Matorasvaa.

Nyt on kyllä ehdottomasti yksi inhottavimman kuuloisista otsikoista mitä minä olen luonut. Jotenkin sanasta matorasva tulee mieleen jokin epämiellyttävä fiilis. Varsinkin jos sen eteen menisi liittämään sanan ”kiho”.

Hyi!, ei mennä siihen suuntaan nyt ollenkaan.

Tässä kun olen nyt selittänyt sinulle matorasvasta ja hyljeksinyt sitä mielessäni, niin sinä varmasti pohdit, että mistä helvetistä nyt on oikein kyse. Miettinyt ehkä, että kaikesta tuo jätkä kyllä kirjoittelee, mutta nyt on tainnut lähteä viimeisetkin muumit sieltä laakson perukoilta. Tähän voin puolustukseksi sanoa, että tuo matorasva-termi ei siis ole minun itseni keksimä. Kunnia tästä menee pienelle ihmiselle, jonka maailma on vielä niin ihana ja viaton. Nuo sykkyräiset silmät näkevät asiat aina jotenkin niin hienolla ja erilaisella tavalla. Puhtaasti ja aidosti. Ilman ennakkoluuloja ja oletuksia.

Entä se matorasva.

Sellainen läpinäkyvä tuubi. Loppujen lopuksi melko eleetön ja neutraali tuote. Oli siis makuuhuoneen pöydällä. Ketkä lie sen siihen unohtaneet, taas pitäisi rankaista, antaa piiskaa ihan varmuuden vuoksi. Tarkkasilmäinen pikkuihminen tietysti heti bongasi tuubin huoneeseen astellessaan, koska ei ollut sitä varmaan ennen nähnyt. Hänen huomio kiinnittyi tuubin kyljessä komeilevaan vihreään toukkaan. Se oli kuulemma kovin söpö.

Kaalimatohan se siinä tietenkin komeili. Täytyy silti sanoa, että matorasva on kyllä paljon hienompi tuotenimike kuin liukuvoide. Vaikka itseasiassa sehän on juuri sitä rasvaa, jolla ”madon” voi voidella. Koska jos meno on kuivakkaa tai muuten vaan haluaa hieman vähentää kitkaa, niin ei muuta kuin matorasvaa väliin ja taas homma luistaa. Voi lutrata ja pursottaa, tehdä siitä tavallisesta nahkamadosta sellainen Vauhtimato. Eikä nyt sekoiteta tähän sitä Särkänniemen suosittua huvipuistolaitetta. Vaikkakin vihreä mato taitaa siinäkin olla, aivan kuten matorasva-tuubissakin.

Tuo Vauhtimato vetelee vakaalla otteella, kuin kiskoilla. Puksuttaa eteenpäin, kierrellen ja kaarrellen, ylös ja alas, eikä vauhtia puutu. Sen kyydistä kuuluu ilon ääniä. Jännitystä, kiljahduksia, huutoa ja naurua. Hymyileviä ihmisiä ja loistavia silmiä. Huulia, jotka vauhdin kasvaessa vaihtuvat hampaisiin, paljastaen hymykuoppien perukat ja pienet rypyt sirrillään olevissa silmäkulmissa.

Jäin miettimään, että eikö ihmiset lopulta reagoi melko samalla tavalla niin tuohon Särkänniemen vauhtimatoon, kuin myös siihen nahkaiseen ja matorasvalla voideltuun Vauhtimatoon. Tai niihin tihkuviin läheisyyden hetkiin, jossa haluat toisen ihon vasten omaasi. Kun pyydät kädet kiinni sinuun, samalla kun tarraudut kynsillä ja otat kevyesti puret hampailla. Ehkä kovempaakin. Silloin, kun haluat toista, niin että ihan sielua polttaa ja sormenpäitä pistelee.

Hieman jännitystä, iloa, vauhtia ja hymyä. Ehkä huutoa, kiljuntaa sekä jännittyneitä lihaksia. Tärinää. Hyvää mieltä.

Madolla tai ilman. Matorasvaa sitten tilanteen mukaan. Kyllä sinä tiedät.