Olen tainnut joskus mainita, että kirjoittaminen on kuin terapiaa. Ehkä hieman outoa sellaista, mutta kyllä tämä elämä on nyt muutenkin yhtä omituista hetki hetkeltä. Hyvä niin.

Kyllä minä olen sen tiedostanut, että silloin kun on huolia ja vaikeita hetkiä elämässä, niin sitä vain tulee pohdittua asioita enemmän. Käytyä läpi kaikkea sitä, mikä pitää minut öisin hereillä tai saa ajatukset hukkumaan väsyneinä päivinä.

Mutta. Kun niitä huolia ei ole vaivaksi asti, niin olen huomannut, että sitä ei tule pohdittua niin paljon elämää. Tuleekin tehtyä enemmän, ja sitä kautta kirjoitettua huomattavasti vähemmän. Tulee jopa pidettyä taukoa koko kirjoitushommasta ja bloggaamisesta, eikä se minua ole häirinnyt. Päinvastoin. Se on ollut jollain tavalla jopa aika rentouttavaa.

Itseasiassa on kovin virkistävää huomata, että tämä kirjoittelu, sekä kaikenlaisten asioiden ja kuvien julkaisu eri alustoilla ei ole sellainen asia, jota minun pitäisi jostain syystä tehdä. Minä kun olen olemassa ilman tätä blogiakin, ja voin hirveän hyvin vaikka en sitä sinulle postaustesi muodossa kertoisikaan.

Olen aina ollut itse sitä mieltä, että sosiaalinen media ei ole onnistunut koukuttamaan minua, ja olen samaa mieltä edelleen. Elän tässä. Tätä elämää. Some on sitten se mitä näytetään muille, tai no oikeastaan sosiaalinen media koostuu hyvin pitkälti siitä mitä halutaan muiden näkevän.

Ja se on itseasiassa melko huvittavaa, että ihmiset ovat aika sinisilmäisiä tuon somen suhteen. En tietenkään yleistä, että kaikki olisivat, ja usein ihminen osaakin erotella todellisuuden ja illuusion toisistaan, mutta toisinaan se raja vain hämärtyy. Sinäkin varmasti tiedät, että se ei ole oikea maailma. Aivan kuten se ei näytä myöskään minun oikeaa elämää kaikessa raadollisuudessaan, vaan pelkästään väläyksiä siitä mitä haluan näyttää, tai kertoa. Joskus toki tulee mietittyä, että kerroinko liikaa, mutta toisaalta hyvin harvoin kerron asiat suoraan.

Minä kun piilottelen niitä asioitani sinne rivien väliin, paitsi silloin kun on kyse likaisen mielen sottaisista tuotoksista. Niitä ei tarvitse piilotella, vaikka somen alustoilla täytyykin käyttää kiertoilmaisuja, koska seksi ihan jo pelkkänä sanana aiheuttaa herkästi sen, että siitä rangaistaan ja tilin näkyvyyttä rajoitetaan. Täytyy myöntää, että joskus se ärsyttää. Muuten kyllä somen feedi vilisee hyllyviä pyllyjä ja paljasta pintaa, mutta auta armias joku kirjoittaa sanan seksi. Panetusta ei tietenkään saa sanoa, tai puhua kiimasta, ja silti se on aihe joka ihmisiä jo ihan luonnostaankin kiinnostaa. No, maailma on aika kaksinaismoralistinen paikka, ja tähän väliin voidaankin vetää taas kirkkokin mukaan tekstiin.

Raamatussa taidetaan sanoa, että ”älkää tehkö niinkuin minä teen vaan niinkuin minä opetan”, tai ainakin jotain sinne päin. Niin. Ei se maailma toimi sillä tavalla, että itse tehdään jotain, ja samalla vaaditaan muita toimimaan toisella tavalla. Paitsi jos pitää itseään jonkinlaisena jumalana tai muuten vaan muita parempana paimenena. No mutta se siitä, taas meinaa mennä saarnaamiseksi, eikä minusta olisi edes valepapiksi, joten jätetään nämä saarnat sikseen.

Laitetaan tuo aiempi Raamattu-viittaus nykypäivään, jossa yksilö voisi tehdä itse valintansa. Jos siis olisin kirjoittanut oman likaisen ja syntisen version Raamatusta, niin siellä lukisi ehkä näin:

”Älkää tehkö niinkuin minä sanon, vaan tehkää jotain mikä tuntuu itsestä niin helvetin hyvältä.”

Niin. Tiedän, että ajattelit heti jotain sellaista, joka liittyy iholla liukuviin käsiin ja uteliaisiin sormienpäihin. Ja tietenkin mietit niin, koska näin minä sen tarkoitinkin, ja koska sinun mielikuvitus teki lopun likaisen työn ja käänsi aiheen riettaaksi. Hyvä niin.

Toisaalta, eihän se olisi mikään tuhma Raamattu, jos se ei tuoksuisi vienosti kalalta ja osa sivuistakin olisi varmasti liimaantunut yhteen.

Hmm, pitäisiköhän sitä blogin sijaan kirjoittaa sellainen ”Suuri kirja”. Synteihin lankeamista ja tietyn vartalon osan ylösnousemista. Teos, jossa viini virtaa, elämä vilisee, ja lopulta koko valtakunta tulee.

Se olisi hieno kirja se!