Päästä irti. Se on hyvä nyt.

Tiedättekö sen tunteen, kun sitä miettii, että tuo tuossa on nyt täydellinen. Oli se täydellisyys mitä tahansa. Siitä on vaikea pitää sormia erossa, vaikka samalla tietää, että kun alan sekoittamaan tai sörkkimään tätä, niin saan sen vain pilattua. Tai rikottua. Jotenkin häslättyä vituiksi.

Ei ole tarkoitettu minun pideltäväksi. Liian täydellinen minulle. Minun käsiini.

Mikä siinä on. Jokin asia olisi aivan hyvä sellaisenaan kuin se on. Sitä ihastelee. Läheltä ja kaukaa. Mutta silti tekee mieli jotenkin yrittää vielä vähän räplätä, koskea, tunnustella ja hämmentää.

Tähän kohtaan tarvitsee lainata säkeen pätkää Apulannan kappaleesta Hiekka.

”Kivusta nautintoon on matkaa, pelottavan vähän, jos edes sitäkään”.

Yhtä hiuksenhieno on se raja, kun yrittää loputtomasti tehdä ja ylläpitää täydellistä. Hioo, parantelee ja korjaa ”vielä vähän tuosta”. Silloin tuppaa käymään niin, että se mikä oli täydellinen jo itsessään, menee juuri sen rajan toiselle puolelle missä se murenee tai hajoaa. Tai menee ihan vain pilalle liialla yrittämisellä.

Olisi pitänyt antaa olla, vielä kun se oli hyvä. Täydellinen. Ei sitä olisi enää voinut mitenkään mainittavasti parantaa. Turhaan niitä mitättömiä asioita yrittää enää väkisin kiillottaa, koska ne eivät vaikuta kokonaisuuteen.

Sitä hetkeä ei vain silloin tule, että se olisi valmis. Ettei muka mitään voisi enää hioa, korjata tai parantaa. Valmishan se on ollut jo hyvän aikaa siinä kohdassa, sellaisenaan. Hyvänä ja riittävänä.

Sen kun oppisi aina välillä itsekin näkemään. Että siinä se nyt on. Ja nauttisi siitä, sen sijaan että miettisi miten siitä saisi vielä paremman, vielä hienomman.

Eihän mikään oikeasti ole edes täydellistä. Paitsi , jos pikkusen annat itsellesikin armoa ja päätät, että tuo täydellisyys tuossa riittää minulle. Tuo tuossa.

Koitin hioa tästäkin tekstistä täydellistä, mutta joka kerta kun palasin korjaamaan kirjoittamaani tekstiä, se muuttui aina vaan sekavammaksi ja alkoi rönsyilemään asian ulkopuolelle. Ehkä se olikin jo alussa täydellinen, ennen kuin palailin sitä muuttamaan. En vain enää muista millainen se alunperin oli. Nyt on vain hyväksyttävä tämä tällaisena. Alun mahdollista täydellisyyttä en enää saa takaisin. Uutta voin toki kirjoittaa.

Lopulta jäin miettimään, että saatoin pilata tämänkin täydellisen tekstin täydellisesti.

Taito se on sekin. En minäkään taida niin täydellinen olla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: