Voi kuinka helposti sitä unohtaa sellaiset perusasiat, joita pitää omassa elämässä täysin itsestäänselvyytenä. Asioita, joiden kohdalla ei tule edes ajateltua kuinka onnekas sitä oikeastaan on. Yksi näistä on se, että sinulla silmät, joilla sinä näet. Voit katsoa, tutkia, havainnoida ympäröivää maailmaa visuaalisesti. Nähdä kaiken kauniin, ruman, ihanan ja inhottavan. Voit sulkea silmät, jos et halua nähdä jotain, mutta sitten voit taas avata ne ja katsoa uudestaan.

Näkeminen kuitenkin täydentää sitä kokemista ja reaktiota. Keskustellessa toisen kanssa mukana on myös vastapuolen ilmeet joita tulkita, joihin samaistua, uppoutua tai vaikka ihastua.

Mutta jos et näe mitä ympärillä tapahtuu, niin silloin olet aika vahvalla tunteella muiden aistien varassa.

Tämä on siis oma oletukseni. En oikein tiedä, millaista sokean ihmisen elämä todellisuudessa on. En ole asiaan tavallaan mitenkään sen paremmin perehtynyt. Jos nyt satun kirjoittamaan jotain, mikä ei pidä paikkaansa, niin se johtuu vain omasta tietämättömyydestäni. Pahoittelut siitä.

Tähän on kuitenkin ihan syynsä, miksi minä kirjoitin tekstin juuri tästä aiheesta. Minun silmieni eteen tuli blogi nimeltä Kupliva maailmani. Sitä selaillessa yllätyin siitä, että tämän blogin kirjoittaja on sokea. Tämän oivalluksen jälkeen selailin blogia lisää ja samalla hämmästyin lisää.

Seuraavaksi aivot lähtivät raksuttamaan, ja rupesin miettimään. Montaakin asiaa. Ensimmäisenä tuli heti mieleen mustaa huumoria siitä, että minä yrittäisin ylläpitää blogiani silmät kiinni. Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että jos nyt suljen silmät ja jatkan tekstin kirjoittamista, niin aikani näpyteltyä olen todennäköisesti tilannut Zalandolta jotkut söpöt kengät, ja vastannut sähköpostilla Nigerialaiselle huijarille jotain, minkä hän voi tulkita joko vittuiluna tai rehellisenä siansaksana.

Mutta eihän sokea nyt varmaankaan kirjoita tällain näkevällä tavalla. Nykytekniikka on varmasti tuonut paljon apuvälineitä, mutta silti minusta tuntuu, että blogin ylläpitäminen sitä näkemättä on varmasti hetkittäin melko haastavaa. En osaa edes kuvitella, enkä tiedä.

Yhden asian minä silti tiedän. Minä nimittäin arvostan sitä, että hän bloggaa kaikesta huolimatta. Tekee sitä omaa juttuaan ja tekee sen tyylillä.

Olen varma, että hän näkee monessa kohdassa enemmän kuin me ”näkevät” otukset.

Enkä nosta hänen blogia silti jalustalle sokeuden takia. Luulen, että hänkään ei halua, että se olisi se blogin kantava voima. Siellä on myös se tärkein, eli blogin sisältö. Lukekaa. Katsokaa.

Niin minäkin aion tehdä.