Päätin tarttua tällaiseen aiheeseen. Tämä on nyt varmaan sitä osastoa, jossa minä seison paljain jaloin tulisilla hiilillä, ja sörkin samalla sitä hehkuvaan hiillosta savuavalla kepillä. Eikä siinä mitään, minä tykkään kuumista paikoista, joita saa sörkkiä. Varsinkin, jos paikat on paljaana. Mutta mennään nyt itse aiheeseen.
Aina joskus osuu netin syövereistä edelleen silmiin kommentointia siitä, kuinka sitä ennen osattiin kasvattaa lapsia. Että nykypäivän kasvatusmetodit ovat vinoutuneet, tai vääristyneet, tai mitä milloinkin. En minä toki sitä kiellä, että on olemassa joitain kasvatusmalleja/ -oppeja, jotka eivät mielestäni ole kyllä mitenkään suotavia, tai lopulta lapsen edun mukaisia. Mutta niistä en nyt jauha sen enempää.
Sen sijaan mietin sitä, että miksi sitä pitää muistella ja haihatella vanhojen aikojen perään. Muistella sitä, kuinka aiemmat sukupolvet osasivat vielä kasvattaa lapsista sellaisia, mitä lasten pitääkin olla. Kuinka pitäisi ottaa mallia siitä, miten omat vanhemmat kasvattivat lapsia jne. Jumalauta, sanon minä. Saisivat tuollaiset kommentoijat kusta omiin huovutettuihin tumppuihinsa.
Otetaanpa tässä nyt yksi ihan sellainen fakta ja tosiasia, johon on oikeasti kenenkään paha sanoa vastaan mitään. Tai siis saa sanoa vastaan, mutta kannattaa ottaa samalla se tumppu valmiiksi käsille. Ehkä myös ne huopatossut, jos kusta tuleekin niin paljon, että tumput täyttyvät.
Se mitä haluan sanoa on tämä:
Sitä maailmaa, johon meidän vanhemmat meidät kasvattivat, ei enää ole. Kuten ei ole myöskään sitä maailmaa, johon meidän vanhemmat on kasvatettu. Miksi siis pitäisi miettiä sitä, miten lasten kasvatus hoidettiin aiemmin, kun ei maailma ole enää sellainen.
Ja kaiken päälle pystyn kyllä sanomaan, että on siellä menneisyyden kasvatusmalleissa myös aika paljon sellaista ruskeaa ja haisevaa, jonka vaikutukset ovatkin sitten seuranneet sukupolvien mukana, ja kaikki eivät ole päässeet niistä traumoista vieläkään irti.
Tiedän, että tämä kuulostaa jo melkein papin kiihkon vallassa suorittamalta saarnalta, jossa raamatun sivut vaan lentävät kuolan valuessa lipereitä pitkin. Ehkä tämä onkin, mutta jätän ne kirkolliset asiat pois, ja vaihdan ne puhtaaseen vittuiluun niitä kohtaan, jotka liputtavat vanhan maailman kasvatuksen nimiin.
Hei! Sehän olisi muuten siistiä. Pitäisiköhän sitä ostaa, tai jopa rakentaa itselleen sellainen saarnastuoli. Voisin joka sunnuntai viedä sen vaikka Keskustorille, ja sivistää kansaa. Polkea sanan säilällä, kiimaisena ja kiihkon vallassa maanrakoon kaikki ne ummehtuneet käsitykset kasvatusasioista, ”perinteisistä perhearvoista”, seksuaalisuudesta ja mistä nyt ikinä keksisin kaavoihinsa kangistunutta kansaa valistaa. Kuola vaan valuisi pitkin hupparin naruja. Hitto se olis hauska ajatuksena, mutta voisi lopulta johtaa siihen omaan privaattikyytiin miekkataksilla, sekä valtion tarjoamaan yösijaan.
Täytyy siis tyytyä tähän meuhkaamiseen ihan vain tämän blogin välityksellä. Se kelvatkoon.
Eikä näin tarvitse hommata edes sitä saarnastuolia. Voin rauhassa saarnata peiton alla köllöllään. Vaikka ilman rihman kiertämää, vapaana tekstiilien kahleista.
Kuulostaa mukavalta bloggarin elämältä.
toffeeKolli 
2 vastausta artikkeliin “Lasten kasvatus ja sen tuliset hiilet.”
Minkä takia ajatellaan, että nyt kun eletään vuotta 2023 asiat menisi yhtäkkiä jotenkin toisin? Vaan sen takia että meillä on some ja internetti ja siellä huutava woke-vasemmisto, sekä niiden äänitorvet? Historiassa on ollut todella liberaaleja yhteiskuntia jotka ovat tuhoutuneet omaan mahdottomuuteensa. Paheista ei tule hyveitä, heikkouksista ei tule ihannoitavia, vain sillä, että aika kuluu.
Nämä marxilaiset etujärjestöt, jotka ovat saaneet ideologiaansa jopa varhaiskasvatussuunnitelmaan ja kiertävät kouluja levittäen ideologiaansa, sekoittavat jo muutenkin herkässä iässä olevien nuorten päät. Onneksi sentään Kulttuurikaappi-festareilta poistettiin tämä drag-lapsista kertova elokuva. Ja jos vastustat tätä hulluutta niin oot homo- ja transfoobikko. Tai vähintäänkin ummehtunut konservatiivi.
Jos katsoo lasten ja nuorten mielenterveysongelmien räjähdysmäistä kasvua, niin suunta ei todellakaan ole oikea. Tähän sopii mielestäni hyvin lausahdus ”lapsi tarvii rajoja ja rakkautta, mutta jos vain toisen saa valita, niin sitten rajoja”
Katsos kun arvoliberaaliudessa on se valuvika, että jos pysähdyt suvaitsevaisuudessa tämän päivän arvoihin, etkä hyväksy janan päässä olevaa lasten seksualisoimista ja kaikkea muuta sairasta, mikä siellä odottaa. Tämän päivän arvoliberaali on huomispäivän konservatiivi.
Mikä sitten on oikein ja mikä väärin? No se me tiedetään, että ihminen ei voi itse määritellä moraaliaan, eikä kirkko tai mikään muukaan istituutio, mutta se on tultava kuitenkin auktoriteetiltä eli jumalalta. Se on meille sisään luotu. Sen kyllä tuntee sydämessään onko jokin oikein vai väärin, jos vaan kuuntelee sisimpäänsä.
Yhtä asiaa ihmettelen? Sanot olevasi punk! Jos punk määritellään kapinallisuutena ja yleisen hegemonian vastustamisella, niin kuinka punk on henkilö joka rummuttaa ihan samaa tarinaa, mitä luetaan jatkuvasti iltapäivälehdistä. Kuinka on ”voimaannuttavaa”, kun nuoret naiset availee onlyfans tilejä ja siellä jalkojaan. Tai olla samaa mieltä näiden etujärjestöjen kanssa, keillä on hallituksen ja opetusministeriön tuki agendaansa? Minusta kaukana punkista!
Tässä erään punkkarin lausahdus, kylläkin korona ajan hullutuksista, mutta sopii myös tähän narratiiviin.
“I never thought I’d live to see the day when the right wing would become the cool ones giving the middle finger to the establishment, and the left wing becoming the sniveling self-righteous twatty ones going around shaming everyone,” John Lydon The Sex Pistols
Perinteiset arvot on uusi ”punk”!
Jumalan siunausta
TykkääTykkää
Hei Anssi!
Täytyy myöntää, että erittäin taitavasti osaat tehdä tikusta kuin tikusta jonkinlaista asiaa. Arvostan tuota tunteen paloa, jolla asiasi ilmaiset ja sitä perehtymisen määrää, jonka olet tekstiisi upottanut.
Mutta sitä en osaa oikein arvostaa, että näet maailman noin tiukkaan rajattuna pelikenttänä, jossa kaikki ajattelu pitää työntää vain ja ainoastaan ääripäästä toiseen. Aivan kuin siinä välissä ei olisi mitään.
Katsos kun ajattelumallissasi tuntuu olevan sellainen valuvika, että se on kovin rajallinen näkemään mitään muuta kuin sen oman tiukan mielipiteesi. Mielipiteitä toki saa, ja pitääkin olla. Tietenkin. Mutta suosittelen vahvasti, että ei yritetä muuttaa niitä omia mielipiteitä ainoaksi oikeaksi tavaksi toimia tai nähdä maailmaa.
Sanon olevani Punk. Taidan sanoa edelleen. Jos et pysty mielessäsi irroittamaan puhekieleen tuota sanaa sen merkityksen alkuperäisistä määrittelyistä, niin sille minä en sille mitään.
Sen toki huomaan, että olet seurannut minun kirjoituksia ja tekemisiä. Kiitos!
Siksi haluankin lainata erästä lausahdusta, joka pahamaineisessa somessa on joskus tullut vastaan:
”If you don’t like me, and still watch everything i do, bitch you are a fan!”
TykkääTykkää