Mukana kulkeva ”läpinäkyttävä ystävä”.

Pieni ihmisolento päätti suurella tunteella kertoa tarinaa hänelle rakkaasta läpinäkyttävästä ystävästään.

Toisin sanoen, taitaa siis olla ihan tavallinen mielikuvitus-ystävä, mutta sanana läpinäkyttävä paljon söpömpi. Ainakin omaan korvaani ja varsinkin kun se tulee hänen suusta. Tuon hänen ystävän kanssa olen minäkin saanut tehdä monenmoista. Hän kun kulkee lapsukaisen mukana mihin tahansa lapsi haluaakin. Ja miksi ei kulkisikaan. Itsellä ei ole ainakaan huolta siitä, että toimiiko lapseni mielikuvitus. Voi luoja, kyllä toimii. Niin perin omituisia juttuja putkahtaa hänen pienestä mielestään, että ei aina pysty käsittämään.

Mutta palataan siihen läpinäkyttävään ystävään. Hän oli tietenkin mukana iltapalalla. Hänellekin piti tarjota omaa, läpinäkyttävää ruokaa. Annostelin sitä näennäisesti kuppiin, jotta tämä ystävä saisi myös syödäkseen. Jossain kohtaa hoputin lasta syömään, kun homma ei tuntunut etenevän. Päädyin siinä kysymään, että onkos läpinäkyttävä ystävä jo syönyt. Lapsi sanoi, että ei ole. On kuulemma lähtenyt jo pois. Mietin hiljaa mielessäni, että helppohan hänen on lähteä, kun kukaan ei näe. En toki myöskään nähnyt, että paljonko hän söi sitä näkymätöntä ruokaa ennen lähtöään.

Iltapalan jälkeen oli tietty iltapesujen aika. Nyt läpinäkyttävä ystävä palasi taas meidän seuraamme. Hän tuli myös suihkuun, jossa hänetkin piti pestä. Kerroin lapselle, että tämän ystävän peseminen on tosi vaikeaa, kun ei häntä näe. Eikä kovin paljoa tunnukaan. Lapsi sanoi, että hän voi pestä, anna saippuaa.

Niin annoin ja lapsi hinkkasi käsillään ilmaa kuin pesisi jotain. Lopulta päästiin kuivausvaiheeseen, jossa päätin hieman hauskuuttaa lasta. Ajattelin kuivata lapseni lisäksi myös hänen läpinäkyttävän ystävän. Siinä pyyhkeellä ilmaa viuhtoessani lapsi kysyi minulta, että mitä minä teen. Sanoin että kuivaan myös hänen ystävänsä.

En osaa oikein kuvailla sitä ilmettä ja katsetta, minkä hän minuun loi. Mutta hän tavallaan katsoi minua kuin vähä-älyistä. Pystyin aistimaan, että jokin meni nyt pahemman kerran pieleen. Ja niin menikin. Lapsi sanoi, että hänen läpinäkyttävä ystävä on tässä hänen vieressä. Ja siitä suora jatkokysymys, että ketä sinä kuivaat. Vastasin, että nyt en tiedä oikein itsekään. Koitin ehdottaa, että kuivaan omaa läpinäkyttävää ystävääni.

Tyttäreni katsoi minua hiljaa. Sanoi, että se on aika pieni. Olisin niin halunnut vastata tuohon, että kyllä isi tietää eikä sitä isille itselleen tarvitse tulla kertomaan. Mutta hänen ikäinen ei vielä ymmärrä kaksimielisiä sutkautuksia, joten päädyin vastaamaan vaan että niin on. Isin pieni läpinäkyttävä ystävä.

Luonnollisesti me pesimme vielä hampaita ja suoritimme kaikki tavalliset iltarutiinit. Minä, hän ja hänen läpinäkyttävä ystävä.

Joskus voisi jo melkein itsekin luulla näkevänsä tuon hänen mystisen kanssasisaren. Niin aidosti ja ilolla hän siitä puhuu ja tuo esiin.

Tai sitten ne on vain niitä pieniä hetkiä, joissa se rajaton lapsen mieli varovasti kurkkaa sieltä estoisen aikuisen ajatusten takaa. Se, jonka työnnämme vaivihkaa takaisin piiloon, koska aikuiset eivät saa ajatella tuolla lailla.

Joskus olisi kaikkien hyvä ajatella vähän lapsellisesti. Kyllä me keritään aikuisia olemaan.

Sitä aikaa tulee kertymään valitettavasti paljon enemmän.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: