Taas kerran eräänlainen utuinen sukellus yöelämään, jota aina välillä täytyy käydä tarkistamassa. Koska pitäähän kaupungilla nyt joku olla, joka omasta mielestään kulkee korrektisti ja sivistyneesti hörppien, vaikka yleisön mielipide saattaakin olla toinen. Tällä kertaa oli minun vuoro täyttää tämä kansalaisvelvollisuus. Apina itse ei hölmöilyjään toki aina huomaa, mutta apina ei myöskään aina välitä, koska apinalla oli kivaa ja hänellä oli hyvää seuraa illanvietossa. Seurueessa on yleensä joku, joka saattaa välillä hieman muistuttaa apinaa jos meno äityy turhan lennokkaaksi. Jottei eläintenhoitajat sinisissä haalareissa hakisi apinaa häkkiin rauhoittumaan.

Iltaan mahtui myös melko persoonallisia baarivalintoja. Yhdessä niistä piti olla huumoria tihkuvia ihmisiä ja oletusarvoisesti odotin, että pääsen nauramaan myös muillekin kuin vain omille jutuilleni. Tovin seurattuani minun oikeasti teki mieli ruveta kertomaan itse itselleni vitsejä.

Tuo stand up on muuten oikeasti todella vaikea taiteenlaji, eikä tarkoitukseni ole mitenkään pahansuopaisesti ketään arvostella. Mutta se on varmaan vähän sama asia kuin musiikissakin. Ihmiset vain tykkäävät eri asioista, ja joskus jotkut jutut ei vaan toimi. Siitäkin huolimatta arvostan heitä, jotka lavalle nousevat, koska se vaatii kuitenkin rohkeutta. Moni jättäisi nousematta.

Mutta ei tuosta sen enempää.

Mikä siinä muuten on, että ne juottolat joihin illan aikana päätyy astumaan, sijaitsevat AINA tosi kaukana toisistaan. Ainakin siltä se tuntuu humalaisen askelluksen mitta-asteikolla. Toki suoralla tavalla kävellessä matka voisi olla huomattavasti lyhyempi kuin humalaisella tavalla mutkitellen.

Totta puhuen, se ei kuitenkaan voi olla kovin pahasta, jos hieman nostaa persettä baarijakkaralta ja jaloittelee reippaana edes siihen seuraavan paikkaan. Varsinkin jos säätila on suotuisa. Nyt hetkittäin tuntui, että näin ei ollut.

Illan myötä aina vaan rapeammaksi vaihtunut tuuli puhalsi varsin tuntuvalla tavalla farkkujen lahkeista sisään. Toki kireät ja reikäjuustolta näyttävät housut eivät ole paras keino pitää itseään lämpöisenä , ainakaan vielä näillä keleillä. Mutta eipä ollut myöskään sitä ongelmaa, että tiukat pöksyt olisivat kiristäneet etumuksen puolelta. Sen verran kalleuteni viimassa vetäytyivät, että aloin jo epäillä oman miehuuteni olemassaoloa. Kunnes muistin, että eivätpä ne ole aiheuttaneet pullotuksen tunnetta myöskään lämpöisemmillä keleillä, joten pakkasella ei tainnutkaan olla osaa eikä arpaa asiassa. Päätin olla keskittymättä siihen sen enempää, koska siellähän ne mukana roikkui.

Yhtä kaikki, lopputuloksena onnistunut ilta, ryyditettynä hiton hyvällä seuralla ja illan kosteusprosentti oli ihan kohdallaan. Aamulla pää oli kyllä kipeä. Illallakin pää oli vielä kipeä.

Mutta ei se ihme ole. Painoin pitkin Tampereen yötä niin, että tähtien hiekka vain kimalsi hiuksissa kun keinuin yöavaruudessani. Aivan kuten Kaksion kappaleessa Tyttö tanssii vaan. Epäilen kuitenkin vahvasti, että se kimallus ja loiste oli vain minun tunne ja todellisuus näytti ulkopuolisen silmissä aivan toiselta. Taisi se kimallus olla vain minun silmissä, eikä se välttämättä ollut kovinkaan mairitteleva näky. Vain pieni valonpilkahdus, joka ohjasi lopulta kotia kohti.

Ja tietysti ilman takkia, koska myyttinen narikkalappu oli kadonnut taianomaisesti tanssilattian savun sekaan.

Kotimatka sisälsi siis lopulta sekä kylmän ylä- että alapään.