Tässä taannoin tuli tutustuttua Vittujen Kevät-tuotteisiin. Hauskoja koruja mukavan ronskilla asenteella. Enemmän pitäisi olla tällaisia. Kaikkihan sitä vittua hokevat kuitenkin, eikä se nyt niin kovin ihmeellinen sana lopulta ole. Asiana se toki on aina yhtä ihmeellinen ja ihana, vaikkakin vittu-sanaa käytettäessä harvoin on kuitenkaan kyse tuosta maagisesta naisen kantamasta unelmatortusta.

Mutta hyvin on Vittujen Kevät lanseerannut nämä suomalaiset sanonnat vitun moninaisuudesta ja eri vierasesineistä, mitä pimppiin on sattunut pujahtamaan. Korut ovat kuin silmänruokaa tuhmille sieluille.

Minulla olisi vielä muutama ehdotus lisää, jos teemassa ja sanonnoissa/ termeissä pysytään.

Vitunnahkaviitta

Ehdottomasti voisivat laajentaa repertuaaria myös vaikka naamiaisasuihin. Tai miksi ei ihan arkikäyttöön, jos viitat olisivatkin tulossa muotiin. Koska mikä olisi sen tyylikkäämpää kuin verhoutua samettisen pehmeään ja silkintuntuiseen vitunnahkaviittaan. Siihen voisi vielä liittää mukaan ominaistuoksun. Voisi sitten päivän päätyttyä verhoutua viittansa alle nukkumaan. Vitun tuoksuista asustettansa nuuhkien. Aaah…

Heiluu kuin hullun mulkku mielettömän perseessä

Tuo sanonta olisi ihan lanseerattavissa vaikka koruksi. Korvakoruna tyylitelty pylly, jonka keskellä roikkuisi suonikas kyrpä iloisesti heiluen. Takuulla rikkoisi jään keskustelun avauksena.

Posliini

Ihanan sileä, keraaminen kirkkovene. Esimerkiksi suurena kaulakoruna olisi varsin tyylikäs.

Rämemajava

Voisi olla kanssa hieman suurempi ilmestys, kaulakoruna tai miksi ei vyönsolkena. Tietysti sopivan tuuhealla karvalla ryyditettynä.

Vittujen kevät on jo tehnytkin paidan, jossa suloiset pinkit pimpit leijailevat taivaalla. Koska minulla ”se” on aina mielessä, niin jäin miettimään, että mitä jos nuo ihanat naisen fjöttöset olisivatkin kuin muuttolinnut. Kerääntyisivät syksyisin isoiksi ryhmiksi ja kaakattaisivat huulet töttöröllä. Keräisivät voimiaan ennen suurta yhteisvaellusta. Ehkä jopa hieman voimaantuisivat. Muuttaisivat talveksi etelän lämpöön, missä pimpin olisi hyvä olla. Lekottelisivat siellä rempseästi evät levällään meren rannalla ja antaisivat aaltojen kevyesti keinuttaa lohenpunaisia huulia.

Kevään koittaessa ihanat pillut pyrähtäisivät suurina parvina takaisin viettämään suomen kesää. Ensimmäiset rohkeat ja aikaiset tussut saapuisivat, kun järvet ovat vielä jäässä ja vain virtapaikoissa löytyy pieniä sulia alueita. Siellä juuri saapunut pimppi voi pestä itseään puhtaaksi ihan vitun kylmällä vedellä ja valmistautua tuleviin helteisiin.

Kevään ensimerkeistä lähtien alkaisi siellä täällä kuulumaan tuo tuttu sanonta : Kuu pimpistä kesään, puoli kuuta pillusesta, häpyhuulista vähäsen ja römpsäsestä ei päivääkään.

Ai että, taas rupesi pientä ihmistä ”vituttamaan” tätäkin miettiessä. Sillain eroottisella tavalla. Mutta minkä teet. Sitä tulee kirjoitettua asioista, mitkä koskettaa. Tuntuu hyvältä. Kierrellen ja kaarrellen, kauniilla ja tuhmilla sanoilla. Huomaamattani tekstit sukeltavat pikkuhousujen ja pehmeän ihon väliin, liukuen syvemmälle, tunnustellen tietään. Sanat pyörivät huulilla ja koskevat joka paikkaan. Kieli muuttaa kirjaimet puheeksi, tekee äänettömästä korvin kuultavaa, kun silmät on jo kiinni. Sen jälkeen sanat väistyvät tieltä. Kieli ei enää niitä tarvitse.

Eikä nyt ole puhe siitä, mistä minulla olisi puute. En varmaan muusta aiheesta kirjoittaisikaan, jos tilanne olisi se.

Ihmiset aina kiroavat ja manaavat, kun kaikki menee päin vittua. Itse olisin siitä vain mielissään.

Kieli pitkällä odottaisin.