Sulosävelien soittorasia.


Soittorasia olisi kyllä hieno. Sellainen, jota jo katsellessa tulee hyvä mieli. Sellainen, jota lämpimin ajatuksin esiin kaivaessa hieman jo hymyilyttää. Sellainen, jota voisi ihastella, katsella ja tunnustella. Pehmein käsin fiilistellä ja viipyillen kuljettaa sormia sen päällä. Häikäistyä sen kauneudesta ja kaikista pienistä yksityiskohdista.

Varovasti raottaa sitä auki, jotta näkisi hieman sisälle. Uteliaana ja täynnä intoa.

Voisin hieman veivata soittorasiaa, jotta se alkaisi soimaan. Laulamaan kaunista lauluaan, joka seireenin lailla kutsuu luokseen. Laulua, joka lumoaa kerta toisensa jälkeen. Mietit, että miten ikinä maltat päästää sormet ja silmät irti tuosta ihanuudesta. Sen muodoista ja suloisuudesta.

Sellaista soittorasiaa ei saisi kyllä hylätä nurkkaan. Piilottaa mihinkään pölyttymään. Käytössä sen pitäisi olla. Paraatipaikalla esillä ja pitää sitä hyvänä. Jotta soittorasia itsekin tuntisi olevansa arvostettu ja rakas. Silloin se soi kauneimmin. Tanssii, laulaa ja viihdyttää. Miellyttää silmää ja loistaa. Suorastaan säkenöi.

Varmaan jo ymmärsit, että ei tässä mistään lasten lelusta ole kysymys. En puhu nyt siitä rasiasta, jonka avatessa pieni söpö ballerina pyörii ympyrää samalla kun pimpelipom soi. Valitettavasti sellainen soittorasia ei ollut nyt minulla mielessä.

Minä pidän hieman pehmeämmästä soittorasiasta. Sellaisesta, jota veivatessa rasiansa kantaja pyörii ilosta kuin ballerina ja ”pimpelipom” vaan soi. Sellainen rasia, jolla leikkiessä huonetilan täyttää joko rytmikäs ja hiljainen laulu tai vaihtoehtoisesti suora huuto. Sitä paitsi sellainen rasia on siitäkin kiva, että sitä ei tarvitse aina itse lähestyä leikkimielellä, vaan se tuleekin välillä ihan omin avuin luokse. Pyytää raottamaan kantta ja soittamaan. Joskus toiveissa on nopea soitto ja välillä taas voi soitella pitkään ja hartaasti. Vaikka kokonaisen sinfonian.

Aina tasaisesti käy toki niin, että soittorasia on vähän rikki. Ei kuulemma soittokuntoinen. Silloin täytyy pitää rasiaa hyvänä, silitellä ja antaa huomiota. Siitä se tykkää. Eikä siinä yleensä montaa päivää mene, kun taas voi musisoida. Veivata vieteriä ja antaa soittorasiaa laulaa jälleen sitä kaunista lauluaan. Suloisia liikkeitä. Niin kaunista katseltavaa.

Vähän alkoi tehdä mieli tarttua varoen soittorasiaan, ja katsoa, että haluaisiko se tarjota pienen ihanan hetken suloisuutensa parissa.

Joten, ei muuta kuin kansi auki ja Pimpelipom!

Olen kyllä huomannut senkin, että joskus se on vähän tuhma rasia. Rietas ja härski. Aivan kuten soittajansakin. Silloin soi sellaiset laulut, jotka nostaa poskille punan ja vääntää varpaat kippuralle.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: