Kun päässä kiertää tuhat perhosta.


Attention deficit hyperactivity disorder, eli aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö. Tuttavallisesti käytämme siitä nimitystä ADHD.

Se on vahvasti mukana meidän taloudessa. Mutta eipä ole ainakaan tylsää ja seesteistä. On ennemmin jopa aivan erityisen mielenkiintoista ja vauhdikasta menoa.

Hetkittäin sitä toivoo, että olisi joku päävirtakatkaisija, josta voisi päivän päätteeksi kääntää virran pois.

Sitä aina ajattelee, että kai tuolla vauhdin määrällä edes vähän akut tyhjenisi. Mutta tuntuvat vaan täyttyvän. Jonkun sortin hybridimoottori taitaa hänellä jyllätä sisällä. Varmaan latautuu akku joka liikkeestä, tai jotain.

Mutta on se järjen juoksu ja luovuus välillä tyrmäävää, jopa kadehdittavaa. Toki myös samalla hetkittäin aivan helvetin raskasta.

Kuten vaikka ihan arkinen pyykkien viikkaus. Ajatuksena tosi kaunis, että pyykkiä viikatessa voisi samalla katsoa jotain Netflix- sarjaa. Sujuisi siinä viikkaus kuin itsestään, kun olisi viihdykettä. Todellisuudessa pidetään vaatetta sormien välissä, aivan kuin se roikkuisi henkarissa. Silmät naulittuna ruutuun. Kun vilkaiset, niin näennäisesti pyöritellään vaatetta käsissä. Ihan kuin viikattaisiin. Lopulta kun sarja loppuu, on saatu aikaiseksi kaksi epämääräistä myttyä lattialle. Ja yksi rullalle survottu sukka. Sitä on sitten kiva heitellä selällään kohti kattoa ja haaveilla.

Muistutat taas viikkauksesta. Ja kohta uudestaan. Lopulta toteat, että taitaa olla helpompi vaan viikkailla itse.

Pyydät hakemaan viikatut vaatteensa kaappiin. Poistuu vaatteet sylissään. Kun myöhemmin menet hänen huoneeseen, löydät vaatekasan sängylle heitettynä. Huoneessa vallitsee täysi kaaos. Mestari itse piirtelee pöytänsä ääressä. Lahjakas on kyllä, kuva on oikeasti hieno. Satut siinä samalla vilkaisemaan vaatekaappiin. Irvistät. Kysyt, miksi kaappi näyttää tuolta.

Ei kuulemma tiedä, se vaan on. Tuollainenhan se kuulemma aina on.

Ei siinä voi kuin ihmetellä, miten on edes käynyt mielessä laittaa nuo kaikki tuonne. Ja samaan hyllyyn. Siellä on hyvin sulavasti keskenään puhtaat vaatteet, likaiset vaatteet ja todella likaiset vaatteet. Pari murokippoa, joissa vielä osa muroista syömättä, kuivuneena. Muki, tyhjiä mehutölkkejä, nappikset ja käpy.

Enempää et halua edes tutkia kaappia. Pyydät siivoamaan sen. Kunnolla.

Myöhemmin illalla kun toivotat hyvät yöt, kurkkaat samalla kaappiin. Sinne on nyt survaistu myös ne puhtaat, viikatut vaatteet. Ja se piirustus.

Taas muistan, että oma ohjeistus meni jo lähtökohtaisesti pieleen. ”Siivoa kaappi” oli aivan liian suurpiirteinen ohje. Vilkas mieli kun ottaa sen kävyn pois kaapista ja siivous on valmis.

Käpy on nyt sängyssä. Toisaalta, mitä väliä. Nukkukoon saatana käpynsä kanssa. Ilmeisesti käpy on tärkeä ja rakas. En siihen vaivaudu koskemaan, sehän saattaa olla arvoasteikolla samalla tasolla Klonkun varjeleman sormuksen kanssa.Tekisi mieli kyllä varastaa se, kuljettaa iloisesti ympäri pihamaata ja lopulta polttaa nuotiolla Mordorin tulessa.

Mutta se siivous. Homma olisi voinut onnistua, jos olisin eritellyt sen tarkempiin ohjeisiin. Kohta kerrallaan. Eikä liian montaa ohjetta. Huomenna sitten yritämme uudestaan, nyt ei enää jaksa. Pikku juttuja tämmöset.

Mutta on hän valloittava persoona. Täynnä iloa, ja välillä raivoakin. Elämää. Aivan mahtava juuri sellaisena kuin on.

Pitäisi ehkä koittaa itsekin vetää hommat samanlailla lonkalta. Jos ensi kerralla kun siivoaisi, niin työntäisi vaan kaikki lähimpään kaappiin ja osan sohvan alle. Olisi nopeaa ja kätevää.

Eikä se elo tietty mitään täyttä kaaosta ole. Kyllä erittäin mallikkaasti osaa myös keskittyä ja tehdä asioita pitkäjänteisesti. Kunhan se vaan on jollain tavalla kivaa tai siinä on joku itselle sopiva päämäärä. Silloin touhuun suorastaan uppoudutaan.

Ei ADHD:ssä mitään vikaa ole. Toki se välillä tuottaa harmaita hiuksia ja turhaa säätöä, mutta elämäähän se vaan on.

Ja sitä elämää kyllä riittää. Hyvää elämää!


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: