Juhannus tuli ja meni. Aiempina vuosina kesäyön taikoja on tullut tehtyä sellaisessa maltaan tuoksussa ja yleensä kohtuu isolla porukalla. Lapsukaiset ovat aina olleet enemmän kuin tervetulleita (ja tervemenneitä) mummuille ja vaareille, joten heidät on monesti suorastaan viety meidän käsistä juhannukseksi. Tästä ollaan kyllä ikuisesti kiitollisia, että lastenhoitajia on aina ollut ja ”lähiverkko” on halunnut heidät ottaa. Tämä on kyllä kultaakin kalliimpaa, vaikka sen arvo meinaa aina välillä itseltä unohtua.
Nyt on viimeiset muutamat vuodet vietetty juhannuksia hieman kevyemmissä merkeissä. Joko reissattu perheen kesken tai muuten vaan rauhallisemmin, vaikka lapsia ei olisikaan ollut mukana. Mietin, että minussa on mennyt pilalle hyvä juoponalku, kun ei edes juhannuksena enää vedä reipasta känniä ja häpäise itseään julkisesti jollain käsittämättömällä tavalla.
Mutta onneksi vuoteen mahtuu aina niitä muitakin viikonloppuja, joiden aikana ehdin tekemään tarvittaessa itseni naurunalaiseksi. Siihen kun tuntuu riittävän pelkästään se, että yritän matkustaa vaikka linja-autolla paikasta toiseen.
Toisaalta, onhan tämä rauhallisempi juhannuksen juhlinta ihan mukavaa, koska reissun jälkeen muistaa pääsääntöisesti mitä on tullut tehtyä.
Joten, humalaisen sekoilujen sijaan minulta tuleekin nyt sellainen lyhyt lomamatka-päivitys.
Vietettiin juhannusta Kotkan seudulla ja itseasiassa jo toista vuotta peräkkäin. Aivan mahtava kesäkaupunki, varsinkin kun kelit osuvat kohdalleen.
Kierreltiin puistoja, kosken penkereitä ja uimarantoja. Siellä täällä tuli seikkailtua ja ihan vain vietettyä aikaa. Käytiin mm. piknik-uinti-ranta-reissulla Varissaaressa. Oli linnunpaskan peittämiä kallioita, vanhoja puolustusmuureja ja tykkejä. Ei ehkä kovin romanttisen kuuloista, mutta oli kyllä oikeasti hieno paikka. Tunteja paloi iloisesti, aivan kuten nahkaakin.
Kallioilla tepastelun sekaan pyrähti välillä aivan helvetin pelottavia tiiroja, jotka ilmestyvät kuin tyhjästä ja saivat pahamaineiset Hitchcockin linnut kalpenemaan raivonsa edessä. Pesäänsä ne toki vain puolustivat, mutta kyllä minulla oli hymyssä taas imemistä, kun teinipoika kiljaisee säikähdyksestä ja melkein juoksee äitinsä helmoihin karkuun. Olisi ehkä pitänyt puolustaa samalla raivolla omaa jälkikasvua noilta verenhimoisilta siivekkäiltä, mutta en naurultani siihen pystynyt. Tappajatiiroja perkele, nylkeä pitäisi.
Oli siellä toki myös aivan hellyyttävän söpöjä lokinpoikasia vähän joka nurkalla. Lähinnä näyttivät ylikokoisilta, tikkujaloilla varustetuilta nukkapalloilta, mutta varsinkin perheen pikkuihminen innostui niistä kovasti. Hän toki innostuu aivan jokaisesta luontokappaleesta, joka osoittaa edes jonkinlaista elonmerkkiä.
Mutta aivan hiton rento juhannus, vaikka alkoholi näyttelikin osaa lähinnä ruokaviinin ja muutaman iltaoluen merkeissä. Suunnitelmat oli liki nolla ja mentiin vähän sen mukaan mikä oli fiilis ja ihmisen ruodon energiataso. Kotkan eri rantahiekat tulivat kyllä melko tutuiksi ja aurinko värjäsi vaaleaa hipiää kovalla tahdilla punertavaksi. Kai se joskus muuttuu jopa ihan rusketukseksi asti, kunhan ensin pääsee sen nahanluonnin vaiheen yli, joka on vasta edessä.
Mutta jälleen kerran vahva suositus. Jos haluaa nauttia merellisestä tunnelmasta, maisemista ja rennosta fiiliksestä, niin Kotkassa on sitä jotain.
Olisi voinut jäädä vaikka useammaksi päiväksi, mutta työnteko haittaa ikävästi tuota omaa vapaa-aikaa. Valitettavasti.
Täytyy siis osata nauttia niistä hetkistä, kun on vapaalla. Niistä hetkistä, jolloin mieli ja sielu lepää. Ladata niitä akkuja hieman täydemmiksi.
toffeeKolli 