Jäin pohtimaan taas maailmaa musiikin kautta. Niitä pieniä ahaa- elämyksiä, joita sekava pääkoppa tuottaa milloin mistäkin syystä. Monen monta kertaa olen tämänkin kappaleen kuullut, mutta yhtäkkiä siinä särähti jotain korvaan. Ei siis mitenkään pahalla tavalla, ei mitään sellaista. Mutta jäin miettimään tuota arpomista, joka kappaleen kantavana teemana kulkee. Biisi on siis BESS:n Rakastan en rakasta.

Tuli mieleen sellainen asia, että mikä on se hähmäinen välitila, jossa ollaan tuon rakkauden tunteiden ristitulessa. Koska jos uskallat sanoa, että rakastat, niin silloin ollaan jo aika pitkällä tunnepuolella. Voiko sitä rakkauden vaakaa noin vain keikuttaa edestakaisin. En minä tiedä. Sen sijaan sen minä epäilen tietäväni, että se veteen piirretty viiva on todella kapea. Hyvin hiuksenhieno raja, jossa silloin olet. Näin minä ainakin uskon, koska eihän se voi olla mikään leveä harmaa alue, jossa on tilaa rauhassa maalailla omia tuntojaan.

Kai sitä loppujen lopuksi sitä joko rakastaa tai ei rakasta. Se kuulostaa ehkä hieman oudolta, jos sanoo, että minä rakastan vähän mutta en ehkä sitten kuitenkaan. Annan sydämeni hieman sulaa, mutta pidän sen silti hieman kylmänä.

Ei järkevän kuuloista. Ei toimi noin. Se on sitä tykkäämistä ja toisesta pitämistä, mutta eikö rakkaus ole vähän enemmän kuin vaan jotain sinnepäin. Jos nyt siis romanttisesti halutaan fiilistellä näitä asioita. Ja miksi ei haluttaisi. Romantiikka on silloin jo liki käsinkosketeltavaa, kun aletaan rakkaudesta puhumaan. Menee jo melkein sen vaaleanpunaisen ja hattaranhajuisen lässytyksen puoleen. Ja menköön, ei kai siinä mitään.

Noin. Nyt kun kävin sen herkän ja pehmeän, sormenpäitä kihelmöivän suuren rakkaushöpötyksen porteilla, niin astutaan askel takaisin. Pysytään toki aiheessa, mutta katsotaan hieman eri kantilta. Otetaan uusi näkökulma.

Entä jos kyseessä on ihmiset, jotka ovat olleet pitkään yhdessä ja rakastaneet. Kaikilla tasoilla. Sitten tuleekin hetki, jossa osa niistä tasoista ei pysykään heille samana. Nyt tämä ”rakastan en rakasta”- pohdinta saakin ihan eri ulottuvuuden. Koska olisi aika outoa, jos on vaikka vuosia toisensa jälkeen rakastanut, ja sitten se vain loppuisi kuin seinään. Eihän se niin mene. Silloin se rakkaus vain muuttaa muotoaan.

Kyllähän ihminen voi toista rakastaa silloinkin, vaikka se keskinäinen romanttinen puoli olisikin jo hiljalleen haihtunut. Hän voi silti olla se rakkain ihminen, koska eletty elämä yhdessä on tehnyt hänestä sellaisen. Rakkaan. Siinä kohdassa ei ehkä ole aiheellista pohtia sitä, että rakastaako vai eikö. Siinä kohdassa pohditaan vain sitä, miten rakastaa.

Mutta tuo ei olekaan enää varmaan sitä arpomista, mistä BESS kappaleessaan laulaa.

Tämä aihe alkaa taas rönsyillä sinne sun tänne. Toisaalta, minä ehkä itse vähän rakastan sitä, kun tämä kirjoittaminen hieman leviää käsiin. Niin se saakin, ja annan sen vain leijua johonkin sitä mukaa kun sanoja syntyy.

Joten.

Rakastetaan ja pannaan, tai ei rakasteta ja pannaan. Pannaan rakasta tai ei rakasta. Kukin vetäköön tyylillään. Kunhan rakastaa sitä panemista. Tai onhan sekin on ihan Ok, jos ei rakasta sitä. Sitten voi olla panematta. Minä en voisi rakastaa ihmistä, joka ei rakasta panemista, koska paneminen on rakasta.

Noin. Sain mainittua panemisen 7 kertaa tuohon edelliseen kappaleeseen. Eiköhän se ole riittävä määrä nussimista tähän tekstiin.

Jätetään sitä vähän varastoon, niin on mitä viljellä sitten muihinkin julkaisuihin. Vaikka en sitä ole kyllä säästellyt aiemminkaan, ja hyvin on silti riittänyt.

Joskus ehkä hieman liikaakin, mutta parastani minä tässä panen. Joka tekstillä.

Sinä sitten joko rakastat sitä, tai et rakasta.