Meidän teini sai omat Air Jordanit. Rakkaat ja odotetut Air Jordanit. Hänen riemunsa tulvii laitojen yli ja minua lähinnä ahdistaa. Ahdistaa ehkä siksi, että olihan ne nyt ihan helvetin kalliit siihen nähden, millaisen käytön kohteeksi ne joutuvat. Kun ne asentaa teinin jalkoihin, niin mielestäni siinä kohtaa jo täyttyy rikosnimike ”törkeä kenkien pahoinpitely”. Hän osaa arvostaa uusia kenkiä käyttöesineenä ehkä 4,5 minuuttia, jonka jälkeen niiden ainoa tehtävä on pönkittää hänen sosiaalista statusta.

Mutta minkäs teet.

Vähän sama asia, kun ostaisi elegantin, silmää ja sielua hivelevän Aston Martinin, ja antaisi sen ajettavaksi juuri ajokortin saaneelle nuorelle, talven ensiliukkailla.

Lommojen ja rypistyneen pellin vaara on ilmeinen ja käsinkosketeltava. Sama tilanne on näissä kengissä. Ne joutuvat jo heti ensipuraisulla kosketuksiin vähintään rasvaisten pyöränketjujen, ojanpohjien, mudan sekä todennäköisesti jopa koiranpaskan kanssa. Noin 2 tunnin jälkeen ne näyttävät kutakuinkin samalta kuin omat kengät vuoden käytön jäljiltä.

Toki, onhan olemassa se sanonta, että ”köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa”. Mutta voisiko sitä vielä vähän päivittää tähän nykypäivään. Kaikki muut asiat kun tuntuvat nostavan hintoja, paitsi se korvaus tehdystä työstä. Joten haluan hieman muuttaa tätä sanontaa. Kuulukoon se nykyään näin: Todella köyhän ei kannata ostaa kuin ihan helvetin kallista.

Palataan tähän kenkä-asiaan. Sen verran halusin kuitenkin kujeilla ja herkutella näillä uusilla tennareilla, että aivan heti en niitä teinille luovuttanut. Kuljetin niitä viikon mukanani ja vietin niiden kanssa laatuaikaa. Täytyyhän tuollaiset uunituoreet töppöset ensin totuttaa tähän maailmaan, ennen kuin ne pääsevät tositoimiin. Kasvattaa niistä henkisesti pienistä kengistä suuremmat, jotta ne kestävät tulevan raadollisen käsittelyn. Laitoin ilkeänä vanhempana tietysti teinille kuvia pitkin viikkoa siitä, mitä kaikkea olin yhdessä kenkien kanssa tehnyt. Voi meillä oli niin rattoisaa aikaa yhdessä. Ja mukavaa seuraahan tuollaiset tossut ovat, ei siitä mihinkään pääse. Ne näyttävät hyvältä, tuoksuvat hyvältä, tuntuvat jopa silittäessä hyvältä. Eivät valita, narise tai vaadi mitään. Kuuntelevat vain kärsivällisesti.

Tässä on nyt lopuksi muutama kuva siitä kaikesta, mitä ihanaa me kerkisimme Jordanien kanssa viikon aikana yhdessä tekemään. Näitä kuvia siis lähettelin teinille erinäisiä saatesanoin. Aika julmaa, ja samalla hykerryttävän ilkikurisen hauskaa…

Tätä seuraavaa kuvaa en tohtinut teinille lähettää. Tilannehan meni niin, että kun kävin alakerrassa ja palasin takaisin, niin he olivat jo löytäneet itselleen viihdykettä. Mitä tuohon nyt voisi sanoa, kiinnostaa näköjään niin teinejä, kuin kenkiäkin.

Nyt meillä on kotona ihan oma Naantalin aurinko ja Hangon keksi.Nyt on hänen vuoro fiilistellä uusia kenkiä. Katsella, silittää, haistella ja tunnustella niitä. Ehkä jopa hieman kutitella niitä hyvänolon huumassa.

Se hänelle suotakoon. Näitä tohveleita on meinaan odotettu.

Olen niin iloinen hänen puolesta. Ja kenkien puolesta myös. Saivat fiksun ja asiallisen omistajan, vaikka saattaakin olla joskus vähän kovakourainen kenkiänsä kohtaan. Hyvää hän kuitenkin kengillensä haluaa. Rakastaa niitä.

Hänen rakkaat ja uutuuttaan kiiltävät Air Jordanit!