitetyt tekstit tulivat minulle vastaan Sami Minkkisen blogissa Havaintoja parisuhteesta (hyvä blogi, suosittelen). Hän taas on kirjoittanut tekstinsä Riikka Suomisen (Me Naiset) kolumnin innoittamana. Näiden pohjalta tuli sylkäistyä myös jotain omasta suusta ulos.

Toisin sanoen, aasina kuljin sillalta toiselle hapuillen. Korvat pystyssä.

Linkit teksteihin:

https://www.is.fi/menaiset/ilmiot/art-2000007673963.html

https://anna.fi/havaintoja-parisuhteesta/uskottomuuden-ei-ole-pakko-olla-parisuhteen-kuolema/

Paljon tänä päivänä käsitellään perinteisen parisuhdemallin muutosta. Ja hyvähän se on, että jokainen vapaammin, ja mieluummin vapaasti saisi olla sellainen kuin haluaa. Elää sitä omanlaista elämää. Olla onnellinen.

Ketään ei voi omistaa. Ketään ei saa muuttaa tai kahlita. Se on totta.

Välillä vaan tuntuu, että jos joku oikeasti haluaa elää monogaamisessa suhteessa, niin sellaisen ihmiseläimen on jo nyt viimeistään aika kiskoa pää ulos sieltä omasta perseestä. Katsella uteliaana ympärilleen. Herätä.

Karkeasti sanottu, tiedän. Eikä olekaan tarkoitus purra kiinni nyt siihen. Sanoin sen vain ääneen. Sanoin siksi, että yksiavioinen parisuhde tuntuu välillä muotoutuneen jo jonkin sortin kirosanaksi.

Ne, ketkä niin haluavat elää, se heille suotakoon. Ei pitäisi olla sen enempää pois keneltäkään muulta. Aivan kuten avoimessa suhteessa olevien toimia ei tarvitse kommentoida tai arvostella yksiavioisuuden näkökulmasta.

Entä ne rajat. Kaikkiin parisuhdemalleihin taitaa kuulua jonkunlaiset rajat, joiden mukaan eletään. Koska eikö se, jotta voi tuntea elävänsä jonkun muotoisessa parisuhteessa vaadi myös sen, että on sovittu jotain. Jos sitä yhteistä rajaa rikotaan, niin se voidaan tulkita pettämiseksi. Vai olenko tulkinnut väärin.

Pettäminen on asia, joka varmasti puhuttelee kaikkia. Parisuhdemallista riippumatta. Ja kuten tiedämme, niin sen voi tehdä monella muullakin tavalla, kuin vain seksuaalisella kanssakäymisellä yksiavioisen parisuhteen ulkopuolella.

Jos niitä sovittuja rajoja mennään rikkomaan, niin sehän sattuu. Oli suhde kuinka avoin tahansa, niin pakkohan siinä on olla jotkut yhdessä sovitut pelisäännöt. Voiko se olla suhde, jos se on täysin vapaa. Ilman mitään rajoja. Ehkä voi, en tiedä, siksi en siihenkään pureudu enempää.

Ehdottomuus pettämistä kohtaan on toinen, mistä paljon puhutaan. Toiset ovat valmiita antamaan hyvinkin paljon anteeksi, toiset ovat kovinkin raakoja sen suhteen. Se on varmasti myös monen asian summaa, miten ihminen milloinkin reagoi.

Miten se on kerrottu. Mitä on kerrottu. Onko jätetty kertomatta. Mitä on paljastunut myöhemmin. Siihen väliin mahtuu paljon kertomisen variaatioita.

Jos avoimesti kertoo, niin antaa samalla toiselle osapuolelle aidosti mahdollisuuden reagoida ja toimia tilanteessa itselleen sopivalla tavalla.

”Rikoin meidän yhteisiä rajoja, anna anteeksi”.

Voisiko se mennä näin. Avointa. Rehellistä. Keskustellaan asia läpi.

Jos taas taputellaan asia johonkin toiseen muotoon, jätetään jotain kertomatta ja asia mahdollisesti muuttuukin matkan varrella. Paljastuu jotain josta ei kerrottu. Silloin toinen osapuoli ei ole saanut käsitellä asiaa niinkuin se on. Ja joutuukin mahdollisesti aloittamaan oman prosessinsa aina uudestaan, uusilla lähtökohdilla.

”Rikoin meidän yhteisiä rajoja, anna anteeksi”…..noilla sanoilla ei ole siinä kohtaa enää yhtä vahvaa viestiä. On jo ehkä vähän kaivanut maata omien jalkojen alta. Ei ole välttämättä vakuuttavaa, voi kuulostaa lopulta tältä: ”Rikoin meidän yhteisiä rajoja, taas, anna taas anteeksi”

Jokainenhan toki kantaa sen vastuunsa, ja omien valintojen seuraukset. Molemmat suhteen osapuolet. Jokaisen suhteen kohdallahan se on heidän eläjien oma asia, turha sinne on muiden mennä huuteleen mielipiteitään.

Kaikilla on omat mittarinsa asioille, suhteilla omat yhteiset säännöt ja ihmisillä omat tapansa elää. Omat joustavat ja jyrkät puolensa. Mutta ne pitää myös kertoa toiselle. Eihän niitä muuten tiedä kumpikaan.

Kertokaa ja sopikaa. Laatikaa mieliinne ohjekirja. On paljon kevyempää pelata Parisuhde-peliä, kun ette pelaa sitä eri säännöillä. On ehkä vähemmän draamaa. Ja jos joku huijaa pelissä, niin älkää silti heti paiskatko peliä alas pöydältä. Voi olla vaikeaa löytää nappulat takaisin niille paikoille missä ne olivat. Voi olla vaikea jatkaa peliä siitä, mihin jäätiin.

Tai sitten pelin alusta aloittaminen onkin paras vaihtoehto. Mutta ensin pitää ehkä muuttaa vähän pelin sääntöjä. Tehdä uudet.

Jos ei uusia sääntöjä saada sovittua, niin kerätään nappulat ja pelilauta rauhallisesti laatikkoon. Todetaan että peli loppui. Kiitos tästä pelistä.

Menin ehkä tällä tekstillä sörkkimään jonkun lukijan rakasta muurahaispesää. Mutta ei ole mitään ideaa kirjoittaa tekstiä, joka kosiskelisi kaikkia. Suuttukaa vaan. Se on joskus ihan hyvä tunne sekin. Sydän pumppaa ja veri virtaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: