-
Neitsytrasia.
Viltti nurmikolla, lämmin kesäkeli ja pikkunaposteltavaa. No okei, oli myös skumppaa ja vähän oluttakin. Kuulostaa siis hyvältä ajanvietolta puistossa. Tällä kertaa oli hieman tapas-henkinen tarjonta syömisten suhteen, toisin sanoen useampaa sorttia kaiken maailman pienissä kipoissa. Niitä siinä sitten leviteltiin, ja todettiin, että nyt on varmaan kaikki avattuna ja tarjolla. Mutta yksi olikin jäänyt pimentoon, hukkunut…
-
Käsi kauhan varressa ja sormet piirakassa.
Nyt tulee aihe, joka ihan varmasti koskettaa jokaista. Minulla on se ongelma, ja myös sinulla on se ongelma. Ei ehkä joka kerta, mutta väitän että kuitenkin lopulta aika usein. Hitto kun se on aina yhtä vaikeaa, kun pitäisi päättää, että mitä sitä tänään syötäisiin. Tekisi mieli aina tehdä jotain hyvää ja hienoa. Ensin toiveikkaana selailet…
-
Kulkuset heiluen kohti joulua.
Joulu. Tuo rakas ja lämmin koko perheen yhteinen juhla. On se toki sitä minullekin, silloin kun puhutaan muutamasta päivästä jouluaaton molemmin puolin. Muuten en oikein tunne kuuluvani siihen joulu-ihmisten siunattuun lahkoon. Ehkä eniten itseäni ahdistaa se kaikenlainen hössötys. Ja se tuntuu alkavan joka vuosi aikaisemmin. Tai sitten vain ahdistun siitä aina vaan herkemmin. Mutta sieltä…