Pureskellaan taas hieman musiikkia, ja oikeastaan tällä kertaa taas enemmän sitä, mitä ajatuksia yksi kappale lopulta herättää. Nyt ei siis paneuduta niinkään itse kappaleeseen tai mahdolliseen tarinaan sen takana, vaan siitä heränneisiin ajatuksiin ja kaikenlaiseen huttuun, mitä pääni sisältä sinkoilee. Bändi on siis Marmozets ja kappale Weird and Wonderful.

Tämä ei ole ehkä kovin tunnettu bändi, mutta itse rakastuin tähän pumppuun heti ensi kuulemalta. Tekevät jotenkin omalla, hieman kierolla tyylillään musiikkia, ja se toimii. Sopii mulle.

Mutta mennään itse aiheeseen.

Kappaleessa lauletaan henkilöstä, joka on laulajan mielestä ”Weird and Wonderful”.

Jäin tuota miettimään. Sitä, kuinka joidenkin ihmisten kanssa palikat vaan sopivat toisiinsa, ja se on samalla outoa ja silti aika mahtavaa. Sinäkin pystyt varmasti nimeämään mielessäsi ihmisen, tai useampiakin, joiden kanssa ajatukset kulkevat samoilla kiskoilla. Niillä vääntyneillä, omituisella raiteilla, joita ei periaatteessa pitäisi kenenkään pystyä junalla kulkemaan. Silti toiset kolkuttavat niillä raiteilla kuin kotonaan. Tuosta vaan, kieli poskella, samalla kun paiskovat lisää hiiliä pesään ja vetävät vain kovempaa.

Olipa muuten outo viittaus ottaa rautatiet tähän tekstiin mukaan. Ei puhuta niistä enempää. Puksutetaan täydellä höyryllä sitten myöhemmin, jossain toisessa tekstissä, ja vaikka hieman tuhmemmalla tavalla. Haetaan nyt joku toinen näkökulma.

”I can see it in your right mind, ever thought to wonder you’re not typical, you’re weird and wonderful”

Se on välillä hämmentävää. Sitä luulee jossain tilanteessa olevansa ainoa, joka näki jotain hassua tai kuuli lauseen seasta jotain, mikä laittaa hymyilyttämään. Ja vaikka ei sitä itse mitenkään näyttänyt tai tuonut esiin, niin yhtäkkiä tajuaa, että toinen näki, tai kuuli saman. Samalla tajuaa myös sen, että vaikka tätä lähtisi selittämään muille, niin eivät he välttämättä ymmärtäisi.

Joidenkin ihmisten sisäiset palikat nyt vaan sattuu olemaan kovin samanlailla aseteltuja. Jollain kierolla, oudolla, hienolla, ja jopa hieman pervolla tavalla ne ovat aika samassa asennossa. Nuo palikat eivät välttämättä seiso pystyssä kovin vakaasti, vaan enemmänkin sillain huojuen ja keikkuen, aivan kuin ne olisivat kokoajan kaatumassa. Mutta silti ne pysyvät pystyssä.

”Our personalities sometimes collide, with an open mind”

Välillä voi merkein arvata, mitä toinen on sanomassa, eikä siihen tarvitse tulkinnaksi kuin aivan pikkuruisen ilmeen, kulman nostatuksen tai ihan vaan elekielen. Ne on pieniä juttuja, joista näkee paljon. Joita varmaan myös itse näyttää ulospäin, huomaamattaan. Sama pätee myös tekstiin. Toiset vaan osaavat lukea sitä tekstiä, joka on piilossa ja näkymättömänä siellä rivien välissä.

Nuo on sellaisia asioita, että ne joko osaa tai ei osaa, mutta niitä ei voi opetella. Ne tulee jotenkin luonnostaan, mikä juuri tekeekin siitä outoa ja mahtavaa. Ja tavallaan vähän hassuakin.

Mutta sellaista se elämäkin on. Ei ehkä mitään tyypillistä ja tavallista, vaan yleensä hieman sekavampaa. Toki siihen mahtuu myös paljon paskaa matkan varrelle, mutta se on sitten itsestä kiinni, että miten ne asiat ottaa. Miten ne haluaa nähdä, ja kuinka sitä jatkaa eteenpäin. Asenteesta se kai on vähän kiinni.

Ei siitä varmaan haittaakaan ole, jos myöntää itselleenkin, että elämä nyt on sitä miten sen haluaa nähdä ja ottaa vastaan. Olkoon se siis sellaista kuin on, ja sellaista, mitä siitä tulee. Tai menee.

”Weird and Wonderful”