Avainsana: Humala

  • Viinaa ja sitä peiton heilutusta.

    Viinaa ja sitä peiton heilutusta.

    Känni. Hyvin perinteistä. Hyvin suomalaista, vaikka emme me todellakaan ainoa viinalle perso kansa ja kulttuuri olekaan. Vahvasti se on silti iskostunut takaraivoon, että kun juhlimaan kerran lähdetään, niin mukana pitäisi olla vähintään sen Tokmannilta jonotetun ämpärin verran sitä vaapukka-mehua. Ihan vain, jotta voisimme Kummelin vitsiä myötäillen pitää huolen siitä, että muillekin tulee selväksi meneillään oleva…

  • Tasajalkaa tampaten, neonvärien loisteessa.

    Tasajalkaa tampaten, neonvärien loisteessa.

    Jysäri-festarit takana ja fyysinen puoli ihmisestä on pikkuhiljaa kerännyt palasensa paikoilleen. Keräillään tässä nyt vielä hieman niitä leijailevia henkisen puolen sielunhöyheniä, jotka pienen mielen untuvatyynystä pölähtivät basson tahdissa taivaalle. Kyllä Jysäri näytti taas sen kauniin puolensa, vaikka ysärimuistojen tulva olikin hetkittäin hieman jo fyysinen. Jälleen kerran mietin sitä ystäväni vertausta, että ysärin bassosoundi kuulostaa todella…

  • Hieman liian kepeää juomista, taas.

    Hieman liian kepeää juomista, taas.

    Kävin perkele muutama viikko sitten kaupungilla vähän viihteellä. Eipä mennyt taas ihan kuin Strömsössä. Henkinen puoli minussa sai jälleen hieman pureskeltavaa ja sulateltavaa. Mielestäni osoitin kyllä varsin suurta reippautta ja ripeyttä toimissani sen hetken jälkeen, kun ensin sain idean, että tässähän voisi käydä vaikka hieman kaupungilla. Olin siis ollut hyvin aikaisesta aamuyöstä iltaan asti työreissulla,…

  • Viileää hivelyä ja tuhtia savua.

    Viileää hivelyä ja tuhtia savua.

    Taas kerran eräänlainen utuinen sukellus yöelämään, jota aina välillä täytyy käydä tarkistamassa. Koska pitäähän kaupungilla nyt joku olla, joka omasta mielestään kulkee korrektisti ja sivistyneesti hörppien, vaikka yleisön mielipide saattaakin olla toinen. Tällä kertaa oli minun vuoro täyttää tämä kansalaisvelvollisuus. Apina itse ei hölmöilyjään toki aina huomaa, mutta apina ei myöskään aina välitä, koska apinalla…

  • Juomisen sietämätön keveys.

    Juomisen sietämätön keveys.

    Kävikin niin, että tuli mahdollisuus ottaa omaa aikaa. Vähän vapaata. Seuraava ajatus olikin, että mitähän sitä oikein tekisi. Sohvalla makaaminen on toki mukavaa, mutta levottomana sieluna en malta kuitenkaan kovin pitkään siinä aikaa viettää. Sitten syttyi lamppu päähän. Ei mainittavan kirkas, mutta lamppu kumminkin. Jos tekisi jotain pikkuremppaa kotona. Tietysti siihen sisältyi myös pieni taka-ajatus.…