Onko pakko olla niin mies?

Nyt on oikein huolella upotettu kullin vartta tähän tekstiin/ aiheeseen. Sen verran, että kokeneempaakin aikuisviihteen jumppatähteä alkaisi hirvittämään, koska tässä sopassa on nyt useampi dippaaja kastamassa miehuutensa kärkeä.

Tarjolla on häkellyttävän säihkyvää ja salaperäistä, miehisen jumalaista vetovoimaa. Päätimme muutaman miesbloggarin kanssa tuottaa omannäköiset tekstit siitä, kun joutuu painava kärpännahkaturkki niskassa kantamaan sitä omaa miehisyyden kruunua. Eikä se kruunu aina kimalla oletetulla tavalla.

Linkit muiden hienojen bloggaajien teksteihin löytyy tämän minun postauksen lopusta. Nyt on todellakin aika olla utelias ja ihan oikeasti käydä lukemassa nuo kaikki.

Mutta. Sitten mennään itse asiaan, tässä on minun tekstini otsikolla ”Onko pakko olla niin mies?”

Ole hyvä!

Stereotypioiden valossa minun pitäisi olla monessakin kohdassa melko miehekäs tapaus. Valioyksilö. UROS. Miksi silti tuntuu, että useammassa kohdassa olen kuitenkin aika ”ämmä”.

Haluan nyt, että sinä laitat päähäsi mietintämyssyn ja pohdit hetken, mitä on miehisyys. Jokaisellahan on siihen oma näkökulma, käsitys tai oletus. Jos sinulla ei ole nyt sellaista mietintämyssyä, niin kondomi käy vallan hyvin. Sekin mahtuu päähän ja suojaa sinun ajatuksia. Paremmin kuin foliohattu.

Otetaan pöytään hieman verta, spermaa, hikeä ja ripaus bensiinin tuoksua. Nyt sinä voit hetken miettiä niitä suuria miehisyyden mittareita. Mitä ne on? Asioita, joita MIEHET tekee. Asioita, joista tunnistaa todellisen MIEHEN. Ja vielä se, miltä sen jumalaisen raavaan miehen kuuluu näyttää.

Nyt, kun sinä olet miettinyt himokkaita miehisyyden saloja, niin minä kerron oman versioni tästä. Ilman mitään sievistelyä, julkisivun kiillotusta tai kovan jätkän esittämistä.

Minulla on jollain tavalla taskussa ohut nippu niitä stereotyyppisen, ja hieman karskin miehen vivahteisia elementtejä.

Olen rakentanut itse talon, ja siihen ei saatana muiden apua kaivata. Kuljen työpäivät raksahousuissa. Työkalut näyttävät toimivan karheiden ja tikkuisten käsieni käskemänä kuin kaunein ajatus. Vahvistaakseni tätä miehistä olemustani olen ottanut kunnon kasan tatuointeja ympäri kehoa. On pirusti luukallonpäitä, savua ja liekkejä. Niitä tosimiehen tatuointeja. Muutenkin tyyli on mietitty ja ulkonäkö siistitty, tai ainakin yritetty. Autotallissa minulla on moottoripyörä ja omistan myös kohtuullisen kasan kitaroita. Jotta voisin viedä tämän vielä pidemmälle, niin osaan myös itse tehdä niitä kitaroita. Itseasiassa iso osa soittimistani on itse tekemiäni, koska tein sitä työtä yrittäjänä vuosia. Se vasta miehekästä onkin, saatana. Suomalaista käsityötä.

Itserakkaana paskiaisena voin nyt todeta, että perinteisen miehisyyden mittari on siis minun kohdallani kohtuullisen korkealla. Ellei narsistisesti ilmaistuna jo suorastaan äärimmillään. Väpätys vain käy viisarissa, kun se hakkaa huippulukemia.

Kurkataan sen mittarin taakse.

Mitä jos tuo minun miehisyys onkin vain ulospäin näkyvä kuori. Se, joka näkyy ihmisille, jotka eivät minua tunne. Se, joka näkyy myös niille ihmisille, jotka luulevat tuntevansa minut. Vähissä ovat lopulta ne ihmiset, jotka oikeasti tietävät, mitä tuon näkyvän kuoren alla on. Tällä hetkellä heitä on vain yksi. Ehkä joskus heitä on vielä useampia. Ehkä.

Lähdetään purkamaan tuota näkyvää miehisyyttä todellisuuden tasolle.

Rakensin talon, se on totta. Kyllä siinä perkele oli sormi suussa niin paljon, että sormenpäät oli kokoajan kurttuiset. Niin siinä käy, kun ei ole varma että osaako. Rakentaminen ei todellakaan näyttänyt hikiseltä Blåkläder-mainokselta, jossa raavas mies sopivalla parransängellä varustettuna painaa duunia varmoin ottein. Hikoilin toki minäkin, mutta lähinnä ahdistuksesta ja parransänki oli yhtä kaunis kuin heinäpelto puinnin jälkeen. Raksahousut ovat kyllä nykyäänkin työpäivän jalassa ja tulee rakennettua kaikenlaista. Todellakin ihan kaikkea. Valitettavan usein koneet tekevät kuten tahtovat, eivätkä todellakaan niinkuin käteni käskevät. Tulee sitä sutta ja sekundaa. Söttöröintiä. Sen seurauksena vituttaa oma sohlaaminen. Mutta minkäs teet. Täytyy vaan mennä niillä eväillä, mitä eväsrasiassa sattuu olemaan tarjolla. Tatuointejakin on tullut haalittua, mutta viimevuosina hakatut kuvat on kaukana niistä kovan jätkän hauisten koristeista. Minulla on mm. tatuoituna värikäs yksisarvispossu, joka söpösti liihottaa pienillä siivillänsä. Ja lukemattomia muitakin ällösöpöjä eläimiä.

Miehinen, tyylitelty ulkonäköni vaatii sen, että tämä tosimies seisoo peilin edessä nyppien kulmakarvoja. Ei saatana. Sama ukko, joka levittää silmänympäryksiin jotain siihen tarkoitettua voidetta, koska ikä vain väistämättä alkaa näkyä. Värjään usein myös hiukseni, mutta sen teen edes itse, enkä kampaajalla. Näin säilytän ajatuksissani edes näennäisesti ne viimeiset miehisyyteni perkuujätteet. Viimeksi hiuskuontalo oli muuten punainen, nyt purppuran vivahteinen. Oikein tosimiesten väriskaala. Seison peilin edessä aamuisin ja laitan tukkaa hyvin. Hieman ruokin omaa turhamaisuuttani. En myöskään valehdellut siitä moottoripyörästä. Kyllä minulla sellainen on. Venäläinen, vuodelta 1975 oleva 125-kuutioinen Minsk. Ei siis tieliikennekelpoinen, vaan enemmän huumoriprojekti, jonka sain halvalla. Ja halvalla olenkin tätä vanhaa rouvaa pannut, koska hyvän tovin olen jo antanut hänen levätä yksin tallin perällä. Ei ole kukaan rassannut hänen putkeaan. Viimeisenä mainittakoon, että kyllä, minä olen soitinrakentaja. Oikein artesaani ja kaikkea, mutta sillä nysväyksellä ei miehisyys-mittari heilahtanut eikä varallisuus vaivannut.

Koskaan ei pidä arvioida ihmistä sen perusteella, miltä hän näyttää. Se kun voi perkele valehdella ja pahasti. Asiat vaan tuppaavat näyttämään erilaisilta, kun katsoo aidan toiselle puolelle.

Olisiko se miehisyys kuitenkin lopulta sitä, millaiseksi sen haluaa itse rakentaa. Unohdetaan ne muotit ja stereotypiat. Ne on vaan luotuja asioita, illuusiota. Katso peiliin ja koske varoen poskeasi. Katso vielä uudestaan. Todellisuus on siinä. Sinä olet siinä. Mies. Saatana.

Minä jatkan omanlaisella miehisellä polullani, välittämättä siitä mitä muut on mieltä. Aion edelleen itkeä kun siltä tuntuu, ja välillä murrun palasiksi. Niinkuin tähänkin asti. Joskus huomaan olevani vahva, joskus en. Pidän enemmän herkistä asioista ja kaipaan hellyyttä. Tarvitsen sitä elääkseni. Kosketuksia, hiplausta peiton alla. Hieman teinimäistä, tiedän, mutta se tuntuu hyvältä. Sopivasti sekoitettuna vaaleanpunaista hattaraa ja kovaa panemista. Varsinkin sitä kovaa panemista, niin että tuntuu. Kauniita lauseita naamatusten ja tuhmia juttuja suoraan korvaan. Höyläystä niin, että meinaa itseäkin hävettää.

E-L-Ä-M-Ä-Ä !

Ainakin minä olen aito. Oma itseni. Mies minun tavalla.

Se riittää minulle!

Linkit muiden yhteispostaukseen osallistuneiden blogikirjoituksiin:

Aito ajatus: https://www.lily.fi/blogit/aito-ajatus/onko-pakko-olla-niin-mies/

Tuli Vaan Mieleen: https://www.tulivaanmieleen.fi/?p=685

Miehen Sanoin: https://www.lily.fi/blogit/miehen-sanoin/onko-pakko-olla-niin-mies/

Isätön isä: https://isatonisa.com/2022/05/26/onko-pakko-olla-niin-mies

JoonasMieli: https://jondefword.blogi.net/blog/214/onko-pakko-olla-niin-mies-on/

5 vastausta artikkeliin “Onko pakko olla niin mies?

  1. Löysin blogiisi Aito ajatus -blogista. Reipasta kerrontaa:)

    Mietin kysymystäsi, mitä on miehisyys. Mielestäni se on ihmisyyttä, sellaista mitä jokainen mies omana itsenään on sisältään. Sellaista mikä tulee sisältä eikä meitä ympäröivän maailman ohjeistamana stereotypioin. Luonnollisuutta olla mies ilman toimintamallien harhauttavaa pakkoa.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: