Julkaisut


  • Kaikki sitä katsoo.

    Kaikki sitä katsoo.

    Voi olla, että tämä on karkea yleistys. Joku voi myös kokea tämän jotenkin loukkaavana tai alentavana kommenttina. Voi myös olla, että osun täysin oikeaan, ja juuri se nostaa jonkun tekopyhän siveellisyyden sipulin hennot niskakarvat pystyyn. Ihan sama. Silti sanon, että kaikki aina välillä ja tietysti ihan ”vahingossa” eksyvät pornon syvään päätyyn. Toiset sitä kovasti peittelevätkin, Read more

  • Rule #32: Enjoy the little things.

    Rule #32: Enjoy the little things.

    Olen sängyssä peiton alla. Toisessa korvassa kuuloke ja puhelimen ruudulla vilkkuu sarja, jota on tullut jo hyvän aikaa seurattua. Nyt on rauhallista ja hiljaista. Hän, joka yleensä vieressäni nukkuu, on vielä hetken iltavuorossa ja tulee kohta kotiin. Vähän olen tätä myös jo odottanut, koska hänen iltavuoroputkina emme näe toisiamme kuin pienen hetken töiden jälkeen. Tärkeitä Read more

  • Ajatusten vuoristorataa, ilman jarrumiestä.

    Ajatusten vuoristorataa, ilman jarrumiestä.

    Liikaa vauhtia, pään sisällä. Liikaa ajatuksia. Liikaa asioita. Ehkä tämä on liioittelua, mutta tältä se välillä tuntuu. Eikä tämä vauhti välttämättä edes näy ulospäin. Paitsi ehkä sellaisena hetken kestävänä jäätymisenä. Pikkusen yskäisee pääkopassa ja silmät pysähtyy. Ehkä ajatukset virtaa niin kovaa, että se lamauttaa hetkeksi. Tai sitten pienet aivoni päättävät vain ottaa pakollisen aikalisän ja Read more

  • Matkalla itsensä ympäri

    Matkalla itsensä ympäri

    Minä. Sen lähemmäksi en kai pääse, kun koittaa kaivaa sisäisestä ihmisestä irti, että kuka hän on. Sitä on melko sujuvasti kulkenut vuodesta toiseen hymy naamalla oman itsensä mahtavassa seurassa. Eikä ole oikeastaan aiemmin tullut edes pohdittua, että millainen sitä oikeasti on. On saattanut pitää itseään jopa osittain ihan toisenlaisena. Toisaalta vapauttavaa, toisaalta hieman myös pelottavaa. Read more

  • Hiljaiseloa pimeässä säkissä.

    Hiljaiseloa pimeässä säkissä.

    Joulukuu. Aika, jolloin maahan yleensä ilmestyy edes ohut kerros jääkiteiden ja ilman muodostamaa kuohkeaa ainetta. Siinä kohdassa huomaa kuinka pimeää hetki sitten oli. Vaikkakin tuossa synkässä syksyn ajassa oli myös jotain hyvääkin. Kai. Syyskuu, lokakuu ja marraskuu. Keskimääräistä mustempi aikakausi. Jos nyt unohdetaan vuodesta toiseen kehuttu ruska-aika ja sitä seuraava orastava joulun odotus. Mitä jää? Read more

  • Taikasanoja ja höpöpuheita.

    Taikasanoja ja höpöpuheita.

    Saakeli se on hauskaa, kun pieni ihminen ”keksii” omia sanojaan asioille. Useimmiten ne ovat toki johdannaisia alkuperäisistä sanoista, jotka sitten jotenkin sykkyrässä olevissa pienissä aivoissa muuntuvat ihan uudenlaiseksi kirjainyhdistelmiksi. Kirjaimet pomppivat vähän eri paikoille ja ihan tavallisistakin asioista tulee jotenkin hauskan kuuloisia. On toki myös niitäkin sanoja, jotka ovat täysin lapsen itse keksimiä. Ne ovat Read more