Mitä on äiti? Outo ja kieliopillisesti hieman hassusti muotoiltu kysymys. Mutta en keksinyt parempaakaan tekstin aiheelle.

Mainitsen heti tässä näin Äitienpäivän kunniaksi kiitoksen omalle rakkaalle äidilleni, sekä kaikenmaailman anopeille ja muille enemmän tai vähemmän tärkeille äideille, mitä elämässäni on. Mutta koska tekstini usein livahtavat vähän pikkutuhman seikkailun puolelle, niin en halua enää tässä tekstissä mainita omaa anoppia. Saati sitten omaa äitiä.

Noin, ja siihen se siveys sitten loppuu.

Äidiksi tulemisen minä tiedän varsin hyvin silloin, kun puhumme tästä ”perinteisestä” lisääntymisprosessista, eli iloisesta elämänsiemenen vakoon kylvämisestä. Siis kansankielellä ihan vaan nussimisesta. Silloin kun yrpä ja illu kohtaavat, unohtuu varmistin ja kovat on piipussa. Rietastelun seurauksena n. 9 kuukauden hartaan odottelun jälkeen maailmaan putkahtaa pieni ja hentoinen ihme. Ja siinä samassa hetkessä nainen saa arvokkaan lisänimen ÄITI. Ei se silti muuta sitä, että hän on edelleen nainen. Todennäköisesti hän haluaakin olla nainen. Kaunis, himoittava ja tuhma nainen. Sama kuin ennenkin, koska ei se äitiys sitä naista mihinkään kadota. Hän vain jossain välissä kasvatti sisällään pienen ihmisen. Ihan tuosta vaan.

Mikään maailman suurista saavutuksista ei tuolle vedä vertoja. Vaikka kuinka tekisit mielestäsi jotain ennenkuulumattoman mahtavaa, niin silti pitää muistaa, että toiset kasvattavat sisällään elämää. Uutta elämää. Mietipä sitä. Pieneksi voi itsensä tuntea siinä kohdassa.

Mutta tuo oli siis vain se perinteinen äidiksi tulemisen muoto. Kyllähän niitä variaatioita on valtavasti, eikä mikään ole verrattavissa toiseen tai muutenkaan millään tavalla väheksyttävä. Kaikki ovat arvokasta äitiyttä, jota kukin elää tavallaan.

Voit olla sijaislapsen äiti. Adoptoidun lapsen äiti. Uusioperheessä äiti myös puolison lapsille. Joissain tapauksissa lapsen välit omaan biologiseen äitiin ovat katkenneet, ja hänellä on elämässä läheinen ihminen, jota kutsua äidiksi. Ei sukua tai mitään muutakaan, mutta tämä ihminen vain on enemmän äiti kuin kukaan muu. Ja on paljon, niin paljon muitakin tapoja olla se arvokas ja tärkeä äiti.

Ja sitähän äitiys on. Unohdetaan se biologinen äitiys-asia, koska ei se välttämättä tee sinusta äitiä kuin papereissa. Äitiys on tekoja, tunteita, välittämistä ja rajoja. Halua, tahtoa, iloa ja huutoakin. Mielestäni äitiys pitää ansaita. Aivan kuten se isyyskin. Kyllähän sinäkin varmaan tiedät jonkun, joka on sanonut, että se tai tämä henkilö on ollut minulle elämässä enemmän äiti kuin oikea äitini koskaan. Niin se vaan menee. Elämä on joskus vähän raadollista, mitä sitä peittelemään.

Äitiys toki jättää myös jälkensä ihmiseen, ja tässä tapauksessa haluan mainita raskausarvet. Toiset niitä saa enemmän, toiset vähemmän. Saattaahan joku välttyä kokonaankin, en minä tiedä. Moni niistä ilmeisesti vähän ahdistuu. Toiset ahdistuu enemmän.

Minä en tykkää puhua raskausarvista. Käytän mielelläni termiä rakkausraita. Rakkauden jälkiä. Niitä ei tarvitse hävetä, ei miettiä miltä ne näyttää, tai tuntuu. Ylpeydellä niitä pitää kantaa. Rakkaudella. On vaikea uskoa, että joku katsoisi vastenmielisesti niitä maailman kauneimpia tiikerinraitoja. Kyllä paljon on vialla sellaisessa ihmisessä, joka ei osaa niitä arvostaa, jos taas kerran muistelee millaisesta elämän ihmeestä ne jäljet ovat piirtyneet iholle.

Itse tykkään kuljettaa varovasti sormia niiden päällä ja tunnustella niitä pimeässä peiton alla. Poskea vasten. Huulilla. Ne raidat muistuttavat minua siitä, että tässä talossa nukkuu 3 ihmistä, joiden ansioista nämä raidat ovat syntyneet. Ne muistuttavat myös siitä, kuinka suuren työn heidän äitinsä on tehnyt näiden rakkausraitojen eteen. Ne maailman tärkeimmät raidat.

Ja silti siellä äitiyden takana on se kissapeto. Raidallinen tiikeri. Nainen.

Oikein antoisaa ja ilontäyteistä Äitienpäivää kaikille äideille. Te olette tärkeitä, mahtavia, upeita ja täynnä hehkua. Antakaa sen näkyä, vaikka aina ei siltä tuntuisikaan.