Pidän mietelauseista ja siitä, että asioita voi pohtia monelta eri kantilta. Se on kai siunaus ja kirous, että pää pyörittelee kaikki asiat läpi moneen kertaan. Tässä taas yksi esimerkki siitä.

Seuraan Instagramissa tiliä @motivaatiomentori, ja sieltä tulee välillä vastaan sellaisia juttuja jotka laittavat miettimään. Tämä pohdinta päätyikin nyt sitten ihan blogitekstiksi asti, ja mietelause joka tähän johti menee näin:

”Tarvitsen jonkun, joka sanoo: Me voidaan korjata tämä, en halua menettää sinua.”

(tässä linkki kyseiseen julkaisuun: https://www.instagram.com/p/C3DcN06MLsb/?igsh=NWg3cmE3ZWd1aDM5 )

Ensin ajattelin että onpa kivasti sanottu. Selailin Instan feediä eteenpäin, kunnes pysähdyin ja jäin pohtimaan mitä juuri luin. Palasin takaisin. Tuijotin tuota lausetta ja mietin. Eihän tuo olekaan niin yksinkertainen teksti kun sitä katsoo muultakin kantilta kuin vain romanttisten pitsireunusten tai hempeän vaaleanpunaisten lasien läpi. Tuohan voi olla todella raadollinen, mutta se riippuu paljon siitä mikä on asetelma.

Katsele itse tekstiä. Ei se ole niin selkeä kuin miltä se aluksi vaikuttaa. Siihen mahtuu eri tasoja, vaikka kyse on vain siitä asiasta, että yritetään löytää keino jolla suhteen saisi pelastettua….tai pidettyä.

Eikä siinä. Onhan se ihan kaunis ajatus. Ei luovuteta heti, tai anneta periksi. Rakkaus toista kohtaan on vahvempi kuin sen hetkiset ongelmat suhteessa. Halutaan pitää kiinni, koska nähdään toisessa paljon enemmän hyvää kuin huonoa. Nähdään jotain, joka koskettaa syvältä ja tuntuu niin ainutlaatuiselta, että ei olla valmiita siitä luopumaan. Näin mietittynä tuo on tosi kaunis ajatus, ja jossain tilanteessa ihan päteväkin, mutta väärässä asetelmassa sille löytyy pian hinta josta saattaa maksaa kalliisti, jos huomaakin seisovansa siellä sanojen toisella puolella.

Mietitäänpä siltä toiselta kantilta. Tämä on nyt sitä raadollista puolta. Entä jos tuon mietelauseen henkilö on itse se, joka tekee väärin ja yrittää hajottaa. Hän on huomannut, että helpoimmalla elämässä pääsee kun löytää sellaisen, joka antaa kerta toisensa jälkeen virheet, peittelyt ja selittelyt anteeksi. Hän tarvitsee sellaisen, joka haluaa palavasti saada kaiken toimimaan, koska toinen lupaa maat ja taivaat ”hyvittääkseen” virheensä. Eikä toisella ole välttämättä kyseessä edes mikään aikomus hyvittämiseen, vaan kaikki on ehkä lopulta vain osa jotain outoa selitystä. Niin, soiko jo kellot.

Eräs narsismin olomuoto se sieltä nostaa päätään, omaa rakasta napaansa silitellen. Juuri sellaiselle ihmiselle tämä haluttu kaiken korjaaja ja loppuun asti yrittäjä on kuin kimpale kultaa. Henkilö, joka on ehkä liiankin hyväuskoinen ja helposti vietävä. Vaikka siniset silmät valuvat kyyneleistä niin ettei eteensä nää, niin tämä löytää silti jostain toivoa. Ja vaikka punaiset liput kietoutuvat ympärille kuin kylmän kostea suihkuverho, niin jostain tämä henkilö aina löytää tiensä pois niiden seasta. Uskoo lupauksiin ja sanoihin. Kerta toisensa jälkeen kun toinen sen niin kauniisti ilmaisee.

Niinpä.

Ei muuten olekaan enää kovin kaunis tuo alun mietelause. Ehkä enemmänkin surullinen.

Mutta. Se tosiaan riippuu aivan hirveästi siitä, että kuka on sanojan osassa, ja kuka se tekijä. Eikä tässä ole tarkoitus lytätä kauniita sanoja, ja kaivaa niistä väkisin esiin eri merkityksiä. Tämä vain osui silmään. Ensin hyvällä, ja sitten hieman pahalla.

Kai se sitä on. Elämäkin. Välillä se silittää, halaa ja pitää hyvänä. Toisessa hetkessä naamaa hierotaan loskaiseen asfalttiin ja edes matolle ei uskalla astua kun joku vetää sen kuitenkin jalkojen alta.

Mutta kuka tässä lopulta tarvitsee ja ketä?

Täytyy varmaan miettiä uusiksi tuo alussa esittelemäni mietelause, ja muokata sitä hieman. Kaikki on kuitenkin sinusta kiinni.

Ehkä sinun pitääkin sanoa tämä ajatus itse itsellesi. Sanoa vaikka ääneen, jos se auttaa. Luottaa siihen, että asiat menee lopulta juuri kuten niiden pitikin mennä. Et sinä mihinkään katoa. Sinä.

”Me voidaan korjata tämä, en halua menettää sinua.”