Oletko huomannut, että jos yrität kertoa aivoillesi jotain mitä ei saisi tehdä, niin ne alkavat tekemään sitä samantien. Niinpä. Toisaalta, jos ”käsket” niitä keskittymään johonkin tiettyyn asiaan, niin ne sulkevat muut jutut ympäriltä. Jos siis pystyy keskittymään.

Aina ei nimittäin pysty keskittymään, vaikka kuinka yrittää. Näin käy usein töissä. Vaikka kuinka koittaa antaa ajatukset juuri sillä hetkellä olevaan hommaan, niin hetken päästä huomaa katseella laskevansa hallin työpöydällä olevia sekalaisia ruuveja. Jonka jälkeen miettii, että jos nuo ruuvit laittaisi jonoon, niin kuinkahan pitkä jono niistä tulisi. Toisinaan kesken kiireen unohtuu katselemaan ikkunasta hallin vieressä olevaa lampea. Eihän siellä mitään ole, mutta voihan sitä katsella. Jos siellä vaikka tapahtuisi jotain. Kerran siellä oli telkkä. Vau! Tai en minä ihan varma ole, mutta joku sorsa kuitenkin.

Se on vähän sellaista välillä, kun pääkoppaan on asennettu jotain ADHD:n palikoita, jotka pitävät ihmisen vauhdissa. Tosinaan kyllä heittävät sulavasti homman haaveiluksi ja epäolennaiseen asioiden pohtimiseen. Joskus sitä huomaa kaiken, mitä ympärillä tapahtuu, ja välillä ei näe kuin sen oman juttunsa, jos sitäkään.

Mutta palataan siihen, kun koitat käskyttää aivoja toimimaan tietyllä tavalla.

Se ei meinaan aina toimi. Kuten silloin, kun kuljet kaupungilla. Kesällä. Kun on lämmin. Kun edessä kävelee kauniisti keinuva pylly, ja nouset hänen perässä portaita. Yritä siinä sitten sanoa itsellesi, että älä katso. Älä katso. Ja ainoa, mitä silmät pystyy siinä kohtaa tekemään on se, että ne katsoo. Suu toki pysyy kiinni, eikä sieltä valu kuolaa pitkin portaita. Ei minun tavallaan pitänyt katsoa, mutta minkäs teet. No, ei se kai keneltäkään pois ole, jos katse hieman harhailee. Enkä minä pahalla katsonut, vaan hyvällä.

Noniin. Mennäänpä takapuolten haaveilusta edes hieman asiallisempaan suuntaan. Ehkä niitä aivoja ei kannata koittaa liikaa käskyttää tekemään ”sitä ja tätä”. Ehkä on kuitenkin parempi miettiä, että miten asiat haluaa nähdä. Mikä on lopulta oleellista.

Jos keskityt vain esteisiin, niin silloin näet vain ne esteet. Et näe ainakaan selkeästi sitä reittiä, jonka valitsemalla välttäisit niitä. Entä jos keskittyisit enemmän siihen reittiin. Pitäisit huolen, että pysyt siinä polulla. Silloin näet sen, ja ne esteet eivät tulekaan enää tielle, vaan näet kokoajan myös sen vaihtoehdon välttää ne. Esteitä tulee aina eteen, mutta sen sijaan että niihin jäisi jumiin, niin voi keskittyä enemmän siihen kuinka ne voisi ylittää tai kiertää. Silloin matka ei pysähdy niiden kohdalle, vaan korkeintaan hieman hidastuu. Laittaa miettimään, mutta ei pysäytä.

Toisaalta, joskus eteen saattaa osua sellaisia asioita jotka suorastaan pysäyttää. Saa hämilleen, ja laittaa miettimään. Noo, kuten nyt vaikka se erittäin kaunis pylly. Se pysäyttää, ja laittaa ajatukset rullaamaan. Eikä se ihme ole, tietenkään.

Mutta niitä ajatuksia minä en rupea sinun kanssa jakamaan, koska tässä on nyt suuri mahdollisuus, että ne ajatukset ovatkin tuhmia.

Härskejä ja riettaita. Kuten minäkin.