Tiedän, että saatan olla hetkittäin hieman tuhma kolli. Rietas katti, joka ei kovinkaan paljoa joudu keksimään näitä tekstien aiheita.

Anteeksi, mainitsinko siis tuossa alussa, että hetkittäin. Haluan vetää sanani takaisin, ja vaihtaa tuon ”hetkittäin”-sanan mieluummin vaikka sanaan ”useimmiten”.

Mutta ei se minunkaan vipeltävien ajatusten liukas vuoristorata aivan loputon kyyti ole. Kyllä minullekin tulee välillä niitä hetkiä, kun on jutut vähissä. Hetkiä, jolloin ei aina vain ajatus leikkaa, ei huomaa niitä pieniä ja tuhmia juttuja ympärillä, joiden pohjalta normaalisti luon näitä tekstejä. Eikä siinä mitään. Ne on varmaan niitä hetkiä, kun kirjoitankin jotain hieman vakavampaa aihetta.

Nyt voinkin paljastaa pienen salaisuuden teksteihini liittyen. En kyllä usko, että tämä kenenkään maailmaa heilauttaa mihinkään suuntaan, mutta kerron kumminkin. Minä en nimittäin keksi näitä aiheita ihan aina itse. Tekstit toki luon itse, ja kuten olen tainnut kertoa, niin poimin tekstien aiheita tästä elävästä elämästä, joka ympärilläni riettaana vilisee.

Mutta. Minulla on olemassa muutamia ihmisiä, joiden suusta putkahtaa milloin mitäkin hassua, tuhmaa tai outoa, ja se saa aina välillä aivot raksuttamaan. Tai oikeastaan samantien. Yleensä se ei vaadi kuin kuin yhden sopivan sanan oikeassa hetkessä, ja se ajaa vilkkaan mieleni heti sellaiseen sottaiseen tilaan, jossa tekstinpätkät alkavat vilisemään päässä.

Otetaanpa hauska ajatusleikki. Jos minä olisin taiteilija, niin eikö se henkilö, joka antaa jonkinlaisen innoituksen ole silloin muusa. Eli nämä henkilöt toimivat minulle muusan tavoin, aina silloin tällöin, ja se on itseasiassa aika siistiä. Koska kaikkea ei tule itsekään aina ajateltua, ja välillä kohdalle osuukin näissä tilanteissa aika herkullisia aiheita, joita ei olisi ehkä itse keksinyt.

Mutta voisin ehkä kutsua heitä jollain hienommalta nimellä kuin muusa. Siinä sanassa on hieman sellainen vanhahtava kaiku. Ensimmäisenä tuosta sanasta tulee mieleen sohvalla esteettisesti makaava neito, jonka suloja verhoaa vain kevyt ja hieman läpikuultava huivi. Tuossa mielikuvassa on toki jo jotain sellaista, joka blogiini tavallaan sopisi, mutta muusa-sanassa ei ole tarpeeksi asennetta. Tarvitaan parempi sana, joka sopisi tähän hieman tuhmaan toffeeKollin teemaan.

Kinuskikissa on jo varattu, joten se ei käy päinsä. Hän on toki kova laittamaan pullaa uuniin sekä innokas upottamaan sormensa vähän joka paikkaan. Vatkaamaan munaa ja vähän muutakin.

Mutta hän ei tee niitä juttuja sillä tavalla, kuin mistä tässä blogissa on kyse. Kinuskikissa ei siis käy. Makea nimitys se kyllä olisi, mutta ehkä hieman laimea tähän hommaan.

Jotain Kinuskikissaa rouheampaa sen pitää olla. Sellainen nimitys, joka saa sormenpäät syyhyämään, ja tekisi mieli upottaa ne heti tuohon jumalaiseen herkkuun. Tahmaiseen, vähän tarttuvaan ja niin herkulliseen toffeeseen.

Vaihtoehdoksi muusa-sanan tilalle jääkin sitten FudgeNarttu. Se on hyvä. Kuulostaa juuri sellaiselta nimitykseltä, joka sopii pervon tai hieman tuhman mielen omistavalle ihmiselle. Hänelle, joka möläyttää ja livauttaa suustansa vähän milloin mitäkin. Joskus tahallaan ja joskus tahattomasti. Pääasia että livauttaa.

Jokainen ”minun” FudgeNarttu varmaan tunnistaa tästä tekstistä itsensä, ja niin on tarkoituskin. Jokaisella on tietyllä tapaa oma pieni osuutensa siihen, että tietyt tekstit ovat syntyneet. Tällä tekstillä haluan siis antaa kiitoksen heille.

Joten.

Hyvät FudgeNartut, kiitos! Keep on rocking Bitches!!!