toffeeKolli

Avainsana: Aitous

  • Kirjoitanko liian tuhmia ja riettaita juttuja?

    Kirjoitanko liian tuhmia ja riettaita juttuja?

    Minut heitettiin pihalle tuolta blogit.fi-sivustolta, joka siis ymmärtääkseni taitaa olla Suomen suurin blogisivusto. Näin ollen rietas ja seksintuoksuinen blogini ei ole enää sinne tervetullut. Ei siinä mitään, enhän minä sille mitään voi. Voihan se olla toki niin, että tuolla pysyäkseen olisi pitänyt ostaa oma kukkahattu ja muistaa ne siveelliset ajatukset. Minulla on vain kaalimadon pipo…

  • Tunteiden myrskyä, ihastumista ja rakastamista.

    Tunteiden myrskyä, ihastumista ja rakastamista.

    Välillä tulee vastaan tilanteita, joissa et tiedä miten toimia. Tuntuu kuin sisällä olisi kaksi puolikasta minua, jotka yrittävät mennä eri suuntiin, mutta en minä voi keskeltä haljeta. Silloin jäljelle jää kysymys, että mikä on oikein ja mikä on väärin? Samalla kun tuntuu, että nyt en tee oikein, niin tiedän myös sen, etten tee mitään väärää.…

  • Tuhma kirahvi ja haitarihommia.

    Tuhma kirahvi ja haitarihommia.

    Hän juoksi pöytää ympäri ja lauloi. Pikkuhiljaa laulusta loppuivatkin sanat. Mutta mekkala ja pöydän ympärijuoksu vain jatkui. Ääni koveni ja vauhti kiihtyi. Koitin siinä imeä omaa hymyä pyllyyn, kun hän lopulta hyvin tahdikkaasti yritti imitoida haitarin ääntä ja tyhjällä kynäpenaalilla matki samalla haitarinsoittoa. Sitten hymyni hyytyi. Mietin että mitä helvettiä. Ei meillä ole haitaria. Eikä…

  • Matkalla itsensä ympäri

    Matkalla itsensä ympäri

    Minä. Sen lähemmäksi en kai pääse, kun koittaa kaivaa sisäisestä ihmisestä irti, että kuka hän on. Sitä on melko sujuvasti kulkenut vuodesta toiseen hymy naamalla oman itsensä mahtavassa seurassa. Eikä ole oikeastaan aiemmin tullut edes pohdittua, että millainen sitä oikeasti on. On saattanut pitää itseään jopa osittain ihan toisenlaisena. Toisaalta vapauttavaa, toisaalta hieman myös pelottavaa.…

  • Pienen lapsen iloinen mieli. Jotain niin aitoa.

    Pienen lapsen iloinen mieli. Jotain niin aitoa.

    Meillä asuu sellainen jo tuntuvasti vaahtosammutinta suurempi olento, jonka pienestä suusta tulee ääntä kokoajan. KOKO AJAN. Eikä siis mitään sekavaa älämölöä, vaan hyvin selkeää puhetta. Ja laulua. Tarinaa. Ihan tauotta. En välillä käsitä sitä. Eikö hän joudu missään kohdassa edes vähän miettimään mitä seuraavaksi sanoisi. Tai laulaisi. Välillä lausuu runoja. Hänellä on pakko olla jokin…