Niin. Epämääräinen kysymys, ja varmaan siksi, koska en antanut mitää tarkempaa aihepiiriä. Mutta toisaalta tarvitseeko edes antaakaan. Toki tässä on samalla ongelma, koska vastaus varmasti vaihtelee kovin paljon sen suhteen, että mistä asiasta puhutaan, ja toinen hyvin merkittävä tekijä on se, että kenen vuoksi.

Koska. Jonkun henkilön kohdalla sitä on valmis vaikka kuolemaan, kun taas toisen kohdalla korkeintaan tinkimään hieman jostain omasta asiasta.

Mutta.

Ihminen on siinäkin suhteessa hyvin outo otus, että jopa siitä omasta hyvinvoinnista pystyy luopumaan, jos kokee, että sillä saa tehtyä toisen onnelliseksi. On valmis venyttämään niitä omia rajojaan, jotta saa pidettyä kiinni jostain itselle tärkeästä. Ongelma tuossa on tietysti se, että se voi olla pahimmillaan todella toksista omalle hyvinvoinnille. Varsinkin jos ei sitä itse näe.

Silloin pitäisi ehkä osata pysähtyä ja punnita sitä omaa elämää. Laittaa vaa’alle ne asiat, jotka on rakkaita ja ne, joita samalla menettää. Katsoa, että kuinka tärkeitä asioita siellä vaa’an kupeissa on. Mitä mikäkin asia antaa, ja mitä sen vastapari vaa’an toisessa päässä ottaa. Eikä se ole varmasti aina helppoa pureutua asioihin niin, että katsoisi niitä rehellisesti ja suoraan. Koska varsinkin ne asiat, jotka koskettaa sielua syvältä, saattavat vääristyä niitä tutkaillessa. Sitä voi antaa liikaa painoarvoa tunteille, jotka painavat kuppia alas, vaikka raadollisesti katsottuna asia voisikin olla toisin.

Mutta mitä sinä tekisit?

Kuinka paljon olisit valmis muuttumaan, jos itse haluat tehdä niin. Koska kaikki muuttuu elämänsä aikana. Sinä. Minä. Jokainen. Elämä kun järjestelee niitä paloja uusiksi sitä mukaa kun se rullaa eteenpäin. Niistä palasista toiset loksahtelevat itsestään paikoilleen, ja toisia täytyy joskus hieman pakottaa.

Tässä kohtaa voisi toki sanoa, että ”miksi pitäisi muuttua?”. No, ei kai kukaan sitä käske, tai pakota. Eikä tietenkään tarvitse, jos ei halua. Mutta on elämässä sellainenkin puoli, että se ei vaan ole lopulta kovinkaan mustavalkoista. Harvoin asiat menee niin suoraan, että ainoiksi vaihtoehdoiksi jäisi vain KYLLÄ tai EI. Elämä on kuitenkin aika värikästä, ja valinnat voivat olla sen mukaisia. Ja väriä me elämään tarvitaankin. Ei vain jyrkkää ja ehdotonta mustan ja valkoisen valintaa, vaan jotain sieltä väliltä. Jotain rohkeaa. Jotain pelottavaa. Valintoja toisen vuoksi, ja valintoja tietysti myös itsensä vuoksi.

Joskus se tie on pimeämpi, mutta olisi hölmöä luulla, että tummemmat hetket eivät välillä heittäisi varjoa matkan varrelle. Niitä juuria, kantoja ja jalan alla muljahtavia kiviä nyt vain välillä tulee vastaan. Ja jos se polku muuttuu aina vain synkemmäksi, niin kohta ei näe enää varoa eteen tulevia esteitä. Mutta mahtuu siihen matkaan myös niitä kirkkaampiakin polkuja, mutta ne pitää uskaltaa valita. Valita risteyksessä se polku, jonka arvelet parhaaksi sinulle. Ja sen jälkeen mennä rohkeasti eteenpäin. Seurata sitä.

Seurata valoa.