Kun koko vuoden suunnittelee, niin siitä tulee kaikkien aikojen mahtavin tämän vuoden päättävä joululoma.

Tavallaan aluksi mietin, että tästä voisi saada ihan hauskan tekstin kirjoitettua. Jotenkin kuitenkin ehdimme jo reissussa vääntämään niin paljon sitä mustaa huumoria, että enää ei irronnutkaan sellaista rentoa ja valkeampaa vitsinvääntöä.

Toki koko lomamatka alkoi olla huumoria jo itsessään, joten miksi yrittää vääntää sitä siihen lisää.

Eikä siinä mitään. Meillä oli tosi kivaa, vaikka kaikki ei mennytkään ihan niinkuin sen oli mielessään ajatellut. Eikä ne oikein koskaan taida niin mennäkään.

Kävimme siis perheen voimin ohuesti maistamassa Lapin taikaa. Lunta, pakkasta ja talvisia maisemia.

Ja sitähän riitti. Aivan käsittämättömän upean näköistä, kun kaikki puut notkuivat paksun lumikerroksen alla ja näkymä oli kuin toisesta maailmasta. Siis sen pienen hetken, kun päivän aikana ylipäätään oli valoisaa.

Mutta tämä fiilistely ei ollut lopulta se, mikä reissusta jäi päällimmäisenä mieleen.

Lähdimme ystäväperheen kanssa reissuun. Emme siis majoittuneet heidän kanssa samaan tilaan, vaan vierekkäisiin huoneistoihin. Kaunis ajatus reissusta. Lapsilla olisi kavereita ja vanhemmillakin seuraa. Ja mahdollisuuksien mukaan myös aikuiset pääsisivät jaotellusti hieman tuulettumaan loman aikana.

Noo…Tietysti juuri loman alkajaisiksi asetetut koronarajoitukset ehkäisivät melko raskaasti edes ajatusta siitä, että joku ilta olisi voinut katsastaa hieman paikallisia anniskeluravintoloita.

No, eipä se nyt suurin huoli ollut. Varsinkaan siinä kohtaa, kun ystäväperheen yksi lapsista alkoi oksentaa. Ja tietty viikon mittaan tauti levisi hiljalleen muuhunkin perheeseen. Näin ollen yhteinen aika heidän kanssa rajoittui lähinnä kirpeässä pakkasessa ulkoiluun. Yhtenä iltana päädyimme sivistyneesti juomaan pihalla viiniä -18 asteen pakkasessa. Hyvin jäätyy muuten viinikin lasin reunoihin, jos yhtään pitää taukoa hörpiskelyssä. Ja kun tauotta hörpiskelee, niin hyvin katoaa viini pullosta.

Ja koska lomalle lähdetään, niin tietysti myös meidän perheen pitää siitä jotenkin kärsiä. Puolison selkä meni automatkasta ja sen jälkeisestä kevyestä laskettelusta jotenkin niin jumiin, että lopulta ambulanssin ystävällinen henkilökunta kävi antamassa hieman piikkiä. Ihan vain, että pääsisi edes sängystä ylös.

Yksi lapsista kaatui rinteessä kätensä päälle niin, että paikallisesta terveyskeskuksesta lähdettyämme hänellä oli kämmen kipsattuna. Siihen loppui hänen laskettelu.

Itse kerkisin iloisesti liukumaan lautani kanssa rinteessä n. 15min ja pienen virhearvion seurauksena jalka otti melko kovan iskun. Siihen loppui minun laskettelu. Magneettikuvaus lopulta paljasti pohjeluun päässä iskusta tulleen murtuman. Hyvä minä.

Joululoman saldo tapahtumien suhteen rupesi mielestäni olemaan jo ihan hyvällä mallilla.

Mielestäni kruunaus koko reissulle oli lopulta se, kun perheen pienin päätti kotimatkalla 25 km ajelun jälkeen oksentaa autossa. Pieni pelko perseessä ajoimme loput 700 km odottaen, että olikohan tämä nyt vatsatautia vai jotain muuta.

Onneksi loppumatka sujui liki ongelmitta. Jos nyt unohdetaan viimeinen puoli tuntia, jonka aikana automme ei ollut aivan varma siitä, jaksaako se viedä meitä kotio asti.

Mutta perille päästiin. Ei nyt välttämättä kovin ehjänä, mutta perille kuitenkin.

Tässä sitä nyt innolla odotellaan, mitä tuleva vuosi mahtaa tuoda tullessaan.