Julkaisut


  • Kesä. Tuo ahdistava aika vuodesta.

    Kesä. Tuo ahdistava aika vuodesta.

    Aina puhutaan vain syysmasennuksesta. Onko keväällä lupa olla yhtälailla maissa tulevasta kesästä, jos siltä tuntuu. Koska ei minua syksyn synkkyys ja kesän kadonnut valo ahdista, mutta kesän tuoma kiireen tuntu kyllä vähän puristaa. Joskus puristaa aika paljonkin. Kesälle kun ladataan aina helvetillisiä odotuksia siitä, millainen sen pitäisi olla. Kuinka se aika pitäisi keritä käyttämään kaikin Read more

  • Hautausmaan havinaa ja kosteaa menoa(K-18)

    Hautausmaan havinaa ja kosteaa menoa(K-18)

    Kun ei suunnittele, niin voi tehdä juuri sitä, mikä sattuu mieleen juolahtamaan. Tulee muuten tehtyä omituisia juttuja. Ja tulee myös oltua niin, ettei tee yhtään mitään. Tämä oli aavistuksen teemana tämän pääsiäisen lomareissulla, johon lapset liittyivät lähinnä viestien ja videopuhelun muodossa. Vantaalaisesta hotellista oli varattuna majoitus pariksi päiväksi ja mietittiin, että katsotaan sitten mikä on Read more

  • Hän näkee. Ei niinkun me, mutta hän elääkin kuplivassa maailmassa.

    Voi kuinka helposti sitä unohtaa sellaiset perusasiat, joita pitää omassa elämässä täysin itsestäänselvyytenä. Asioita, joiden kohdalla ei tule edes ajateltua kuinka onnekas sitä oikeastaan on. Yksi näistä on se, että sinulla silmät, joilla sinä näet. Voit katsoa, tutkia, havainnoida ympäröivää maailmaa visuaalisesti. Nähdä kaiken kauniin, ruman, ihanan ja inhottavan. Voit sulkea silmät, jos et halua Read more

  • Seksuaalisuus. Tuo iso paha susi, joka pilaa nuorison.

    Seksuaalisuus. Tuo iso paha susi, joka pilaa nuorison.

    Voi jumalauta, että joskus osaa hävettää. Hävettää ihmisten kapea ajatusmaailma, hävettää aikuisten sekoilut ja suorat verbaaliset hyökkäykset nuoria vastaan. Hävettää, että viitsitään toimia noin, kysymättä nuorilta mitä he haluavat. Sitten alkaa saatana suututtaan. Suututtaa ihmisten kapea ajatusmaailma, suututtaa aikuisten sekoilut ja suorat verbaaliset hyökkäykset nuoria vastaan. Suututtaa, että viitsitään toimia noin, kysymättä nuorilta mitä he Read more

  • Karvanlähtöaika.

    Karvanlähtöaika.

    Joko sinä olet vaihtanut kesäkarvoituksen sen raskaan ja kuumaksi käyvän talvikarvan tilalle. Se tuore ja ihanan sileä kesäkarva. Kyllä olisi maailma monella tapaa erilainen, jos ihmisen kuontaloa koristaisi edelleen sellainen ihan kunnon turkki. Enkä nyt puhu siitä, että olisi vain hieman tuuheampi ryijy selän puolella, vaan ihan rehellinen kokovartalokarva. Hitto se muuttaisi montaa asiaa, ja Read more

  • Parisuhteen persereiät ja mallisuhteiden koukerot.

    Parisuhteen persereiät ja mallisuhteiden koukerot.

    Minä olen julma ihminen. Olen pakottanut toisen elämään vailla omaa tahtoa, vain ja ainoastaan minun kanssa. Kaikki nämä vuodet. Kaikki tulevat vuodet. Ikuisesti. Kontrolloin, alistan ja hajotan hänen lasisen itsetunnon, jotta hän ei osaa tai uskalla lähteä. Lähestyn vain seksin tarpeessa ja jos ei irtoa, niin menen vieraisiin. Vaadin selonteon menoistaan ja minulla on oikeus Read more