Ihmiset elää paskoissa parisuhteissa.

Onko otsikko provosoiva? Ehkä. Ehkä sen oli tarkoituskin olla. Seuraavaksi kysynkin, että miksi se tuntui niin raa’alta. Jopa hieman julmalta ja brutaalilta.

Koska sitähän se oli. Hirveän yksioikoinen ja yleistävä tokaisu, mutta en minä sitä vahingossa otsikoksi laittanut. Nyt otetaan sitä julmuutta hieman takaisin toteamalla, että osa ihmisistä elää kyllä paskoissa parisuhteissa. Toisin sanoen parisuhde voi olla ulospäin kuin se kaunein auringonlasku, mutta totuus on se, että se aurinko on kuitenkin laskemassa. Mitäs sitten, kun se painuu horisontin taakse ja tulee pimeää. Jos vasta silloin avaa silmät, niin voi olla jo niin pimeää, ettei enää näekään mitään. Lopulta siihen pimeyteen pahimmillaan turtuu. Jää loukkuun, vaikka tuo loukku voi olla vain ajatus oman pään sisällä, josta ei uskalla irroittaa.

Tämä oli hyvin karkea ja suoraviivainen yleistys, kyllä minä sen tiedän. Ehkä sanoin sen siksi tuolla tavalla, koska kauniisti puhumalla todellisuus jää siloiteltujen sanojen alle.

Hypätään tästä pitkän, aaseja vilisevän sillan kautta sellaiseen asiaan kuin hyvän parisuhteen mittari. Mikä se on?

Mittareita kun on monenlaisia, mutta millainen olisi se mittari, joka kertoisi parisuhteen laadusta. Siitä, onko se hyvä tai huono. Sehän voisi toimia niin, että ensin pari riisuu itsensä alasti, laittaa tämän parisuhde-mittarin vatsan kohdalle ja painautuu toisiinsa kiinni. Sitten vain odotellaan, että mittari piippaa, aivan kuten kuumetta mitatattaisiin.

Nyt varmaan mietit, että miksi sitä pitää alasti riisuutua, jos vain vatsan seudun täytyy koskettaa toista. Minä kysyn, että miksi ei? Jos ei sen vertaa jaksa panostaa edes siihen mittaushommaan, niin ehkä voi ilman mittariakin todeta suhteen olevan hieman kehnolla tolalla.

Noo, oli miten oli, niin helvetin monimutkainen aparaatti se ainakin olisi.

Muuttujia on ehkä hieman liikaa tai oikeastaan niin paljon, että eiköhän ole vain parasta antaa suhteessa eläjien itse päättää mikä on hyvä, ja mikä ei. Ei siihen tarvita mitään mittareita tai elämän etappeja, joita täyttämällä suhteesta muotoutuu ”hyvä”. Kun siitähän voi muotoutua myös ihan paska. Parempi on vain kohauttaa olkapäitä ja myöntää, että ei voi tietää.

Sitäpaitsi, toisen kokema hyvä parisuhde voi olla toisen mielestä huono, eikä siinäkään ole mitään väärää. Silloin jos homma ei toimi, niin se ei vaan toimi ja piste.

Nyt hypätäänkin siihen lempiaihealueeni pariin. Toisin sanoen siihen, kun liu’utellaan sormia pitkin vartaloa tai huulia pitkin herkkää nahkaa niin, että kylmät väreet kulkevat aaltoina kehon läpi. Tai, no liu’utellaan nyt mitä liu’utellaan, kunhan se liukuminen on sitä, mitä sinä kaipaat suhteestasi.

Päätin siis jälleen kerran lähestyä asioita seksin kautta. Joku voisi kysyä, että miksi? Minä vastaan, että koska mä….. no, halusin nyt vain tehdä niin. Ehkä siksi, että olen hieman rietas ja likainen. Oujee!

Jos haluaa panna, pitää tehdä ratkaisuja, että pääsee panemaan, tai jotain jolla saa toisenkin haluamaan. Jos ei itse halua panna, pitää päästää toinen panemaan, tai vaihtoehtoisesti päästää toinen menemään.

Tekosyitä on varmasti useita, joista jotkut saattavat jopa tuntua ihan järkeviltä. Mutta niitäkin kannattaa pohtia syvemmin. Yksi paskimmista tekosyistä on kiire.

Ihan oikeasti, ei se nyt niin saatanan pitkä toimitus ole, etteikö siihen aikaa järjestyisi. Se aika pitää vain ottaa tai tehdä. Elämä on aivan liian lyhyt jättää nussimatta, jos juuri sitä tekisi mieli. Miksi kärvistellä, kysyn vaan…

Mielipiteeni tässä ovat toki hyvin suoria ja tiukkoja, mutta itsehän sinä teet lopulta ne omat valinnat, eikä kenelläkään ole niihin mitään sanomista. Sinun elämä.

Jos se oma parisuhde ei tyydytä, tai jos kaipaa jotain tyydytystä sitä saamatta, niin sitten reippaasti suu auki ja sanoja kielen päälle. Suoraan se, mitä haluaa. Mikä mättää. Ja sen jälkeen kysymys, että mitä tehdään!

Sinä voit kysyä, että tiedänkö minä edes mistä puhun? Voin vastata sinulle, että mitä sinä sillä tiedolla oikeastaan teet. Mieti ennemmin, että tiedätkö mitä itse haluat. Siihen ei saa keneltäkään muulta vastausta.

Eihän tämä tietenkään tarkoita sitä, että sinä olisit sellainen, jonka ajatuksista suurin osa on hieman tuhmia. Tai se, jolla se paneminen nyt vain on usein mielessä. Se on ihan yhtä Ok, jos parittelu ei ole itselle mitenkään tärkeä asia.

Minulle se ainakin on, ei tokikaan mikään pakkomielle, mutta asia, joka on todella suuri osa minua. Me ollaan kaikki niin erilaisia.

Sitähän sanotaan, että ruoho on vihreämpää siellä aidan toisella puolella. Tuskin se oman pihan ruoho ainakaan vihreämmäksi muuttuu, jos sille ei anna yhtään huomiota. Jos vaan katselee aidan yli. Silloin on parempi jättää se oma piha. Mennä sen aidan yli, ja tehdä tilaa jollekin toiselle, joka sitä sinun pihaasi haluaa pitää kunnossa.

Palataan siihen parisuhde-mittariin. Kuten jo totesin, niin hieman epäluotettava sellainen ehkä olisi. Liekö edes suuntaa antava, joten unohdetaan se.

Keksin paljon kätevämmän mittarin, ainakin omalta osaltani. Se on sellainen melko pieni ja nahkainen mittalaite, joka kulkee kätevästi mukana ja on aina käden ulottuvilla. Ja se on myös erittäin helppokäyttöinen. Mitattavat kohteet riisuvat itsensä alasti, ja painavat vatsat vastakkain. Sinne napojen väliin voi hakea vaikka koivuklapin liiteristä, tai oikeastaan minkä tahansa esineen, joka simuloi tuota monimutkaista ja aitoa, kuvitteellista parisuhde-mittaria. Sitten odotellaan hetki, ja nahkamittari kertoo suhteen tilan. Sen osoittaessa ylöspäin suhteen tila on kunnossa. Jos se osoittaa alaspäin, niin sitä kannattaa toisen osapuolen hieman ravistaa, jotta varmistutaan siitä, että mittalaite on kunnossa. Yleensä pienen ravistelun jälkeen suhteen tila näyttäisikin mittarin mukaan olevan pikkuhiljaa parempaan päin.

En minä tiedä, onko tuo nahkamittari lopulta kovinkaan luotettava. Jostain syystä se yrittää usein aamuisin ilmoittaa, että suhde on hyvällä tolalla. Ehkä siinä on hetkittäin jotain vikaa. Ravistelu ja heiluttelu ei ole siinä kohtaa palauttanut mittaria ”nolla-tilaan”. Omituinen kapistus.

Taidan siis silti käydä varmuuden liiterissä, hakemassa sen klapin. Aina voi tehdä testejä ja mittauksia, ihan vaan varmuuden vuoksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: